Tuoretta tietoa Virosta
8.10.2020 | Vapaa-aika

Elokuvafanin matka Tallinnaan: kierrä Tenet-elokuvan kuvauspaikat

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

Elokuvafanin matka Tallinnaan: kierrä Tenet-elokuvan kuvauspaikatTallinnan Linnahall-konserttitalon tehtävänä Tenet-elokuvassa on esittää Kiovan oopperataloa.

Koronavuoden puhutuimpia elokuvatapauksia on ollut Christopher Nolanin ohjaaman Tenet-elokuvan ensi-ilta. 

Erityisen paljon Tenet on saanut näkyvyyttä Virossa, sillä elokuvaa kuvattiin Tallinnassa kesällä 2019. Kuvaukset aiheuttivat monenlaisia poikkeusjärjestelyjä kaupungin liikenteessä, mikä ei suinkaan aina kaikkia miellyttänyt.

Toisaalta moni oli innoissaan, kun kaupunkikuvassa saattoi bongata elokuvatähtiä ja elokuvan joukkokohtauksiin oli mahdollista päästä avustajaksi. 

Tallinnan matkailutoimisto on koostanut tietopaketin, jonka avulla matkailija voi lähteä tutustumaan elokuvan kuvauspaikkoihin.

Elokuvassa ovat vahvasti mukana esimerkiksi Tallinnan satamassa sijaitseva Linnahall-konserttitalo sekä Lasnamäen kaupunginosaa halkova Laagna-tie. Linnahall on elokuvassa Kiovan oopperatalo ja Laagna-tiellä ajetaan vauhdikkaita tajaa-ajokohtauksia.

 

Kumu

Taidemuseo Kumu Tallinnassa on myös päässyt Tenet-elokuvaan.

 

Pieni ripaus suomalaisuuttakin on mukana, sillä elokuvan päähenkilöt Robert Pattinson ja John David Washington käyvät myös arkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelemassa taidemuseo Kumussa. Elokuvassa Kumun rooli on olla kuvitteellinen Oslon vapaasatama.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elokuva Tallinna Tenet

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää