17.11.2017 | Ostokset
Hunajaa ja tyrnimehua markkinoilta
Tyrnimehu ja hunaja ovat mukavat markkinaostokset ja kova paketti talven flunssakautta vastaan.
Martin markkinoilta voi hankkia kotiin virolaista lähiruokaa parhaasta päästä.
Vooremaan sydämessä sijaitseva Sepamäen tila on erikoistunut tyrnien kasvattamiseen. Luomutyrneistä tila valmistaa pääasiassa mehua, joka myydään eri puolille Viroa ruokakauppoihin ja toreille. Lisäksi myynnissä on pakastettuja marjoja.
Sepamäen tyrnimehu on kylmäpuristettua, eikä sitä ole pastöroitu, joten tyrnin arvokkaat vitamiinit ovat tallessa. Mehu myydään puolen litran pulloissa joko sokerin kanssa tai ilman.
Sepamäen tuotteita on Tallinnassa myynnissä muun muassa suuremmissa Rimeissä, Sadamaturgilla suuremmissa Rimeissä ja Sadamaturgilla.
Sepamäen tilan isäntä Madis Jaaniste kertoi The Baltic Guidelle, että Helsingin Martin markkinoilla on tyrnimehun lisäksi myynnissä muun muassa tyrnijauhetta ja -marjoja.
Toinen Martin markkinoiden hittituote on hunaja. Moni käy hakemassa täydennystä hunajavarastoihin juuri marraskuussa Kaapelitehtaalta.
Pärnun eteläpuolella Tahkurannassa sijaitseva Jõumees Aaren mehiläistarha on tuottanut hunajaa kohta kolmekymmentä vuotta. Nykyään yrityksellä on valtavat mehiläistarhat, joista hunajaa myydään ruokakauppoihin eri puolille Viroa.
Yrityksen tunnuslause on jo monelle tuttu: Hunaja Jõumees Aaren mehiläistarhasta ja olet vahva kuin karhu.
Mehiläistarhan tärkein myyntituote on hunaja sen kaikissa eri muodoissaan. Yksi suosituimmista tuotteista on kanervahunaja.
Martin markkinoilla myynnissä onkin erilaisia hunajalaatuja ja oheistuotteita.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestahunaja
luontotuote
martin markkinat
29.11.2023 | Ostokset
Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
29.11.2023 | Ostokset
13
Joululahjaksi kauneutta, muotia ja viihdettä
Pehmoiset joulusukat Sokisahtelista Sokisahtelin pehmoiset sukat lämmittävät mukavasti jalkoja talvella. Sukkaparin hinta on 10,90 euroa. Sokisahtel valmistaa sukkia, … Lue lisää
28.11.2023 | Ostokset
Tervetuloa Tallinnan joulutorille!
Tallinnan kaupungin tunnelmallinen joulutori avataan perjantaina 1.12. Raatihuoneentorin näyttävän joulukuusen ympärille rakentuu joulun ihmemaa, joka on avoinna kaikille Loppiaisen … Lue lisää
25.11.2023 | Ostokset
6
Vintagen jäljillä Tallinnassa
Kalamajasta löytyvät Tallinnan laadukkaimmat vintagea myyvät putiikit. Kaikki kahdeksan artikkelissa mainittua liikettä löytyvätVabriku-kadun, Baltian asematorin ja Telliskiven luovan keskuksen … Lue lisää
23.11.2023 | Ostokset
2/3 Prisman ostoskorista on täynnä virolaisia tuotteita
Prisman ostotilastoista käy ilmi, että paikallisten tuotteiden osuus myynnistä on 80 % liha-, kala- ja valmiit tuotteet -kategoriassa. Vastuullisen … Lue lisää
21.11.2023 | Ostokset
Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa
Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää
20.11.2023 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
15.11.2023 | Ostokset
6
Virolaisen kulttuurin festivaali Martin markkinat Helsingissä
Martin markkinat järjestetään jälleen 18.–19.11.2023 Helsingin Kaapelitehtaalla. Markkinoille on tulossa yli 120 myyjää ja toimijaa. Paikan päältä voi ostaa … Lue lisää