Elämää susien naapurissa
Rene Valner ja Mariell Jüssi nauttivat Soomaan rauhasta vuoden ympäri.
Karuskosen isäntä Rene Valner istuu pirtin pöydässä Soomaan sydämessä sijaitsevassa talossa. Rene hankki talon yhdessä puolisonsa Mariell Jüssin kanssa kolme vuotta sitten, perheeseen kuuluu myös yksivuotias Küü-poika.
Arkkitehtina leipäänsä tienaava Rene tuli Soomaalle ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten. Niinpä kansallispuiston metsät, suot ja joet on koluttu jo moneen kertaan. Ekologisia taloja suunnitteleva mies kertoo töiden hoituvan kätevästi internetin avulla. Puoliso Mariell on opiskellut ympäristöekologiaa ja tutkinut arktisia järviä.
Karuskoselle pariskunta muutti, koska molemmat ovat intohimoisia melojia. ”Täällä melontakausi on pitkä. Viime talvena se alkoi jo helmikuussa ensimmäinen tulvan myötä”, kertoo Rene. Pariskunta järjestää kajakkiretkiä Soomaan lisäksi Viron rannikolla.
Miltä elämä erämaan keskellä tuntuu?
”Nautin rauhasta, täällä saan tehdä asioita omassa rytmissä”, sanoo Mariell.
Rene kertoo, ettei viitsisi enää asua kaupungissa. ”Talvellakin täällä pärjää hyvin, pitää vain lämmittää uunia enemmän”, hän naurahtaa.
Kumpikaan ei myönnä kaipaavansa kaupungista erityisesti mitään.
”Kahvilassa on tietysti mukava nauttia herkuista, joita täällä ei saa. Tai käydä konserteissa”, myöntää Mariell.
Moni pariskunnan ystävistäkin on jo ihastunut Soomaan luontoon. Säännöllisiä vieraita riittää vuoden ympäri.
”Eräs ystäväni tulee tänne siksi, että täällä ei toimi kännykkä. Silloin saa levätä maailman vaatimuksista, netistä ja puhelimesta”, Mariell kertoo.
Hauskoja tilanteita tosin on välillä sattunut, kun kaupunkilaiset ovat yrittäneet selvitä erämaan olosuhteissa.
”Eräskin naisporukka teki savusaunan ympäri ensin pari kierrosta ennen kuin tajusi, että suihku on tosiaan ulkona”, nauraa Rene.
Mariell tuo ulkona päiväunilla olleen Küün sisälle. Eikö pelota jättää lasta ulos nukkumaan, esimerkiksi susien takia?
”Ei se oikeastaan pelota, vaikka lapsen takia joutuukin vähän miettimään enemmän. Sudet kyllä kiertävät talon kaukaa”, sanoo Rene.
Suurpetoja liikkuu lähimaastossa muitakin. Renen mukaan karhun talvipesä on ollut vain 600 metrin päässä talosta. Harvoin kuitenkaan karhujen tai susien kanssa sattuu nenäkkäin.
Tänään on ohjelmassa retki lähimetsiin ja Kuresoolle, jossa suo leviää 11 000 hehtaarin alueelle – se on Viron suurin lajissaan.
Renen silmät syttyvät innostuksesta, kun puhe kääntyy Kuresoon halki kulkeviin talviteihin. Hän on ystävänsä kanssa selvittänyt 1920- ja 30-luvuilla käytössä olleita reittejä karttojen avulla. Talvitiet helpottivat aikoinaan liikkumista esimerkiksi Viljandin suuntaan.
Patikkaretki alkaa Raudnajoen yli kulkevan riippusillan luota, jonne Mariell ja Küü saattavat meidät. Yöllä satanut lumi on täynnä merkkejä pimeässä tapahtuneesta toiminnasta.
“Tuosta on mennyt metsäkauriita ja tuosta on hyppinyt lumikko”, Rene näyttää. Vanhan tammen onkalossakin näkyy jokin pikkuotus viettävän talvipäiviään.
Mustanpuhuva joki mutkittelee metsän siimeksessä. Se on vielä osittain sula. Jokivarren puut ovat täynnä majavan syönnöksiä, ja kinosten halki kulkee niiden auraamia käytäviä.
Kahlaamme vanhaa metsälinjaa pitkin. Marraskuisessa metsässä on hiljaista, vain pähkinänakkelin vihellys kuuluu silloin tällöin. Rene näyttää koivun ympärillä olevaa vaijerinpätkää.
”Tällä vaijerilla vedettiin metsään uponnut traktori pois.” Syvälle runkoon pureutunut vaijeri on roikkunut puussa kymmeniä vuosia.
Muita merkkejä ihmisistä ei tule vastaan. Eikä ihme, sillä märkä metsänpohja upottaa yhä enemmän ja vettä on välillä polviin asti. Tuntuu kuin puut kasvaisivat vedestä.
”Minusta tämä on se todellinen Soomaa, märkä ja soinen metsä. Eivät suinkaan nuo suuret suot”, Rene sanoo eteenpäin harppoessaan.
Onneksi märkä taipale loppuu, kun maasto alkaa äkisti kohoamaan kohti Kuresoota. Suon laidassa vaihdamme jalkaan lumikengät, jotta kulkeminen olisi helpompaa.
Jonkin aikaa suolla tarvottuamme Rene huomaa lumessa jotakin. Ovatko ne niitä? Ovatpa hyvinkin – sudenjälkiä!
Jälkiä risteilee käkkärämäntyjen välistä eri suuntiin. Suomättäitä on kaivettu esiin ja hypitty sinne tänne. Rene laskee vähintään kahdeksan suden jäljet.
”Ne ovat tulleet tuolta metsästä.”
Seuraamme jälkiä metsään ja kuljemme niitä pitkin. On hämmästyttävää huomata, miten sulavasti susilauma on tiheän kuusikon kätkössä kulkenut – toistensa tassujen jäljissä. Metsän hämäryyteen katsellessa voi vain kuvitella harmaiden selkien vilahtavan havujen takaa.
TEKSTI JA KUVA MIKKO VIRTA, KARTTA EVE JAANSOO
Lue lisää samasta aiheesta
