Tuoretta tietoa Virosta
17.1.2017 | Ostokset

Emajoen Ateena on raikas yhdistelmä vanhaa ja uutta

Emajoen Ateena on raikas yhdistelmä vanhaa ja uutta

Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto ei ole pääkaupunki, mutta omanarvontuntoinen yliopistokaupunki pitää itseään maan henkisenä keskuksena. Perusteita sille riittää. Vireä eteläisen Viron keskus viehättää yhdistelmällä arvokasta akateemisuutta ja nuorekasta henkeä.

Tarton ykköskohteeksi nousi lokakuussa 2016 avattu Viron kansallismuseo, Eesti Rahva Muuseum. Muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta oleva nähtävyys esittelee Viroa, virolaisuutta ja suomalais-ugrilaista kulttuuria ainutlaatuisen hienolla tavalla. Jos ehtii Tarton-matkalla vain yhden kohteen, olkoon se tämä.

 

Tiedekeskus Ahhaa Tarton keskustassa on monelle matkailijalle tuttu, mutta keskus tarjoaa jatkuvasti uutta nähtävää. Lapsiperheille Ahhaa on kaupungin parhaita kohteita – tosin aikuinenkin innostuu keskuksessa kokeilemaan ja opettelemaan monenlaista uutta. Toukokuun 2017 loppuun Ahhaassa on esillä elokuvan tekemistä esittelevä näyttelyosio, jossa jo pelkästään voisi viettää tunteja, puhumattakaan muusta keskuksesta.

Tarton naapurikunnan Ülenurmen puolella sijaitseva Viron maanviljelysmuseo viehättää sekä sijaintinsa että sisältönsä puolesta. Ülenurmen kartanon rakennuksiin koottu museo antaa aavistuksen siitä, millaisia kartanoiden piha-alueet ovat voineet loistonsa päivinä olla. 15 museorakennusta pitävät sisällään asiaa maanviljelyn eri vaiheista. Tekniikasta kiinnostuneet innostuvat varmasti eri aikakausien traktoreista ja höyrykoneista.

 

Urheilufanit voivat Tarton keskustassa kävellessään piipahtaa Viron urheilumuseossa. Maaliskuussa 2017 museoon avataan sen historian suurin uusi näyttely, joka esittelee erilaisia palloilulajeja. Penkkiurheiluintoiset voivat ihailla virolaisten olympiamitalistien palkintoja.

 

Shoppailijalle Tartto on tarjonnut vuoden lopusta alkaen uutta, kun keskustaan avattiin ostoskeskus Kvartal. Kaikki kaupungin keskustan suurimmat ostoskeskukset sijaitsevat nyt käytännössä samassa tienristeyksessä. Keskustasta etäämpänä oleva Etelä-Viron suurin ostoskeskus, Lõunakeskus, uudistaa sekin kasvojaan. Keskukseen valmistuu keväällä uusi osa, jossa on muun muassa elokuvateatteri ja hotelli.

Tartossa liikkuessa kannattaa ehdottomasti silmäillä kaikkialla näkyvää katutaidetta. Monissa muissa paikoissa kaupungin johto taistelee sotkuja vastaan. Tartossa ajatus on käännetty päin vastoin ja johtoportaassakin ymmärretään, että katutaide on osa Tarton henkeä. Katutaiteelle on omistettu myös oma festivaali kesäkuussa.

 

Mistä löytää?

Viron kansallismuseo, Muuseumi 2, Tartto.
www.erm.ee

Tiedekeskus Ahhaa, Sadama 1, Tartto. 
www.ahhaa.ee/et

Viron maanviljelysmuseo, Pargi 4, Ülenurme, Tarton maakunta. 
www.epm.ee

Viron urheilumuseo, Rüütli 15, Tartto.
www.spordimuuseum.ee

Ostoskeskus Kvartal, Riia 2, Tartto.
www.kvartal.com.ee

 

Miten pääsee?

Tarttoon pääsee Tallinnasta junalla tai bussilla. Junavuoroja on päivittäin lähemmäs kymmenen. Nopein vuoro on jo alle tunnin. Bussimatka kestää tavallisesti noin 2,5 tuntia. Bussivuoroja lähtee Tallinnasta useita kymmeniä päivässä.

Screen Shot 2017-01-17 at 9.22.33 Screen Shot 2017-01-17 at 9.21.27

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV, TIIT GRIHIN

Lue lisää samasta aiheesta

1.6.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman kesäkuun tarjoukset

Mainos Prisman kesäkuun tarjoukset

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

16.4.2023 | Ostokset

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Perusteellisen remontin läpi käyneeseen Viru Keskukseen tulee toukokuussa merkkiliikkeitä, joita ei tähän asti ole ollut Virossa tai koko Baltian … Lue lisää

14.4.2023 | Ostokset

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Huhtikuun alussa virolaisiin Prisma-myymälöihin tuli myyntiin suuri valikoima ukrainalaista alkuperää olevia leikkikaluja. Niitä ostamalla voi tukea ukrainalaista leluvalmistajaa Technok … Lue lisää

11.4.2023 | Ostokset

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Tämän kuukauden alusta lähtien on Tallinnassa Telliskivin ostoskadulla modernia designia ja uutta taidetta myyvä EKA pop-up-kauppa. Myymälä on avoinna … Lue lisää

9.3.2023 | Ostokset

camera icon6
Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Laborassa vaalitaan vanhoja perinteitä Vanhankaupungin luoteismuurin kylkeä kulkee vanha Laboratooriumi-katu, jonka varrella sijaitsee Laboran kirjapaino ja kalligrafiakoulu. Kirjapainoa vastapäätä … Lue lisää

21.2.2023 | Ostokset

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Virolaisetkin rakastavat laskiaispullia. Maassa toimiva Prisma-kauppaketju ennustaa, että sen marketeissa myydään laskiaisen aikaan noin 120 000 pullaa. Viroksi laskiaispulla … Lue lisää