Tuoretta tietoa Virosta
7.12.2015 | Kulttuuri

Joulumarkkinoiden aatelia

Joulumarkkinoiden aatelia

Vanhankaupungin joulutorilla saa aimo annoksen joulutunnelmaa.

 

Joulutori tunnetaan puisista kojuistaan, joissa myyjät kauppaavat villapaitoja ja-sukkia, käsineitä, päähineitä ja muita vaatteita. Pukinkonttiin voi torilta tehdä myös muita uniikkeja löytöjä, kuten koruja, keramiikkaa sekä puu-ja lasiesineitä.

Joulutunnelmaa torille tuovat pipareiden, glögin ja jouluruokien herkulliset aromit. Glögi ja hehkuviini kuuluvat jouluun, niitä on torilla tarjolla alkoholittomana ja terästettynä. Torilla voi maistella myös eksoottisempia makuja kuten tyrnitai mustikkaglögiä. Virolaisista jouluherkuista suosituimpia ovat verimakkarat ja hapankaali, niitä molempia voi nauttia paikan päällä.

Kulttuuriohjelmaa on tarjolla perjantaisin kello 16–18, lauantaisin kello 17–19 sekä sunnuntaisin kello 12–14. Torilavalla nähdään yhteensä sata esiintyjäryhmää, muun muassa tanssikouluja, lastenkuoroja ja kansantanssiryhmiä.

Adventtikynttilät sytytetään sunnuntaisin ja perinteisen joulurauhan julistaa jouluaattona Tallinnan kaupunginjohtaja. Uudenvuodenaattonakin kannattaa suunnistaa torille, silloin ohjelmaa on luvassa pikkutunneille asti.

Torin vetonaula on joulupukki, joka tapaa mökissään lapsia päivittäin kello 12–18. Pukilla on  mukanaan myös poroja, joita pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä.

Joulutorin kuusi on koko maan hienoin. Tällä kertaa kuusi tuotiin Kosen kunnasta Nõmmen talon mailta, mittaa sillä on yli 20 metriä. Ensimmäisen kerran joulukuusi pystytettiin torille jo 1441, sen kerrotaan olleen ensimmäinen laatuaan koko Euroopassa.

 

Mistä löytää?

Tallinnan joulutori, Raatihuoneentori. 20.11.2015–8.1.2016.

Tori on avoinna klo 10–19, kuumia juomia saa iltakymmeneen. Joulunpyhien aikaan tori on avoinna klo 12–15.

 

http://www.christmasmarket.ee/eng/

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

3.12.2023 | Kulttuuri

Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa

Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa

Palkitun virolaisen lyhytelokuvan ”Obsession” kotimainen ensi-ilta on 12.12. Tallinnan elokuvamuseossa. Lippuja nuorten mielenterveyttä käsittelevän elokuvan ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlaan voi … Lue lisää

1.12.2023 | Kulttuuri

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää

30.11.2023 | Vapaa-aika

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

27.11.2023 | Kulttuuri

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Viro voi valmistautua hervottomaan ja huumorintäyteiseen iltaan, kun komediasensaatio Daniel Sloss astuu lavalle naurattamaan yleisöä. ”Can’t” stand up -show … Lue lisää

27.11.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää

24.11.2023 | Kulttuuri

Lasihissillä kirkon torniin

Lasihissillä kirkon torniin

Tämän vuoden keväästä lähtien Tallinnan vanhankaupungin sydämestä löytyy uusi jännittävä paikka, joka on ehdottomasti koettava. Entisessä kirkkorakennuksessa sijaitsevassa Nigulisten … Lue lisää

24.11.2023 | Mainos | Kulttuuri

Euroopan kulttuuripääkaupunki kutsuu tutustumaan Etelä-Viroon kera suudelmien ja saunakeskustelujen 

Mainos Euroopan kulttuuripääkaupunki kutsuu tutustumaan Etelä-Viroon kera suudelmien ja saunakeskustelujen 

Tervetuloa Tarttoon ja Etelä-Viroon! Ensi vuonna Tartto kantaa Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 -titteliä! Huipputapahtumat ovat vain kahden tunnin ajomatkan päässä … Lue lisää

24.11.2023 | Mainos | Historia

Virtuaalitodellisuus herättää henkiin historiallisen Narvan kaupungin

Mainos Virtuaalitodellisuus herättää henkiin historiallisen Narvan kaupungin

Jos etsit jotain todella kiehtovaa tekemistä Narvassa, kaupungintalossa esillä oleva ”Vanhan Narvan uusi elämä” -näyttely on oikea paikka. Narvan … Lue lisää