Tuoretta tietoa Virosta
8.1.2016 | Viro

Historiaa ja nykyaikaista terveydenhoitoa

Historiaa ja nykyaikaista terveydenhoitoa

Viron historiallinen kerrostuneisuus näkyy myös pienemmillä paikkakunnilla. Länsi-Virumaan eteläosassa sijaitsevassa Simunassa oli 1200-luvun alussa tanskalaisten ja saksalaisten välillä erimielisyyksiä. Samalta ajalta on peräisin myös pyhälle Simeonille nimetty kirkko, jonka tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä.

Kirkon vieressä on Katkuallikas, jonka nimi on väärin tulkittu ruttolähteeksi. Vanhassa kielessä katk tarkoittaa kuitenkin juuri lähdettä. Siitä alkaa Viron neljänneksi pisin joki Pedjajoki, jonka pituus on 122 kilometriä. Simunassa on myös yksi Viron kolmesta säilyneestä Struven kolmiomittausketjun suojellusta pisteestä.

Itä-Virumaan kuusi matkailukartanoa tekevät yhteistyötä. Saka ja Mäetaguse tarjoavat majoitusta, Purtsen linnassa on ravintola ja olutpanimo, Kukruse esittelee napa-alueiden tutkimusta, Maidlassa on kartanokoulu ja Edisen kartanon Valge Hobun kievari järjestää ryhmäruokailuja ja tansseja.

Monelle tuttu Toila SPA Hotelli laajensi ja avasi samalla uuden terveystutkimuskeskuksen, jossa onnistuu muun muassa EKG:n ja luuntiheyden mittaukset. Hotellin ulkoinen ilme on myös muuttunut ympäristöystävällisten aurinkopaneelien asennuksen jälkeen.

 

Mistä löytää?
Simunan kirkko, Väike-Maarja, Länsi-Virumaa.
www.simuna.wordpress.com/about/simuna-kogudus

Sakan kartano, Kohtla, Itä-Virumaa.
www.saka.ee/kartano

Mäetagusen kartanohotelli, Mäetaguse,
Itä-Virumaa.
www.moisahotell.ee

Purtsen linna, Lüganuse, Itä-Virumaa.
www.purtsekindlus.ee

Kukrusen Polaarikartano, Kohtla, Itä-Virumaa.
www.kukrusemois.ee

Maidlan kartano, Lüganuse, Itä-Virumaa.
www.maidla.ee/maidla-mois

Edisen kartano, Jõhvi, Itä-Virumaa.
wwww.valgehobu.ee

Toila SPA, Ranna 12, Toila, Itä-Virumaa.
www.toilaspa.ee

Kohtlan kaivospuisto, Kohta-Nõmme,
Itä-Virumaa.
www.kaevanduspark.ee

Jõhvin konserttitalo, Pargi 40, Jõhvi.
www.concert.ee/johvi

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

 

Miten pääsee?
Tallinnasta on junayhteys kolme kertaa päivässä Jõhviin ja Narvaan sekä neljästi Rakvereen. Matka-aika Narvaan on noin kaksi ja puoli tuntia ja lippu maksaa 10,90 euroa. Tapan kaupungissa rata haarautuu Tarttoon. Tallinnasta länteen, Paldiskiin ajaa paikallisjuna neljätoista kertaa päivässä ja Raplaan useamminkin. Sinne lippu maksaa 2,80 euroa.

 

Screen Shot 2016-01-08 at 13.39.32

 

Screen Shot 2016-01-08 at 14.01.21

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV, TOILA SPA, KATRIN SOOMETS, RAUNO VOLMAR, JOOSEP MARTINSON

Lue lisää samasta aiheesta

30.9.2022 | Viro

Virossa kävi vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä lähes miljoona ulkomaalaista matkailijaa – 40 prosenttia vieraista tuli Suomesta 

Virossa kävi vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä lähes miljoona ulkomaalaista matkailijaa – 40 prosenttia vieraista tuli Suomesta 

