Tuoretta tietoa Virosta
4.11.2011 | Ravintolat

Eksoottinen Intia holvikaarten alla

Eksoottinen Intia holvikaarten alla

Eksoottinen Intia holvikaarten alla

Luksusta henkivät komeat valaisimet, kattoon ripustettu itämainen matto ja kuviolliset metalliväliseinät. Rosoisuutta tunnelmaan tuovat vanhat tuolit ja antiikkiset pöydät. Enemmän joogaa harrastanut voi ruokailla myös jalat ristissä istuen ikkunasyvennyksessä värikkäiden tyynyjen päällä. Ohi kulkevat turistit mielellään ihmettelevät ikkunanäkymää.

Valitsin listalta Makhani-kanaa (11 euroa), joka saapui pöytään yllättävänkin ripeästi. Olin kuullut ystäviltäni, että ruoka saattaa olla hyvinkin tulista, joten oli mukavaa huomata, että kermainen tomaattikastike oli pehmeä eikä liiasta tulisuudesta ollut tietoakaan. Ohuet inkiväärisiivut toivat kastikkeeseen sopivaa ryhtiä. Kanaa oli kastikkeessa runsaasti ja se oli mehevää eli nimensä mukaisesti samettista. Riisiä oli omassa kulhossaan juuri riittävästi. Ruoka oli mutkatonta intialaista ja hinta Vanhankaupungin keskiluokkaa.

Ruokalistalta löytyy yli sata erilaista annosta; salaatteja, keittoja, kasvisruokia, riisi- ja nuudeliruokia sekä tandooriuunin antimia. Pääruokien raaka-aineina on kana, ankka, lammas, possu ja nauta sekä lisäksi meren antimet. Hinnat keikkuvat 11 ja 19 euron välillä. Bollywoodissa on arkisin myös lounastarjouksia, joiden hinnat jäävät alle neljään euroon. Keittiössä häärää aito intialainen kokki, joten hyvää on lupa odottaa.

Menevän intialaisen popin tahdissa tarjoilu oli hyväntuulista ja ripeää. Tarpeen vaatiessa asiakkaalle myös kerrottiin ruokien valmistamiseen liittyviä yksityiskohtia. Bollywoodissa on lauantaiiltaisin tyyliin sopivaa ohjelmaa, kuten vatsatanssia. Suunnitelmissa on tulevaisuudessa järjestää myös elokuvailtoja.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA MIKKO VIRTA

 

Mistä löytää?

Ravintola Bollywood, Pikk 31, Tallinna.

 

 

Lue koko juttu näkõislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

12.8.2022 | Ravintolat

Huomenna on Tallinnan Rotermannin alueella ravintolafestivaali

Huomenna on Tallinnan Rotermannin alueella ravintolafestivaali

Kerran vuodessa Rotermannin alueen ravintolat yhdistyvät ja järjestävät suuren ravintolafestivaalin Rotermannin keskusaukiolla. Tapahtuma on lauantaina 13. elokuuta kello 11–22. … Lue lisää

4.8.2022 | Ravintolat

Laadusta ei tingitä eikä löysäilyyn ole varaa…

Laadusta ei tingitä eikä löysäilyyn ole varaa…

Michelin-tähti loi uskoa tulevaan Viro sai ensimmäiset Michelin-tähtensä toukokuun lopussa, kun ravintolat NOA Chef’s Hall ja 180° by Matthias … Lue lisää

30.7.2022 | Ravintolat

Pärnun jokirannan uudet ravintolahelmet

Pärnun jokirannan uudet ravintolahelmet

Pärnun jokiranta on kehittynyt valtavasti parin viime vuoden aikana. Joen rannalla oleviin vanhoihin teollisuusrakennuksiin on kunnostettu useita ravintoloita ja … Lue lisää

25.7.2022 | Ravintolat

camera icon6
Käsmun lahden merelliset terassiravintolat

Käsmun lahden merelliset terassiravintolat

Võsun kylässä, Lahemaan kansallispuiston alueella, on kesänviettäjien suosiman hiekkarannan tuntumassa terassiravintola Mere 38. Paikka on saanut nimensä osoitteensa mukaan. … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Etelä-Viro kutsuu kylään!

Mainos Etelä-Viro kutsuu kylään!

Etelä-Viro on paikka, jossa kohtaavat nykyaika ja menneisyys, jännittävät maut ja aidot elämykset. Tiet ovat kiemurtelevia, mutta välimatkat lyhyitä. … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Viehättävä Valgamaa

Mainos Viehättävä Valgamaa

Valgamaalla voi viettää loman, joka antaa energiaa koko vuodeksi. Alueelta löytyy kulttuuria, historiaa, hemmottelua sekä aktiivista viihdettä. Tammikuussa kirjoitimme … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Vihreä Põlvamaa tarjoaa jännittäviä luontoelämyksiä

Mainos Vihreä Põlvamaa tarjoaa jännittäviä luontoelämyksiä

Põlvamaa on kompakti alue, josta löytyy runsaasti luontokohteita ja kartanoita sekä paljon tekemistä. Päivävaellukseen sopivia Viron metsähallituksen eli RMK:n … Lue lisää

24.7.2022 | Ravintolat

Ratikalla Pohjois-Tallinnan terasseille

Ratikalla Pohjois-Tallinnan terasseille

Hyppää ykkös- tai kakkosratikkaan Viru Keskuksen edestä Hobujaaman pysäkiltä ja lähde terassimatkalle Kalamajaan ja Kopliin. Ensimmäinen terassipysähdys tapahtuu Balti … Lue lisää