Soome lahe juhtiv turismiajaleht
18.10.2016 | Määratlemata

Suomalaismatkailu tuo Viroon lähes miljardin vuodessa – myös nuoret ovat löytämässä maan

Suomalaismatkailu tuo Viroon lähes miljardin vuodessa  – myös nuoret ovat löytämässä maan

Suomalaismatkailun merkitys Viron kansantalouteen on suurempi kuin aikaisemmin on luultu.

Lokakuun 13. päivänä järjesti The Baltic Guide -matkailulehti yhteistyössä Viron matkailun edistämiskeskuksen kanssa Suomalaisen Viron-matkailijan profiili nyt ja tulevaisuudessa -seminaarin.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Ossi Nurmi kertoi, että 2,7 miljoonasta suomalaismatkasta 1,7 miljoonaa on yöpymisen sisältäviä matkoja (Yksi miljoona on päivämatkoja). Suomalaismatkailijoiden kokonaismenot Virossa ovat noin 970 miljoonaa euroa. Laivoilla summasta kulutetaan lähes puolet.

Suurin osa Suomen ja Viron välisessä laivaliikenteestä purjehditaan Viron lipun alla. Ainoan suomalaisen laivayhtiön, Eckerö Linen markkinaosuus on hieman alle viidennes.

Tutkimus- ja analysointikeskuksen toimitusjohtaja Pasi Nurkan luennosta tuli selväksi nuorten matkailijoiden määrän kasvu. Hänen mukaansa suomalaisten matkailun kasvu tuleekin suureksi osaksi nuorten matkailun lisääntymisestä.

Positium LBS tutkii matkapuhelimien liikkumista Virossa. Laura Altin kertoi, miten erilaiset tapahtumat näkyvät suomalaisten matkailussa. Esimerkiksi Robbie Williamsin konsertin ulkomaisesta yleisöstä 21 prosenttia oli Suomesta ja he viettivät matkallaan keskimäärin lähes neljä päivää.

Viron keskuspankin Tarass Snitsarenkon esitys vahvisti Positiumin päätelmän: suomalaiset matkustavat Viroon tasaisemmin kuin muiden maiden kansalaiset.

Viron matkailun edistämiskeskuksen Suomen aluejohtaja Toomas Tärk kertoi, että suomalaiset tekevät tänä vuonna uuden ennätyksen hotellimajoituksissa.

Seminaarin pohjalta voimme tehdä seuraavat johtopäätökset:

1. Suomalaismatkailijoiden Viroon tuoma rahamäärä on noin miljardi euroa vuodessa.

2. Suomalaisnuoret matkustavat Viroon yhä useammin. Muiden ikäryhmien määrä ei kuitenkaan ole määrällisesti vähenemässä, osuudet muuttuvat.

3. Tänä vuonna tehdään kaikkien aikojen ennätys suomalaisten hotelliyöpymisissä Virossa.

Mikko Virta esitti seminaarissa, että The Baltic Guide on suunnattu monenlaisille matkailijoille ja myös Virossa asuville suomalaisille. Suomalaisten merkitys Viron kansantaloudessa korostuu myös siinä, että matkoja Viroon tehdään tasaisesti vuodenajasta ja ilmasta riippumatta.

Luentomateriaalit, joissa edellä mainittuja asioita käsitellään laajemmin, löytyvät linkistä:

balticguide.ee/fi/seminar

Materiaalien käytön yhteydessä pyydämme mainitsemaan lähteen: The Baltic Guide.

 

Lisätietoja:

Toimituspäällikkö Mikko Virta
mikko.virta@balticguide.ee

Päätoimittaja Mikko Savikko
mikko@baltiguide.ee

Lue lisää samasta aiheesta