8.12.2014 | Ravintolat
Jouluruokaa tarjoo laivan väki

Suurimman perhejuhlan herkut on katettu myös laivojen buffet-pöytiin.
Suomenlahden tuttujen laivojen joulubuffettien hintaan kuuluvat myös viinit, oluet ja virvoitusjuomat. Eckerö Buffet ja Viking Linen Joulupöytä maksavat etukäteen ostettuna 26 euroa. The Baltic Guide kävi testaamassa molemmat.
Erilaiset kylmät kalaruuat esittävät yhtä pääosaa. Silakat, sillit, siianmäti ja lohta monessa muodossa on tarjolla molempien laivayhtiöiden pöydissä. Viking Linen kattauksen on valinnut göteborgilainen tunnettu Michelin-kokki Leif Mannerström. Hän on päätynyt muun muassa savusilliin sekä rapusilakkaan. Eckerö Linen pöydässä on puolestaan poronmaksapateeta ja erinomaista porsaanlihasta tehtyä aladoopia. Kilpailija vastaa maistuvalla porsaansorkkahyytelöllä.
Perinteisten ruokien tarjonta on laivoilla todella runsasta. Laatikoista on tarjolla kaikki kolme ja lipeäkalaa pääsee maistamaan molemmissa. Joulumakkaratkin ovat löytäneet tiensä pöytiin.
Jos tässä olisi kyseessä kokkikilpailu, tuomarointi menisi vaikeaksi. Molempien pöytien ruokatarjonnasta vastaavat kokit leikkaavat kinkusta sopivan kokoisia viipaleita ja jälkiruokienkaan suhteen ei eroja oikein pysty löytämään. Vanha, vuosien takainen jälki-ruokaherkku eli riisiä maltalaiseen tapaan on tarjolla molemmissa pöydissä. Ehkä sieltä jälkiruokapöydästä löytyi kuitenkin se pieni ero. Eckerö Buffetin marenkipersikkainen enkelien jälkiruoka sulaa suussa ja Vikingin Joulupöydän puolukkajäädyke on todella raikkaan makuinen. Pisteet joka tapauksessa jakaantuvat tällä kertaa tasan.
Mistä löytää?
Eckerö Line, Finlandia, 8 kansi.
Viking Line, Viking XPRS, 8 kansi.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDRES TEISS JA VIKING LINE
Lue lisää samasta aiheesta
26.9.2023 | Ravintolat
Herkkusuut ja elintarvikealan ammattilaiset kohtaavat Tallinnan ruokamessuilla
Tallinnan ruokamessut (TFF)ovat Viron suurin ravitsemusalan ammattilaistapahtuma. Messuilla tuottajat, maahantuojat, ravintolat ja hotellit esittelevät alan uusimpia innovaatioita, tuotteita ja … Lue lisää
20.9.2023 | Ravintolat
Cocktail-viikolla maistellaan myös mocktaileja
Tarton Cocktail Week järjestetään nyt jo kolmatta kertaa. Cocktail-viikko on Viron baarimestarien liiton järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on esitellä … Lue lisää
12.9.2023 | Ravintolat
Tallinnan suositut vegaanipaikat, joissa myös segaani viihtyy
Kalamajassa on monia vegaaniruokia tarjoavia ravintoloita ja katuruokapaikkoja. Puhtaasti vegaaniruokaa tarjoava Rohe sijaitsee Kalamajassa, Baltian asematorin kupeessa. Kahvila- ja … Lue lisää
11.9.2023 | Ravintolat
Perheravintola, jossa ystävät kokoontuvat
Tallinnasta 40 kilometriä länteen sijaitseva Kloogaranna on kokenut parin viime vuoden aikana useita maisemallisia uudistuksia. Alue äänestettiin Harjumaan parhaaksi … Lue lisää
6.9.2023 | Ravintolat
Saarenmaan Ruokafestivaaleilla tarjotaan perinneruokaa ja gourmeta
Viron suurimmalla saarellavoi herkutella syyskuussa 11 päivää putkeen. Saarenmaan Ruokafestivaali on täynnä ruokaan ja yhdessäoloon liittyvää ohjelmaa. Ravintolaviikolla(11.–17.9.) kannattaa … Lue lisää
5.9.2023 | Ravintolat
Tulikuuma Espanja keskellä Tallinnaa
Astumme sisään lämpimästä auringonpaisteesta alas baarin mukavan viileään hämärään. Siestan katosta törröttää alaspäin tehdasrakennuksen vanhat viljasiilot, joiden alla tapasbaarin … Lue lisää
28.8.2023 | Ravintolat
Maan ja meren antimia
Ravintola Paat on helppo tunnistaa. Se sijaitsee näyttävässä rakennuksessa, joka muistuttaa jättimäistä ylösalaisin käännettyä puuvenettä. Arkkitehti Indrek Suigusaar on … Lue lisää
26.8.2023 | Ravintolat
Leipomo päivällä, ravintola yöllä
Trendikkäältä Põhjalan tehdasalueelta löytyy Karjase Sai -leipomo. Päivisin paikka on leipomo ja iltaisin leipomon yläkerrassa avaa ovet ravintola Barbarea. … Lue lisää