Tuoretta tietoa Virosta
4.11.2011 | Ravintolat

Jouluiset syömingit

Jouluiset syömingit

Jouluiset syömingit

Keskiaikaravintola on tarjonnut varakkaan kauppiaan tyyliin pöydän täydeltä herkkuja ravintolan alkutaipaleelta asti. Hyvää ideaa ovat muut ravintolat luovasti lainanneet ja nyt syöminki-teemalla tarjontaa löytyy useasta paikasta.

Syömingit kuuluvat Olde Hansan ohjelmaan vuoden ympäri. Pikkujoulukauteen on räätälöity Waurain cauppiain joulunvietto – 21 ruokalajia keskiajan ja joulun aitoja makuja, muun muassa riistamakkaroita ja possun potkaa sekä makeaksi lopuksi Hildegaardin Jouluyllätys.

Olde Hansassa voi maistella keskiaikaista elämäntapaa vähän perusteellisemmin varaamalla teemajuhlat, joissa vieraat puetaan keskiaikaiseen tapaan ja tutustutetaan muutenkin vanhoihin tapoihin ja perinteisiin. Suuresta ravintolasta löytyy tilat kaiken kokoisille ryhmille. Jouluisien syöminkien hinta on 35 euroa hengeltä (ennen kello 16.00 aloitettaessa 30 euroa) ja aikaa kannattaa varata vähintään kaksi tuntia.

Toinen suomalaisten pikkujouluporukoiden suosikkiravintola on Raatihuoneen torilla sijaitseva Maikrahv. Suuri sali, noin 50 hengen kabinetti ja katutason Vana Toomas -baari tarjoavat näppärät tilaratkaisut useallekin ryhmälle samaan aikaan. Myös ohjelmaa juhlien lomaan voidaan järjestää kansantansseista karaokeen. Muun muassa possua, verimakkaroita, kaalia ja monipuoliset alkuruuat sisältävä jouluateria maksaa 29–35 euroa ja ruokiin sopiva juomapaketti 15–20 euroa. Ruokaa luvataan kantaa pöytiin lisää niin paljon kuin vieraat suinkin syödä jaksavat.

Maikrahvista kerrottiin lokakuun lopulla, että etenkin viikonlopuiksi heillä on jo paljon varauksia jouluun asti. Kannattaa siis varata paikat ajoissa ja samalla voi tilata juhliin ohjelmanumerot ja esiintyjät. Perjantai- ja lauantaiiltoina ravintolassa tanssitaan livebändin tahdittamana.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV, MAIKRAHV

 

Mistä löytää?

Keskeltä Vanhaakaupunkia.

Ravintola Olde Hansa, Vana Turg 1, puh. +372 627 9020, reserve@oldehansa.ee.

Ravintola Maikrahv, Raekoja plats 8, puh. +372 631 4227, reserve@maikrahv.ee.

 

 

 

Lue koko juttu näkõislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää