Tuoretta tietoa Virosta
1.9.2015 | Kolumnit

HÜTTÜNEN-Virolaista rulettia liikenteessä

HÜTTÜNEN-Virolaista rulettia liikenteessä

Elokuun alussa tapahtui Virossa liikenneonnettomuus, jossa kuoli neljä surma-autossa ollutta nuorta. Ajoneuvon 23-vuotias kuljettaja oli humalassa ja auto ajoi huimaa ylinopeutta. Tieltä ulos lentänyt ja puuta vasten iskeytynyt auto oli lohduton näky.

Valitettavasti viime vuosina on Virossa tapahtunut monia rajuja, useita kuolonuhreja vaatineita liikenneonnettomuuksia, joissa on ollut osallisena päihtynyt kuljettaja.

Keskimäärin poliisi pidättää joka päivä 20 rattijuoppoa. Tänä vuonna heitä on saatu kiinni ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yhteensä jo 4 200. Tämä lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu. Viron teillä hurjastelee koko ajan satoja humalaisia autonkuljettajia.

Elokuun alkuun mennessä oli Virossa kuollut liikenneonnettomuuksissa 42 ihmistä. Vuonna 2013 Viron liikenteessä kuoli 81 ja vuonna 2014 78 ihmistä. Suomessa vastaava luku oli vuonna 2014 223 henkeä. Suhteutettuna väkilukuun on Viron liikennekuolemien määrä noin 1,5-kertainen Suomeen verrattuna.

Viime vuonna Virossa sai 17 henkilöä surmansa onnettomuuksissa, joissa osallisena oli päihtynyt ajoneuvon kuljettaja.

Viron lain mukaan voidaan ajoneuvo takavarikoida valtiolle rikosvälineenä, jos kuljettaja on huumeiden vaikutuksen alaisena tai hänen humalatilansa ylittää 1,5 promillea. Viime vuonna pelkästään Tallinnassa ja Harjumaan maakunnassa takavarikoitiin 65 ajoneuvoa.

Vaikka Virossa onkin ainoana Pohjois-Euroopan maana liikenteessä alkoholin suhteen nollaraja, se ei tunnu vähentävän rattijuoppojen määrää. Voi olla, että asia onkin päinvastoin. Joku voi ajatella, että kun se ensimmäinen olut on jo juotu, on aivan sama kuinka paljon lisää juon, koska joka tapauksessa syyllistyn rikokseen.

Myös ylinopeus ja ylimielisyys liikenteessä ovat pahoja ongelmia. Nuorten miesten ohjastamat vanhat, suuritehoiset Audit, bemarit ja mersut kylvävät kauhua vastuuttomilla ohituksillaan.

Yhtenä syynä päihtyneenä ajamiseen ovat asenneongelmat. Virossa kun on pitkät kännissä ajon perinteet. Neuvostoaikana autoiltiin usein humalassa. Kun rattijuoppo jäi kiinni, asia tavallisesti selvisi poliisille annetun lahjuksen avulla. Lahjus oli joko riihikuivia ruplia tai – alkoholia!

Virossa pitäisi olla enemmän kaikki puhaltavat-ratsioita. Myös asennekasvatusta tarvitaan. Lisäksi poliisin pitäisi näkyä muutenkin liikenteessä kuin olla vain pusikoissa ylinopeutta kyttäämässä.

Hüttünen

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää