Tuoretta tietoa Virosta
24.11.2014 | Ravintolat

Joulutunnelmaan ranskalaisittain

Joulutunnelmaan ranskalaisittainJouluisiin alkuruokiin kuulumuun lohtsa ja silliä

Ravintola Le Chateau jatkaa musketöörien perinteitä.

 

Ranskalaisessa 1600-luvun tunnelmassa, kellarin kaariholvien alla voi nauttia tänäkin vuonna ystävien kera joulumenuista.

Aika kuluu kynttilöiden valossa seurustellen ja useasta vaihtoehdosta sopivia kokonaisuuksia valiten. Illalliset aloitetaan lämpimällä inkivääri-rommijuomalla. Tarjoilijat ovat pukeutuneet aikakauden mukaisesti ja tuovat vadeilla ruokia pöytään. Kolmen muskettisoturin mukaan nimetyt erihintaiset illalliset sisältävät jouluisia herkkuja. Kuusi alkuruokaa ja kahdesta neljään lämmintä ruokaa kuuluvat kokonaisuuteen yhden tai kahden jälkiruuan lisäksi.

Patee on saanut piparkakkukääreen, ja vaikka lanttua ei tarjota laatikkona, on sitä kermaan muhennettuna maistuvana lisäkkeenä. Porsaanpaistille antaa makua savunmakuinen viikunakastike.

Kokonaiset uunissa paistetut perunat, joita voisi kutsua linnanperunoiksi paikan nimen mukaan (le chateau = linna), on maustettu appelsiinilla ja valkosipulilla. Sahramikastike sopii erinomaisesti uunilohen makuun.

Jälkiruokien oheen tarjotaan myös kahvia, jonka oheen voikin jokainen tilata jotain muuta ranskalaista. Viimeistään silloin oltaneen hyvin lähellä Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen mielenlaatua.

Jouluillallisia voi tilata etukäteen kuudelle tai sitä suuremmille seurueille. Le Chateaussa pystytään kerralla ottamaan vastaan 130 asiakasta. Jouluillallisten hinta on 31–40 euroa henkilöltä.

Mistä löytää?

Ravintola Le Chateau, Lai 19.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Ravintolat

Gourmet-ravintola CRU – Tallinnan vanhankaupungin kulinaarinen helmi

Mainos Gourmet-ravintola CRU – Tallinnan vanhankaupungin kulinaarinen helmi

Ravintola CRU sijaitsee aivan Tallinnan vanhankaupungin sydämessä, Viru-kadun vanhimmassa talossa. À la carte -ravintola on todellinen pysähdyspaikka herkkusuille. CRU … Lue lisää

13.1.2024 | Ravintolat

Nostalgiset isoäidin pelmenit

Nostalgiset isoäidin pelmenit

Jos koko Pelmen-ravintolan ruoan ja tunnelman voisi kiteyttää yhdeksi tarinaksi, voisi se kuulua: ”Kun olin vielä pieni ja asuin … Lue lisää

26.12.2023 | Ravintolat

Ripaus Meksikoa Kalamajassa

Ripaus Meksikoa Kalamajassa

”Tacot ovat aina olleet mielessäni”, toteaa Mario Muru istuessamme hänen uudessa El Camino -tacobaarissaan Tallinnan Kalamajan Malmi-kadulla. Mario Muru … Lue lisää