Tuoretta tietoa Virosta
7.11.2012 | Kulttuuri

Joulusäpinää Haapsalussa ja Pärnussa

Joulusäpinää Haapsalussa ja Pärnussa

Viro, Haapsalu, Pärnu, piispanlinna, kirkko, joulu, konsertti, tapahtuma, oopperapäivät, joulumarkkinat, virolainen

Haapsalun piispanlinnan tuomiokirkko on kaupungin tärkein konserttipaikka joulukuussa. Tunnelmallisessa kirkossa pidetään ensimmäisen adventin kunniaksi konsertti 1. joulukuuta ja seuraavana päivänä jumalanpalvelus, jossa esiintyy Seinäjoen seurakunnan naiskuoro.

Perjantaina 7.12. kirkossa on gospelkonsertti euroviisuvoittaja Dave Bentonin johdolla. Lauantaina 8.12. pidetään Suomen itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja lauletaan kauneimpia joululauluja. 11. joulukuuta konsertoivat Birgit Õigemeel ja Mihkel Mattisen. Jouluaattona ovat jumalanpalvelukset kello 19 ja 24.

Haapsalun kulttuurikeskus toimii monipuolisena tapahtumapaikkana, jossa on joulukuussa konserttien lisäksi myös teatteria. Lauantaina 15.12. on Jõulutähedkonsertti ja 31.12. uudenvuodenjuhlat.

Pärnun konsertit keskittyvät Elisabetin kirkkoon ja konserttitaloon. Joulukuun kohokohtia konserttitalossa ovat muun muassa 14.12. Ivo Linna, Ott Lepland ja Noorkuu-lauluyhtye ja 20.12. Annely Peebo, Dave Benton ja ETV:n lapsikuoro. Pärnun Oopperapäivät järjestetään 7.–8.12. konserttitalossa. Juhlallinen oopperagaala illallisineen on lauantaina 8. joulukuuta. Ohjelmassa on Kiovan akateemisen lasten ja nuorten ooppera- ja balettiteatterin esitys. 31.12. järjestetään perinteinen uudenvuodenkonsertti, jossa esiintyy Viron valtiollinen sinfoniaorkesteri kapellimestari Paavo Järvin johdolla.

Elisabetin kirkon tunnelmallisimpiin paloihin kuuluu käsikelloyhtye Arsisen konsertti 25. joulukuuta. Haapsalun lisäksi Dave Benton ja Birgit Õigemeel esiintyvät myös Elisabetin kirkossa, 5.12. ja 21.12.

Maarja-Magdaleena -kilta järjestää 22.12. perinteiset joulumarkkinat, joissa paikalliset käsityöläiset myyvät tuotteitaan sekä jouluherkkuja. Joululahjoja ehtii valmistamaan myös itse killan jouluisissa käsityötuvissa 18.–22. joulukuuta.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA TÕNIS PADU

Lue lisää samasta aiheesta

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää