Tuoretta tietoa Virosta
6.12.2011 | Ravintolat

Itsetehtyä makkaraa

Itsetehtyä makkaraa

Itsetehtyä makkaraa

Siansuolia myydään 100 jaardin eli 91 metrin tukkuerissä, joista kauppiaat myyvät pienempiä eriä. Kilo makkaraa syntyy noin kolmesta metristä suolta. Ylimääräiset suolet voi pakastaa.

Virolaisten perinteisin jouluruoka on verimakkara. Sen lihapitoisuus jää alle kolmannekseen. Perusmassa valmistuu ohrasuurimoista (1 kg) ja vedestä (2,5 l) keitetystä puurosta. Mausteeksi laitetaan mustapippuria, maustepippuria ja meiramia (myös timjami ja muskottipähkinä sopii) sekä suolaa. Miedolla lämmöllä kiehuvaan puuroon lisätään 300 grammaa kuutioitua porsaanlihaa. Puuroa ei keitetä massaksi vaan niin, että suurimot jäävät erilleen. Sen annetaan jäähtyä jonkin aikaa, lisätään 300 grammaa pilkottua ja voissa haudutettua sipulia, litra sian verta ja puoli kiloa pieneksi kuutioksi leikattua ja hieman paistettua silavaa.

Suolet täytetään käyttäen apuna lihamyllyn makkarasuppiloa tai pursotinpussia sopivan suulakkeen kanssa. Käsinkin homma hoituu tarvittaessa suppilolla. Suoleen ei saa jäädä ilmaa. Päät sidotaan puuvillalangalla minkä jälkeen makkaroita kypsennetään suolavedessä noin 10–15 minuuttia. Vesi ei saa kiehua, ainoastaan hieman poreilla, jotta makkarat pysyvät ehjinä.

Jotta makkarat maistuisivat vieläkin paremmilta, kuumennetaan ne ennen ruokailua savupekonin kanssa joko pannulla tai uunissa. Pinta muuttuu silloin rapeammaksi. Lisäkkeeksi sopivat puolukkahillo ja kurpitsasäilykkeet.

 

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA TBG ARKISTO

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää