Tuoretta tietoa Virosta
6.8.2014 | Ostokset

Ekologista kunnostamista

Ekologista kunnostamista

Tavoitteena parempi elinympäristö.

 

Kalamajan kaupunginosa puutaloineen on tällä hetkellä Tallinnan halutuin asuinalue. Siellä sijaitsevat myös Kestävän rakentamisen tietokeskus (viroksi Säästva Renoveerimise Infokeskus – SRIK) ja Majatohter-myymälä.

Tietokeskuksen johtaja Tarmo Elvisto valmistelee 19.–21.9. kolmatta kertaa järjestettävää Öko- mässtapahtumaa (suomeksi Ekomessut). Paikkana on Kulttuurikattilan Kanala-piha sataman välittömässä läheisyydessä.

Ekomessuille on tulossa runsaasti alan virolaisyrityksiä. Seminaarissa on mukana myös ulkomaisia esiintyjiä. SRIK järjestää myös erilaisia koulutustilaisuuksia. Esimerkiksi syyskuun uuninrakennusworkshopiin on tulossa suomalaisia ammattilaisia. Katso lisätietoja osoitteesta: www.renoveeri.net

Tietokeskuksen ohessa olevassa Majatohter-myymälässä on myynnissä sekä vanhoja että uusia rakennustarvikkeita. Vanhat ovienhelat on puhdistettu ja niiden kopioitakin on saatavissa. Puuikkunoiden korjaamiseen tarvittavat kitit ja muut tavarat löytyvät hyllystä, kuten myös virolaisesta luonnosta peräisin olevat rappausmateriaalit sekä kaseiinivärit.

Ruokomattoja voi käyttää eristeenä ja rappauksen kiinnittämiseen. Saksasta ja muualta maahantuotuja tarvikkeita on suuri valikoima. Silmiin osuu myös tilkkeeksi käytettävä rohdin sekä koivuntuohi, joka on hyvä kosteuseriste.

Useita erilaisia viilulaatuja on saatavilla vaikkapa huonekalujen korjaamiseen. Lisäksi ekologisia puhdistusaineita on runsas määrä. Palvelu toimii myös suomeksi.”Myymälän valikoimassa on yhdistetty vanhan korjaamisen tarvikkeet ja ekotuotteet. Toisaalta hyvinuseinneovatkinsamaasia”, kertoo Elvisto mainiten, että yhdistävänä tekijänä on parempi asuinympäristö.

Vanhoja materiaaleja on runsaasti lähellä olevassa varastossa, joka sijaitsee entisen Patarein vankilan alueella. Tuotteisiin voi tutustua nettisivuilla materjalid. net. Sivut ovat tosin vain viroksi.

Mistä löytää?

Säästva Renoveerimise Infokeskus ja Majatohter, Väike-Patarei 5, Tallinna.Kestävä ja luontoa säästävä seinämateriaali

■ Viron palavakivi kasvattaa maan itäosaan tuhkavuoria. Kivituhka on jalostettu hiekan ja veden avulla kevytharkoiksi, joita virolaiset kutsuvat nimellä tuhaplokk tai tuhaplokid. Näin luontoon syntyvää jätekuormaa ohjataan rakentamiseen.

■ Uudella teknologialla valmistetut Roclite-harkot ovat mittatarkkoja ja erinomaisia sekä äänenettä lämmöneristykseltään. Rakennuksen seinän rakentaminen on nopeaa ja edullista. Parikymmensenttiä paksun seinän harkkojen neliöhinta jää alle 15 euron. Kevyet harkot painavat 500 kg kuutiolta eli puolet veden painosta.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO,KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.6.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman kesäkuun tarjoukset

Mainos Prisman kesäkuun tarjoukset

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

16.4.2023 | Ostokset

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Perusteellisen remontin läpi käyneeseen Viru Keskukseen tulee toukokuussa merkkiliikkeitä, joita ei tähän asti ole ollut Virossa tai koko Baltian … Lue lisää

14.4.2023 | Ostokset

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Huhtikuun alussa virolaisiin Prisma-myymälöihin tuli myyntiin suuri valikoima ukrainalaista alkuperää olevia leikkikaluja. Niitä ostamalla voi tukea ukrainalaista leluvalmistajaa Technok … Lue lisää

11.4.2023 | Ostokset

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Tämän kuukauden alusta lähtien on Tallinnassa Telliskivin ostoskadulla modernia designia ja uutta taidetta myyvä EKA pop-up-kauppa. Myymälä on avoinna … Lue lisää

9.3.2023 | Ostokset

camera icon6
Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Laborassa vaalitaan vanhoja perinteitä Vanhankaupungin luoteismuurin kylkeä kulkee vanha Laboratooriumi-katu, jonka varrella sijaitsee Laboran kirjapaino ja kalligrafiakoulu. Kirjapainoa vastapäätä … Lue lisää

21.2.2023 | Ostokset

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Virolaisetkin rakastavat laskiaispullia. Maassa toimiva Prisma-kauppaketju ennustaa, että sen marketeissa myydään laskiaisen aikaan noin 120 000 pullaa. Viroksi laskiaispulla … Lue lisää