5.2.2013 | Ravintolat
Hyviä rasvoja

Rasva, kana, porsas, nahka, kamara, suolavesi, dieetti, karppaaminen, virolainen, Viro
Virossa on käyty vain vähän keskustelua karppaamisesta, mutta muuten lehdissä esitellään yhä enemmän erilaisia dieettejä. Keskustelua erilaisten tuotteiden terveellisyydestä käydään myös foorumeilla.
Virolaisen perusruuan kaksi oleellista osaa ovat kana ja sika. Maassa tuotettiin vuonna 2010 noin 45 miljoonaa kiloa sian- ja 16 miljoonaa kiloa linnunlihaa. Samaan aikaan, kun Suomessa on lähes kaikki lihatuotteet paloiteltu ja usein maustettukin pannuvalmiiksi, ostetaan Virossa possu mielellään kamaran kera ja broileri kokonaisena. Niin vältetään samalla kalliin suolaveden ostaminen. Sitähän on puolivalmisteissa aina enemmän tai vähemmän.
Virolaisille maistuu myös rapeaksi paistettu broilerin nahka ja porsaanpaistin päällä oleva kullankeltainen kamara. Broilerin mehukas pyrstöosa katoaa nopeasti parempiin suihin.
Nahan väitetään olevan epäterveellistä ja rasvaista. Broilerin ja sianlihan rasvasta kaksi kolmasosaa on terveellistä, pehmeää rasvaa. Väitetään myös, että nahassa olevat kollageeni ja nukleotidit hidastavat merkittävästi vanhenemista. Ja monipuolinen ravinto sisältää myös rasvaa, joka etenkin talviaikaan on erittäin tarpeellista.
Virolaisista on tällä hetkellä ylipainoisia jo puolet. Syyksi siihen lääkärit pitävät etenkin lapsilla makeita juomia ja kaloripitoisia epäterveellisiä välipaloja.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
3.6.2023 | Ravintolat
Uusi rento gourmetravintola Kalarannassa
Ravintola Kogu sijaitsee Tallinnassa meren rannalla Kalamajassa, Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä. Ravintolaa on vähän vaikea löytää. Ensimmäisenä … Lue lisää
30.5.2023 | Ravintolat
Modernisti klassisia makuja
SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Romanttinen Rantatie
Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää
26.5.2023 | Ravintolat
Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola
Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja
T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa
Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Perheravintola Tallinnan katolla
Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää
18.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa
OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää