Tuoretta tietoa Virosta
13.9.2012 | Kulttuuri

James Bondin virolaisin vempain

James Bondin virolaisin vempain

James Bondin virolaisin vempain

Valokuvamuseo löytyy keskeltä Vanhaakaupunkia Raatihuoneen naapurista. Samassa rakennuksessa on aikoinaan toiminut Raatihuoneen vankila, eli puitteet ovat museolle sopivasti historialliset.

Perusnäyttely on jaettu kahteen kerrokseen. Alemmassa esitellään virolaista valokuvaa vuoden 1900 molemmin puolin. Vaikuttavaa on, kuinka hienosti aikakausi on tallentunut yksinkertaisiksi kuviksi. Potretit ja maisemakuvat eivät kaipaa selittelyä – ne kertovat omasta ajastaan enemmän kuin mitkään sanat.

Ylemmässä näyttelykerroksessa ovat pääosassa kamerat. Hieman huvittaviltakin nykyaikana vaikuttavat vanhat ja tosi isot laatikkokamerat edustivat joskus huipputekniikkaa. Virolaisittain ja ehkä muutenkin mielenkiintoisin vitriini löytyy osaston perältä. Riiasta kotoisin ollut, mutta Tallinnassa asunut ja työskennellyt Walter Zapp suunnitteli ja patentoi 1936 pienen Minox-kameran. Virossa ei Minoxille löytynyt valmistajaa, mutta vakoilukameranakin tunnettua pikkukameraa valmistettiin vuodesta 1938 alkaen Riiassa. Tuotanto jatkui sotien jälkeen Länsi-Saksassa, jossa kameraa kehitettiin edelleen. Näytteillä onkin useampi Minox-malli. James Bond kuvasi Minoxilla elokuvassa Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa (1969).

Perusnäyttelyn lisäksi museon kellarikerroksessa järjestetään vaihtuvia näyttelyjä.

Mistä löytää?

Fotomuuseum, Raekoja tn 4/6, Tallinna.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää

12.4.2024 | Kulttuuri

Viron kansallismuseo juhlii 115-vuotispäiviään

Viron kansallismuseo juhlii 115-vuotispäiviään

Viron kansallismuseo täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Juhlan kunniaksi Tartossa sijaitseva museo järjestää monenlaista yleisötapahtumaa museossa. Juhlapäivää vietetään ERM:ssä … Lue lisää

12.4.2024 | Kulttuuri

Giselle toisen maailmansodan pyörteissä

Giselle toisen maailmansodan pyörteissä

Viron kansallisooppera Estonian näyttömällä nähdään tänä keväänä ja kesänä uusi versio Adolphe Adamin baletista ”Giselle”. Tarina on sijoitettu toisen … Lue lisää

11.4.2024 | Kulttuuri

Hugo Simbergin virtuaalitodellinen taidenäyttely Pocossa 

Hugo Simbergin virtuaalitodellinen taidenäyttely Pocossa 

Vielä tämän viikon ajan kävijät pääsevät kokemaan suomalaisen Hugo Simbergin töitä virtuaalitodellisuuden avulla pop- ja nykytaiteen museossa PoCo:ssa. Tämä … Lue lisää