4.6.2014 | Ostokset
Elämyskeskus kaikilla herkuilla
Tuore ja terveellinen kuvaavat hyvin Solariksen ruokatrendiä.
Solaris on niin moni-ilmeinen kauppakeskus, ettei sen lokeroimista kannata yrittää.Nuorekasta ja trendikästä, mutta samalla tuttua ja turvallista löytyy jokaiseen makuun Solariksesta saman katon alta. Pitää sitten kulttuurista, shoppailusta, leffoista tai herkuttelusta, niin valikoimat ovat vähintäänkin monipuoliset.
Solaris elää kuin pieni kaupunki jatkuvassa muutoksessa. Moni yritys on toiminut keskuksessa jovuosia, mutta vaihtuvuuttakin on ollut. Uutisina mainittakoon, että Nokian nimikkosali muuttui Nordean konserttitaloksi pääsponsorin vaihduttua toukokuussa. Lippuja tapahtumiin myyvä Ticketpro muutti jo aiemmin keskelle katutason käytävää. Aasilaista ruokaa saa Solariksesta nyt Chi Asian tyylikkäästä alakerran ravintolasta sekä katutason takeaway- kioskista.Leffateatteri Solaris Kino on Viron modernein ja siellä pyörii uusimmat kansainväliset hitit myös 3D-versioina. Elokuvatarjontakin on Solariksessa monipuolista, siitä pitää huolen Artis, jonka ohjelmistossa on vähän pienempiä leffoja, vanhempia kulttifilmejä ja eurooppalaisia elokuvia. Kulttuuria löytyy myös leffakerroksen suuresta Apollo-kirjakaupasta.
Shoppailua ja kahvittelua ostosten lomassa harrastaville Solaris tarjoaa paljon erilaisia erikoisliikkeitä ja -kahviloita kompaktissa paketissa.
TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
22.9.2023 | Ostokset
Unohdettu kala, joka oli kerran kuninkaiden herkku
Vuosittainen nahkiaisfestivaali järjestetään Narva-Jõesuussa huomenna kello 10–17. Tapahtumassa voi maistella erilaisia nahkiaisannoksia, ostaa kalaa mukaan, nauttia markkinahumusta ja livemusiikista. … Lue lisää
21.9.2023 | Ostokset
Designin yö -festivaali on käynnistynyt – Tänä vuonna ohjelma on runsas
Design-viikon ohjelma on monipuolinen. Festivaali tarjoaa muotia, muotoilua, taidetta, näyttelyitä, työpajoja, opastettuja kierroksia ja muotinäytöksiä. Alle listattu muutamia kiinnostavia … Lue lisää
16.9.2023 | Ostokset
Tallinnassa juhlitaan muotia ja muotoilua Designin yö -festivaaleilla
Maanantaina 18.9. starttaa suosittu viikon mittainen Designin yö -festivaali Krullin korttelissa Tallinnassa. Tapahtuma kerää yhteen teollisen muotoilun ammattilaisia ympäri … Lue lisää
16.9.2023 | Ostokset
Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää
Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää
10.9.2023 | Ostokset
Stockmann viettää 30-vuotisjuhliaan näyttävästi
Torstaina 14.9. Tallinnan Stockmann viettää 30-vuotista taivaltaan näyttävästi monin tavoin ja tapahtumin. Tavaratalon johtaja Marge Türner kertoo, että kehitystyö … Lue lisää
2.9.2023 | Ostokset
Maaseutu saapuu tänään Tallinnaan
”Maaseutu saapuu kaupunkiin” –tapahtuma järjestetään tänään (2.9.) Põhjala-tehtaanalueella. Paikalla on yli 70 tuottajaa ympäri Viroa ja maaseudun antimia voi … Lue lisää
1.9.2023 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman syyskuun tarjoukset
25.8.2023 | Ostokset
Kuutosen ratikalla Koplin perälle – Pohjois-Tallinnan kätketty boheemialue ja kulttuurikeskus
Põhjala-tehtaan boheemit putiikit Pohjois-TallinnanKoplin asuinalueella sijaitsevan Põhjala-tehtaan alueenvanhoista tehdashalleista ovat löytäneet kodin lukuisat luovan alan yrittäjät. Rouheassa tehdasmiljöössä tarjoavat … Lue lisää