Virossa vieraili tämän vuoden huhti-, touko- ja kesäkuussa yhteensä 946 554 ulkomaalaista matkailijaa, ilmenee Viron pankin tekemästä selvityksestä. Määrä … Lue lisää

28.9.2022 | Kulttuuri

Ilmaiset viron kielen kurssit alkavat pian Tartossa, Paldiskissa ja verkossa – ilmoittautuminen on nyt käynnissä

Ilmaiset viron kielen kurssit alkavat pian Tartossa, Paldiskissa ja verkossa – ilmoittautuminen on nyt käynnissä

Viron kielenhuollosta vastaava Eesti Keele Maja tarjoaa ilmaisia viron kielen kursseja. Kurssitasot ovat A2–C1. Opiskelijat voivat käydä tunneilla henkilökohtaisesti … Lue lisää

27.9.2022 | Viro

Katso livenä Tallinnan elämää ja liikennettä – Viru-hotellin katolla oleva web-kamera välittää suoraa reaaliaikaista kuvaa Vanhastakaupungista ympäri vuorokauden

Katso livenä Tallinnan elämää ja liikennettä – Viru-hotellin katolla oleva web-kamera välittää suoraa reaaliaikaista kuvaa Vanhastakaupungista ympäri vuorokauden

Katsomaan pääsee täältä.

26.9.2022 | Viro

Yöbussiliikenne voi alkaa Tallinnassa jo ensi vuonna

Yöbussiliikenne voi alkaa Tallinnassa jo ensi vuonna

Tallinnan kaupunginvaltuusto käsittelee yöaikaan liikkuvien bussien käyttöönottoa kaupungissa. Valtuusto jätti rahoitusehdotuksen neljästä yöbussireitistä. Jos ehdotus menee läpi, alkaa liikenne … Lue lisää

25.9.2022 | Kulttuuri

Visit Tallinn tukee Virossa asuvia vieraskielisiä viron kielen opiskelijoita

Visit Tallinn tukee Virossa asuvia vieraskielisiä viron kielen opiskelijoita

Tallinnassa alkoi kampanja, jonka takana ovat Integratsiooni Sihtasutus -säätiö ja Visit Tallinn. Kampanjan tavoitteena on kutsua kaupungissa pysyvästi asuvat … Lue lisää

23.9.2022 | Viro

Design-kadulla on viikonloppuna kahden päivän myyjäiset ja lauantaiksi avataan tori, jossa myydään taidetta – tapahtumat ovat kahdessa erillisessä tehdaskompleksissa

Design-kadulla on viikonloppuna kahden päivän myyjäiset ja lauantaiksi avataan tori, jossa myydään taidetta – tapahtumat ovat kahdessa erillisessä tehdaskompleksissa

Myös tänä syksynä on Tallinnassa kahden päivän ajan Disainitänav eli design-katu. Kadun varrella tutustutaan muotoiluun sekä muoti-, asuste-, tuote- … Lue lisää

21.9.2022 | Viro

Tallinnan lentoasema avaa uuden odotusalueen halpalentoyhtiöiden asiakkaille

Tallinnan lentoasema avaa uuden odotusalueen halpalentoyhtiöiden asiakkaille

Tallinnan lentoaseman terminaalin laajennuksen yhteydessä matkustajaterminaalin pohjakerrokseen valmistui uusi odotussali. Väljempi tila on tarkoitettu ensisijaisesti Schengen-alueelle matkustaville halpalentoyhtiöiden matkustajille. … Lue lisää

14.9.2022 | Viro

Viro kieltää kaikkien venäläisten matkailijoiden maahantulon – Latvia, Liettua ja Puola tekivät saman päätöksen

Viro kieltää kaikkien venäläisten matkailijoiden maahantulon – Latvia, Liettua ja Puola tekivät saman päätöksen

Viro, Latvia, Liettua ja Puola kieltävät 19. syyskuuta alkaen maahantulon kaikilta Venäjän kansalaisilta, joilla on Schengen-viisumi. Virossa uusi rajoitus … Lue lisää