Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2014 | Vapaa-aika

Etelän kuumia reggaerytmejä

Etelän kuumia reggaerytmejä

Mikäpä olisikaan parempaa kesämusaa kuin railakas reggae, Angus tarjoilee sitä virolaishöystein.

 

Angus on nuorta energiaa pulppuava viljandilainen reggaeyhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa toukokuussa. Virolaisen reggae-skenen uranuurtajan Bombillazin jalanjäljissä tallaava yhtye kertoo tavoitteekseen luoda hyviä viboja menevällä ja hyväntuulisella musiikillaan.

Angus-nimiseltä levyltä löytyy 13 skaja reggae-kappaletta, joissa bändin laulaja Anton Ventsel kertoo virolais-jamaikalaisella tyylillään tarinoita rakkaudesta, koiranpennusta, tanssimisesta ja elämästä ylipäätään.

Parissa biisissä iloinen rallattelu on kuin lastenlauluissa konsanaan, joten otsa kurtussa tätä levyä ei ole tehty. Levyn hauskin biisin nimi on Kaks tagumikku pingi peal on parem kui üks (Kaksi takapuolta penkillä on parempi kuin yksi), rakkaudesta siinäkin tietenkin lauletaan.

Täna olen aus (Tänään olen rehellinen) tuo torvisektioillaan ajoittain mieleen 2000-luvun alun suomireggaelegendan, Soul Captain Bandin. Kappale on muutenkin levyn helmiä ja jää mukavasti mieleen pörräämään.

Levyn soundi on melko pelkistetty ja juureva, perussoundin luovat tyylipuhtaan reggae-rumpaloinnin ja jämäkän basson yhteistyö. 8-henkisen bändin ehdoton höyste ovat mehukkaat torvisektiot.

Ahkerasti keikkailevan bändin tahdissa voi jorata muun muassa 4.7. Pärnussa, 5.7. Rakveressa, 11.7. Karksi-Nuiassa ja 24.7. Viljandi Folkilla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA REIGO RANNU

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

27.5.2023 | Vapaa-aika

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Tänään lauantaina 27. toukokuuta Pärnun Lai-kadulla järjestetään värikäs katuruokafestivaali, johon osallistuu yli 70 ruoka-autoa Virosta ja naapurimaista. Ruokailijat voivat … Lue lisää

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ostokset

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Mainos Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Viking Linen Helsinki–Tallinna-reitin alus Viking XPRS täytti huhtikuussa 15 vuotta. Näiden vuosien aikana se on kuljettanut Helsingin ja Tallinnan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Mainos Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää

13.5.2023 | Vapaa-aika

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Tallinna-päivää vietetään tänä vuonna kahtena päivänä, 14.–15. toukokuuta. Tallinna-päivän tarkoituksena on nostaa esiin kaupungin historiaa ja kertoa tallinnalaisten elämästä … Lue lisää

12.5.2023 | Vapaa-aika

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

13.–14. toukokuuta on Tallinnassa Kalamaja-päivät. Kalamaja-päivät ovat kaupunginosatapahtuma, jota vietetään katuruoan, musiikkiesitysten siivittämänä. Tapahtumassa voi vierailla myös pihakahviloissa ja … Lue lisää