Tuoretta tietoa Virosta
5.7.2011 | Vapaa-aika

Festivaalien juhlaa

Festivaalien juhlaa

Festivaalien juhlaa

Europeade järjestetään 20.–24. heinäkuuta ja Hansapäivät 22.–24. heinäkuuta Tartossa. Virolaisten lisäksi esiintyjiä ja osallistujia tulee ympäri maailman.

Tarton heinäkuuhun mahtuu vielä kolmaskin festivaali. Lasihelmipeli- musiikkifestivaalilla 21.–26.7. musisoidaan tavallisesta poikkeavilla tavoilla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi harvinaisempien instrumenttien, kuten australialaisen didgeridoon käyttöä tai musiikin yhdistämistä muihin taiteen aloihin tai filosofointiin. Esimerkiksi eräänä vuonna musiikkia lähestyttiin saksalaisfilosofi Nietzschen kautta. Esiintyjät tulevat tänä vuonna muun muassa Suomesta, Venäjältä ja Alankomaista.

Vanemuisen tarjonta on heinäkuussa vähäistä. Laulujuhlamuseon viereisessä puistossa esitetään Molièren klassikkoa Luulosairas. Heinäkuun alkuun mahtuu myös rockooppera Peko. Aikuisille tarkoitettu musikaali on ammentanut aiheensa Etelä-Viron kulttuuriperinnöstä ja sitä esitetään Värskassa, joka sijaitsee noin 90 kilometriä Tartosta.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA EUROPEADE

Lue lisää samasta aiheesta

6.2.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Mainos Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Raplamaan maakunta sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Tallinnasta, joten alueella on helppo vierailla. Lumisten metsien ja kauniiden suoalueiden Raplamaassa … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Luonto

Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Mainos Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Etelä-Virossa on monta maakuntaa ja monta erilaista kulttuurialuetta. Alueelta löytyy vanhoja perinteitä ja tapoja, koskematonta luontoa sekä rauhaa ja … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Ravintolat

Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Mainos Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Kylpyläloma Pärnussa Vuonna 1838 avattiin Pärnun ensimmäinen kylpylä. Kaupungin sijainti, lempeä hiekkaranta, raikas ilma, vehreät puistot ja kaupunkielämä yhdessä … Lue lisää

4.2.2023 | Vapaa-aika

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Baltian asematoria vastapäätä könöttää iloisenvihreä vanha puutalo, josta on löytänyt kotinsa Baar living room ät. ”Ensi keväänä juhlimme jo … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Kauneus

Luonnonläheinen Narva-Jõesuu

Mainos Luonnonläheinen Narva-Jõesuu

Viehättävä kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu sijaitsee Itä-Virumaalla Narvajoen suussa Suomenlahden rannalla, vain 14 kilometrin päässä historiallisesta Narvasta. Narva-Jõesuu sai lempinimen ”Pohjoismaiden … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Pohjois-Euroopan suurin pokeriturnaus järjestetään Tallinnassa

Mainos Pohjois-Euroopan suurin pokeriturnaus järjestetään Tallinnassa

Vuosi vuodelta kasvaneeseen Kings of Tallinn -pokeriturnaukseen odotetaan peräti tuhatta vierailijaa. Tapahtuma järjestetään 24. helmikuuta–5. maaliskuuta 2023 Olympic Park … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

Mainos OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

OlyBet Bar & Grill avattiin viime vuoden joulukuussa Tallinnan Vapaudenaukion lähettyville Harju-kadulle. Tämän vuoden huhtikuussa ravintola pääsi huikealle kakkossijalle … Lue lisää

23.1.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Mainos Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Historiallisen merkityksensä myötä Virumaa-sanasta on johdettu kutsumanimi koko valtiolle ja kansalle. Mitä kiehtovaa seudulla nykyisin on? He, jotka ovat … Lue lisää