Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2018 | Ostokset

Joo me mennään naimisiin – Virossa

Joo me mennään naimisiin – VirossaMorsiusneidot valmistelivat morsianta häihin hääsuunnittelija Gätlin Tannin valmistelemissa häissä.

Hääjuhlan voi viedä lahden eteläpuolelle.

 

Hääparit haluavat olla yhä yksilöllisempiä ja perinteiselle kirkko-juhlapaikka-tanssit -kokonaisuudelle haetaan entistä enemmän muunnelmia. Hääjuhlan voi viettää jopa kotimaan ulkopuolella. 

Tämän näkee työssään virolainen hääsuunnittelija Gätlin Tanni, joka on 13 vuoden ajan suunnitellut häitä virolaisille pareille.

“Virolaiset etsivät koko ajan uutta”, Tanni sanoo. 

 

Tanni on järjestänyt vihkimisiä ja hääjuhlia muun muassa luostarin tai kirkon raunioille, heinätalliin, hiekkarannalle, teollisuushalliin ja hotelliin. Häitä on järjestetty myös Italiassa, kun virolaispari on halunnut viedä juhlansa maan rajojen ulkopuolelle.

Tannin työssä suunnittelutyö alkaa aina morsiusparin tapaamisesta, jossa hän kuulee parin toiveet ja alkaa jo miettiä, minkätyylinen hääjuhla voisi olla parille sopiva.

“Budjetista pitää myös puhua heti. En voi tarjota 5 000 euron yhtyettä, jos koko juhlan budjetti on puolet sitä”, Tanni sanoo.

Ensitapaamisesta lähtee Tannin jopa kuukausia kestävä suunnittelutyö, jonka aikana hän järjestää hääparille kuntoon kaiken kutsukorttien paperin valinnasta jatkodiscon musiikkiin.

 

Häitä suunnittelevaa Tanni muistuttaa siitä, että “yksinkertainen” saattaa olla kaikkein kallein vaihtoehto. Hääjuhla heinäladossa voi kuulostaa romanttiselta, mutta jos paikalle pitää järjestää sähköt, äänentoisto, lavarakennelmat, väliaikainen keittiö ja bajamajat, niin juhlalle tuleekin hintaa.

Suomalaiselle parille hääjuhla Virossa voi olla kiinnostava vaihtoehto. Maa tarjoaa esimerkiksi hienoja, moni-ilmeisiä juhlapaikkoja, persoonallista pitopalveluosaamista sekä taitavia valokuvaajia ja floristeja. Juhlajärjestelyjen hinnassa voi säästää pitkän pennin.

Teksti Silja Hurskainen, kuva Annika Metsla

 

Lue lisää samasta aiheesta
gätlin tanni häiden suunnittelu hääjuhla hääpaikka hääsuunnittelija häät virossa morsian vihkiminen

1.10.2022 | Ostokset

Prisma avasi uuden supermarketin Harkun kuntaan

Prisma avasi uuden supermarketin Harkun kuntaan

Harkun kuntaan avattiin uusi Roo Prisma, joka on viimeinen tänä vuonna avatuista kolmesta uudesta myymälästä. Harkun kunnanjohtaja Erik Sandlan … Lue lisää

1.10.2022 | Mainos | Ostokset

Prisman lokakuun tarjoukset

Mainos Prisman lokakuun tarjoukset

19.9.2022 | Ostokset

Tallinnan taidetarvikekaupat luottavat perinteisiin

Tallinnan taidetarvikekaupat luottavat perinteisiin

Jos Tallinnasta halusi 30 vuotta sitten hankkia taidetarvikkeita, piti osata mennä oikeisiin paikkoihin tilaamaan niitä ja odottaa jopa kuukausia … Lue lisää

12.9.2022 | Ostokset

Kirja pysyy virolaisten käsissä

Kirja pysyy virolaisten käsissä

Virolaiset ovat lukijakansaa, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka maata pidetään yleisesti it-osaajana ja digiloikan mallimaana, on kirjan arvostus säilynyt … Lue lisää

5.9.2022 | Ostokset

Leivän päivä ja syysmarkkinat ovat 11. syyskuuta Viron ulkoilmamuseossa

Leivän päivä ja syysmarkkinat ovat 11. syyskuuta Viron ulkoilmamuseossa

Tallinnan Rocca al Maren kaupunginosassa sijaitsevassa Eesti Vabaõhumuuseumissa eli Viron ulkoilmamuseossa järjestetään kesken elonkorjuukiireiden leivän päivä ja syysmarkkinat 11.syyskuuta. … Lue lisää

1.9.2022 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

29.8.2022 | Ostokset

Tallinnan toreilla tavataan!

Tallinnan toreilla tavataan!

Vuonna 1947 avattu Tallinnan keskikaupungissa sijaitseva Keskustori on monien tallinnalaisten suosima torialue. Tänä kesänä kannattaa ehdottomasti käydä tällä vanhalla … Lue lisää

5.8.2022 | Ostokset

Tallinnan raatihuonetta kuvaava postimerkki ilmestyi

Tallinnan raatihuonetta kuvaava postimerkki ilmestyi

Tallinnan raatihuonetäyttää tänä vuonna 700 vuotta. Heinäkuussa ilmestyi Tallinnan raatihuonetta kuvaava postimerkki juhlavuoden kunniaksi. 90 senttiä maksavan postimerkin voi … Lue lisää