6.12.2011 | Kulttuuri
Joulutorin ihana satu

Joulutorin ihana satu
Se on pystytetty Raatihuoneentorille vuodesta 1441 lähtien. Puu valitaan jo varhain, tuodaan metsästä paikalle ja koristellaan. Kuusen ympärille pystytetään kymmenittäin pieniä mökkejä, jotka on koristeltu kansallisin kuvioin ja värillisin köynnöksin. Päivää ennen torin avajaisia myrsky kaatoi joulukuusen. Kuusi kaatui vielä toisenkin kerran, minkä jälkeen sitä lyhennettiin neljä metriä.
Mökeistä voi ostaa mitä erilaisempia käsitöitä koko Virosta, myös sellaisia, joita ei löydy tavallisista matkamuistoliikkeistä. Ja ennen kaikkea, siellä voi tavata mestareita, jotka ovat tehneet myyntiartikkelinsa omin käsin. Torilla myydään myös perinteisiä jouluruokia sekä kehoa ja sielua lämmittävät juomia.
Joulumusiikki soi ja lumesta tehdään veistoksia. Lapsia kiinnostavat varmasti myös maatilan eläimet. Pienissä aitauksissa on kaneja, vuohia, karitsoja, poneja ja hanhia. Niitä saa myös ruokkia. Ennen tori suljettiin heti joulunpyhien jälkeen, mutta nyt se jatkuu ortodoksiseen jouluun eli tammikuulle saakka. Tärkein syy jatkoajalle ovat venäläiset turisti, joita Tallinnaan saapuu tuhatmäärin viettämään vuodenvaihdetta ja omaa jouluaan.
Torilla voi tavata myös joulupukin, joka saapuu kuusen luokse porojen vetämänä. Lapset voivat käydä joulupukin mökissä tai laittaa joululahjatoiveensa terassilla olevaan postilaatikkoon. Lapset kertovat kuitenkin aina mieluummin toiveensa suoraan pukille, onhan hän oikea joulupukki. Vaikka pukin edessä vähän jännittää, niin itse esitetty runo tai laulu tuo palkinnoksi makeisen.
Vaikka joulutorille eksyisi joulun ja vuodenvaihteen tienoilla useita kertoja, satumaisen pikkukaupungin taika puree joka kerta. Ja ensikertalaisille joulutori tarjoaa varmasti uudenlaisia elämyksiä.
TEKSTI JEVGENIA GORSKI, KUVAT TOOMAS VOLMER, ANDREI CHERTKOV
Mistä löytää?
Tallinnan joulutori, 26.11.–8.1, Raatihuoneentori, Tallinna.
Lue lisää samasta aiheesta
7.6.2023 | Kulttuuri
Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi
Haapsalun Valkeiden öiden -musiikkifestivaali (Haapsalu Valgete Ööde muusikafestival) tuo pikkukaupunkiin Tšaikovskin romanttisen hengen. Festivaalin korkeatasoinen ja monipuolinen musiikkiohjelma houkuttelee … Lue lisää
6.6.2023 | Kulttuuri
Käärijä esiintyy 17. kesäkuussa Tallinnassa!
16.–17. kesäkuuta esiintyy Flex-festivaaleilla Euroviisuissa tunnetuksi tullut suomalainen kokeellinen rap-artisti Käärijä. Hänen hittinsä ”Cha Cha Cha” tullee hullaannuttamaan myös … Lue lisää
5.6.2023 | Historia
Kiek in de Kökin linnoitusmuseossa on avattu näyttely virolaisesta kahvilakulttuurista
Kiek in de Kökin linnoitusmuseon Lyhyen jalan porttitornissa on avattu virolaisesta kahvilakulttuurista kertova ”Lõputu kohvijoomine” eli jatkuva kahvin juominen … Lue lisää
2.6.2023 | Kulttuuri
Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset
3. kesäkuuta kello 11–15 on Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon ETDM pihalla myyjäiset, joka kokoaa yhteen design-keräilijät ja -myyjät. Osana … Lue lisää
1.6.2023 | Vapaa-aika
Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna
Tallinna Vanalinna päevad eli Tallinnan vanhankaupungin päivät on suurin Vanhankaupungin kulttuuriperinnölle omistettu festivaali. Kaupunkilaisille ja matkailijoille on tarjolla erilaisia … Lue lisää
31.5.2023 | Historia
Viron vetovoimaisin museoviisikko
Viron Kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum ERM) sijaitsee Tartossa ja se on Viron museoista suurin. Museon kokoelmat esittelevät monipuolisesti Viron … Lue lisää
23.5.2023 | Vapaa-aika
Alkukesän tapahtumat Virossa
27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää
23.5.2023 | Historia
Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan
Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää