11.8.2023 | Ravintolat
Huomenna avataan pop-up kahvilat Setomaalla Etelä-Virossa
Teksti Susanna Poikela
Kuva Seto Küük

Setojen Kostipäivänä järjestetään pop up -kahviloiden päivä Setomaan maatiloilla. Yhteensä 20 setukaisten kahvilaa avaa ovensa ja päivän aikana voi kyläillä maatilakahviloita ja nähdä, kuinka paikalliset elävät kotiporttiensa takana. Emännät ovat kattaneet pöytään parhaimmat kansallisruoat, kakut ja maistuvat piirakat. Tarjottavat valmistetaan paikallisista raaka-aineista, joita saadaan lähimetsistä, pelloilta, kotipuutarhoista ja vesistöistä.
Lauantain kahvilapäivä on täynnä mielenkiintoista kulttuuriohjelmaa, joka jatkuu myös sunnuntaina. Setomaan pop up -kahvilapäivä on osa Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto 2024 pääohjelmaa ja sitä tukee Etelä-Viron yhteisöohjelma.
Setukaiset ovat laulu- ja tanssikansaa
Seton kulttuuri on vuosisatojen ajan ollut suullista kulttuuria, jossa ydinarvot on välitetty laulamalla. Setukaiset tunnetaan ennen kaikkea omasta lauluperinteestään – Seto leelon kansanlauluista.
Setot ovat myös tanssikansaa: Melkein joka kylässä on oma tsura (nuori mies), joka käynnistää juhlat karmoškallaan eli haitarilla. Setotanssit ovat energisiä ja tunnepitoisia, kuten setot itsekin. Setukaisten kansallispuvut, erityisesti naisten kantamat komeat ja painavat hopeakorut, ovat myös huomiota herättäviä.
12.–13.8. Setomaan pop up -kahvilapäivä
Kahvilat ovat avoinna lauantaina klo 11–22 ja sunnuntaina kello 11–15.
Kahviloiden sijainnit löytyvät täältä viroksi ja täältä englanniksi.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaEtelä-Viro
kahvilat
Kostipäivä
Kulttuuripääkaupunki Tartto
pop-up kahvilat
setomaa
setot
setukaiset
26.11.2023 | Ravintolat
Supersuositut hampurilaiset syntyvätluomulihasta ja paikallisista sämpylöistä
VLND Burgerin tarina alkoi kesäjuhlissa Viljandissa vuonna 2017. Juhlissa piti valmistaa noin 70 hampurilaista perheelle ja ystäville. Tästä tilaisuudesta … Lue lisää
24.11.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill – Sporttibaarin rento tunnelma kutsuu viihtymään
Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla sijaitseva suosittu OlyBet Bar & Grill avattiin joulukuussa 2021. Sporttibaarissa voi nauttia täyttävän lounaan, käydä … Lue lisää
20.11.2023 | Ostokset
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
18.11.2023 | Ravintolat
5
Gourmet-matka Tarttoon
Tallinnan lisäksi myös muissa virolaiskaupungeissa on ravintoloita, jotka ovat saaneet suosituksen arvostettuun, ravintoloita arvioivaan Michelin-oppaaseen. Nyt esittelyssä on vuoden … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Makuseikkailu Itä-Virumaalla
Itä-Virumaalta löytyy runsaasti hyviä ravintoloita, joissa myös hintalaatusuhde on kohdallaan. Maakunta on myös yllättävän lähellä. Vain parin tunnin auto-, … Lue lisää
13.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.09–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.11.–31.12. Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 3.–19.11. Elokuvafestivaali PÖFF, Tallinna, Tartto, Jõhvi, Narva, Kohtla-Järve 3.–19.11. Etelä-Viron … Lue lisää
8.11.2023 | Ravintolat
Pärnun ravintolaviikko avataan juhlallisesti konsertti-illallisen merkeissä
Marraskuu on Virossa ravintoloiden kulta-aikaa. Kuukauden ensimmäisellä viikolla vietettiin ravintolaviikkoa Tallinnassa. Etelä-Virossa on parhaillaan meneillään oma ruokatapahtuma, jossa tutustutaan … Lue lisää
4.11.2023 | Ravintolat
Nauti Etelä-Viron ruokapöydän antimista
Metsästä ruokapöytään -ruokatapahtuma käynnistyy huomenna 3.11. Etelä-Virossa ja jatkuu reilut kaksi viikkoa aina 19.11. saakka. Tapahtumaan osallistuu kuusi eteläistä … Lue lisää