18.11.2017 | Kulttuuri
Huippukuvaajan töitä esillä Pärnussa
Suomen tunnetuimpiin valokuvataiteilijoihin kuuluva Elina Brotherus avaa 4. joulukuuta oman näyttelyn Pärnun Nykytaiteen museossa. Kuvassa teos L’Automne, sur la route de Chalon (2011).
Suomen kansainvälisesti tunnustetuimpiin valokuvataiteilijoihin kuuluva Elina Brotherus avaa Pärnussa näyttelyn.
Neito kastanjan alta -näyttelyssä on esillä teoksia Elina Brotheruksen tuotantoa vuosilta 1997–2014. Valokuvat kertovat nuoren taiteilijan matkasta itseensä. Näyttely herättää kysymyksen, onko mentävä kauas, jotta voi löytää itsensä.
1990-luvulla Elina Brotherus tuli tunnetuksi henkilökohtaisista omakuvistaan. Myöhemmin kuviin on tullut mukaan maisemia eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Brotherus on tuotannossaan usein sekä taiteilija että malli.
Elina Brotherus on palkittu muun muassa valokuvataiteen valtionpalkinnolla (2008) ja Pro Finlandia -mitalilla (2012). Hänellä on ollut näyttelyitä niin Pariisissa, Roomassa kuin Tokiossakin. Elina Brotherus saapuu Pärnuun avaamaan näyttelyä 4. joulukuuta.
Mistä löytää?
Elina Brotherus, Neito kastanjapuun alta, 4.12.2017 – 4.2.2018
Juss Piho, Raportti, 19.10.–27.11.
Lea Malin, akvarellinäyttely 2., 9.–30.11.
Pärnun Nykytaiteen museo, Esplanaadi 10, Pärnu.
www.chaplin.ee
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
Teksti Mikko Virta, kuva Elina Brotherus
Lue lisää samasta aiheestaelina brotherus
pärnun nykytaiteen museo
3.12.2023 | Kulttuuri
Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa
Palkitun virolaisen lyhytelokuvan ”Obsession” kotimainen ensi-ilta on 12.12. Tallinnan elokuvamuseossa. Lippuja nuorten mielenterveyttä käsittelevän elokuvan ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlaan voi … Lue lisää
1.12.2023 | Kulttuuri
Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta
Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
27.11.2023 | Kulttuuri
Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa
Viro voi valmistautua hervottomaan ja huumorintäyteiseen iltaan, kun komediasensaatio Daniel Sloss astuu lavalle naurattamaan yleisöä. ”Can’t” stand up -show … Lue lisää
27.11.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
24.11.2023 | Kulttuuri
Lasihissillä kirkon torniin
Tämän vuoden keväästä lähtien Tallinnan vanhankaupungin sydämestä löytyy uusi jännittävä paikka, joka on ehdottomasti koettava. Entisessä kirkkorakennuksessa sijaitsevassa Nigulisten … Lue lisää
24.11.2023 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Euroopan kulttuuripääkaupunki kutsuu tutustumaan Etelä-Viroon kera suudelmien ja saunakeskustelujen
Tervetuloa Tarttoon ja Etelä-Viroon! Ensi vuonna Tartto kantaa Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 -titteliä! Huipputapahtumat ovat vain kahden tunnin ajomatkan päässä … Lue lisää
24.11.2023 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Virtuaalitodellisuus herättää henkiin historiallisen Narvan kaupungin
Jos etsit jotain todella kiehtovaa tekemistä Narvassa, kaupungintalossa esillä oleva ”Vanhan Narvan uusi elämä” -näyttely on oikea paikka. Narvan … Lue lisää