Tuoretta tietoa Virosta
5.6.2013 | Kulttuuri

Juhla-Summerin primus motor

Juhla-Summerin primus motor

Jüri Makarov rockfestivaali Rock Summer

Musamagnaatti Makarov on taas elementissään. Tukka on reilussa parissakymmenessä vuodessa harmaantunut, mutta naama on sileä ja ruskettunut ja silmissä loistaa aatteen palo.

Rock Summer on palannut. Juhlafestivaalilla muistellaan 25 vuoden takaista laulavan vallankumouksen huipentanutta tapahtumaa, mutta siellä kuullaan ja nähdään jälleen kerran myös hyviä bändejä. Vuoden 1988 festivaali isänmaallisine lauluineen ja lipunliehutuksineen muodostui legendaksi, mutta jo seuraavana vuonna suurin hurmoksellisuus oli haihtunut. Rock Summer 1989 oli oma ensikosketukseni Viroon. Laulukentän rinteillä kymmenet tuhannet makoilivat musiikkia kuunnellen. Vallitsi todellinen Woodstock-tunnelma, jota ei kotimaisilla festivaaleilla kohdannut.

Kesäkuinen viikonvaihde oli helteinen, paahduin pavuksi parissa päivässä, ihastuin virolaisiin ja saslikvartaisiin. Gruusialaisgrillien savu leijaili puiden katveessa. Sen sijaan vähemmän miellyttävä haju tainnutti hädänalaisen vessarakennuksen liepeillä.

Jüri Makarov epäilee, että 1988 ei vielä uskallettu nauttia yllättävästä vapaudesta yhtä riemurinnoin kuin vuotta myöhemmin. Ehkä virolaiset olivat onnellisimmillaan juuri tuona kesänä, siltä se ainakin tuntui. ”Sisäinen vapautuminen oli voimakasta, aivan kuin vieteri olisi ponnahtanut auki. Nykyään ihmiset ovat taas koteloituneet, tosin toisella tavalla”, murehtii Makarov.

Festivaalin järjestäminen pulakauden oloissa oli melkoinen ihmeteko. Ei ollut meiliä, ei edes faksia. Pelkkä puhelu Lontooseen vaati tuntikausien odottelun postitoimistossa.

Myöhemmin Rock Summerkin ”pohjoismaistui”, muuttui maksulliseksi, Laulukenttä aidattiin eikä sinne saanut viedä omia eväitä, juomista puhumattakaan. Yhdeksäs festivaali 1997 jäi viimeiseksi. Jüri Makarov pyöritti koko 90-luvun valtavaa konserttitoimintaa ja sen ohella televisioasemaa. Vuonna 2000 hän pisti pillit pussiin ja piiloutui Otepään metsiin.

Kaupunkilaispoika, jota jopa traktorin koppiin nouseminen ensi alkuun hirvitti, otti rohkean askelen. Lammasfarmarius on kuitenkin vain harrastus, Makarovin leipä tulee edelleen konserttitoiminnasta Baltiassa ja Venäjällä sekä urheilu- ja muiden tapahtumien organisoinnista.

Internet vapautti sijainnin suhteen, mutta maalla olo näyttää vaikuttaneen myös rauhoittavasti aiemmin sähköjäniksenä säntäilleeseen mieheen. Puhe on punnittua. Sydämellä on paljon asioita, kuten virolaisen musiikin vienti ja aloittelevien bändien promoaminen.

Tulokkaat tarvitsevat esiintymismahdollisuuksia, ja siksi kunnon kotimaisen rockfestivaalin puuttuminen harmittaa Jüri Makarovia. Eurovisio on siinä suhteessa hyvä areena. Itä-Euroopan markkinoiden eksperttinä Makarov tähyilee myös rajan taakse.

”Neuvostoliitossa Anne Veski ja Gunnar Graps olivat superstaroja”, muistuttaa Makarov. Sinne pitäisi hänen mielestään taas panostaa. Niinpä MUZ TV levittää Rock Summerin taltioinnin 300 miljoonan katsojan yleisölle.

Juhlafestivaalia Makarov rakentaa samalla intohimolla ja lähes samalla tiimillä kuin 25 vuotta sitten. Aikoinaan yhteen hitsautuneella porukalla on yhä rutiinit takaraivossa. Selvää on, että Makarov on edelleen se ”suuri kombinaattori”, joka ratkoo käytännön pulmia luovasti, keksii miten paras tulos saadaan edullisimmin ja puhuu ihmiset tarvittaessa pyörryksiin. Raha on ongelma, kuten aina.

”Emme edelleenkään voi maksaa ulkomaisille bändeillä yhtä paljon kuin vaikka Helsingissä tai Tukholmassa.” Neljännesvuosisata sitten länsibändit tulivat uteliaisuuttaan neukkumaahan, nyt pikemminkin konserttipaikan hyvän maineen ansiosta. Makarov on uhrannut paljon aikaa suhdeverkostojen luomiseen ja Viro-kuvan kiillottamiseen. Virofaneihin lukeutuu myös yksi pääesiintyjistä, Bryan Adams.

Ja loppuun se kaikkien toistama kysymys: Entäs ensi vuonna? ”Onko Rock Summer 26 jokin juhlavuosi?”, kysyy Makarov vastaan.

Rock Summer 15.–16.6

25 vuotta sitten mukana olleista lavalle nousevat John Lydon, Sakari Kuosmanen ja Ivo Linna. Muita rokkilegendoja edustavat Bryan Adams, italialainen Zucchero kuubalaisvahvistuksella ja Mumiy Troll Venäjältä.

Makarov vakuuttaa, ettei Rock Summer 25 ole pelkkä nostalgiapläjäys. EDM-teltta esittelee elektronisen tanssimusiikin kirjavaa kenttää ja genrejä. Siellä heiluvat muun muassa brittilistojen ykkönen Rudimental ja norjalainen Röyksopp. Virolaisbändeistä Makarov suosittelee erityisesti Dramamamaa, Marya Roxxia ja Elephants from Neptunea.

Lue myös Harri Rinteen mainio taustoitus vuoden 1988 Rock Summerista Baltic Guiden verkkojulkaisusta: www.balticguide.ee/fi/ www/page.php?id=962.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää