DIGITAALINEN SÄÄSTÖPORSAS
Digitaalinen säästöporsas on erityinen säästötili, johon rahaa kerääntyy sentti sentiltä. Aina kun maksetaan pankkikortilta, digipossu pyöristää maksun seuraavaan täyteen euroon ja laittaa todellisen maksun ja pyöristetyn maksun välisen summan automaattisesti säästötilille. Säästötili on tietenkin eri tili kuin se mitä käytetään pankkikortilla. Pankissa arvioidaan nuoren saavan tällä tavalla säästöön noin 10 euroa kuukaudessa. Se ei ole paljoa, mutta varmasti enemmän kuin teinillä muuten tulisi laitettua rahaa tavalliseen säästöporsaaseen.
Digitaalinen säästöporsas kuvaa hyvin virolaisten suhteutumista tietotekniikkaan. Joka puolella yhteiskuntaa kehitellään erilaisia menetelmiä tietotekniikan hyväksikäyttöön ja mielet pidetään avoimina uusille ideoille, myös koulumaailmassa.
Juku – koulutietokone
Virolaiset ovat syystäkin ylpeitä siitä, että Neuvosto-Eestissä suunniteltiin ja rakennettiin ensimmäinen koulukäyttöön tarkoitettu tietokone koko Neuvostoliitossa. Paljon vaivaa ja innovaatioita vaatinut Juku-projekti kuitenkin lässähti Neuvostoliiton romahtamiseen. Koneita alettiin juuri toimittamaan suurempia määriä kouluihin, kun Neuvostoliitto hajosi, Viro itsenäistyi ja länsimaista sai ostaa edullisemmin parempia tietokoneita.
Juku koostui kolmesta osasta. Oli varsinainen tietokone, jossa näppäimistö oli kiinteä. Sen lisäksi oli näyttö ja muistina kasettinauhuri. Kokonaisuus muistutti periaatteiltaan vaikkapa legendaarista Commodore 64 -konetta, mutta Jukuun verrattuna Commodore 64 on kauniisti muotoiltu.
Koneen mikroprosessori oli Neuvostoliitossa valmistettu IBMkopio, käyttöjärjestelmä kopioiden sovellettu EKdos. Ohjelmat olivat läntisiä kopioita, kuten DBase tai Wordstar. Oli kotimaisiakin ohjelmia, kuten virolainen statistiikkaohjelma STAT-Ju. Ehtipä joku kirjoittaa Jukulle jopa oman viruksenkin.
Jukun oli suunnitellut tallinnalainen EKTA ja niitä valmistettiin Narvassa Baltijetsin tehtaassa. Jukun tuotanto alkoi 1988 ja jo seuraavana vuonna ensimmäiset koulut saivat tietokoneita.
Juku oli hieno hanke. Se oli ensimmäinen koulutietokone ja mahdollisesti siitä myöhemmin olisi tullut myös kotitietokone. Tämä tapahtui maassa, jossa kirjoituskoneistakin oli sellainen pula, ettei niitä riittänyt tavallisten kansalaisten koteihin sellaista määrää, mitä ihmiset olisivat halunneet ostaa.
Kaunokirjoitus kunniaan
Virolaisissa kouluissa on nykyään tapana vaatia kotitehtävinä suoritettavat esseet käsin kirjoitettuina. Kuten eräs kokenut opettaja asian täsmensi: Hyvä että pojat edes lukevat läpi ”kirjoittamansa” esseet, siitäkin oppii jotain.
Tietokoneistumisen eturintamassa Virossakin kulkivat nuoret. Heti kun kotikoneet 1990-luvun jälkipuoliskolla yleistyivät, alkoi lunttaussivustojen kultakausi.
On olemassa puhtaasti lunttaussivustoja. Niiltä saa ladata pienellä präntillä tulostuvaa, tiivistä tietoa eri koulukurssien kokeisiin. Ei tarvitse itse historian vuosilukuja paperille rustata, kaikki on testattua ja valmista. Osa lunttaussivustoista on vapaita, mutta osa vaatii oman lunttilapun tarjoamista vaihdossa. Laadukkaimmilla luntti maksaa muutaman euron, mutta sen on sitten laatinut joku lukiolainen tai muuten asiaan perehtynyt.
Toinen suuri menestys on ollut esseiden eli kotiaineiden sivustot. Parhaat on jaoteltu koulukurssien mukaan, sillä eihän yläasteella ole mitään järkeä esittää lukiotason esseetä, siitä jää helposti kiinni.
Osa kotiaine-sivustoista perustuu vaihtoon. Jos on tehnyt kotiaineen ja saanut siitä vaikkapa 8, niin antamalla sen yleiseen käyttöön saa ainettaan vastaan yhden kahdeksikon aineen tai pari seitsemän ainetta. Jos ei kuitenkaan viitsi kirjoittaa edes sitä yhtä hyvää ainetta, voi asian tietenkin hoitaa rahalla.
Aineista on nähtävillä lyhyt selostus ja annettu arvosana. Tiedoston saa, kun lähettää sähköpostin ja maksaa vaaditut eurot nettipankkiin. Pikasiirrolla aineen saa jopa tunnissa, mikä on hyvä palvelu niille, jotka jättävät jopa lunttaamisen viime tippaan.
Joillakin kotiaine-sivustoilla aineita tehtailevat kyseisen aineen yliopisto-opiskelijat. Tästä on aina markkinahenkinen maininta ja opiskelija saa muutaman tunnin työstä vähän kaljarahaa.
Myös opettajat käyvät sivustoilla, josta he kopioivat kotiaineita ja sitten tekstihauilla tarkastavat oppilaiden esseitä.
Nettiavusteisen lunttauksen huippusuoritus tapahtui Viron kansallisten ylioppilaskirjoitusten toisena vuotena. Ensimmäisissä ylioppilaskirjoituksissa oli valtakunnallinen skandaali, kun erään koulun matematiikanopettaja jakoi ylioppilaskokelaille myös mallivastaukset. Tuohon aikaan opettajat pelkäsivät kovasti, että heitä ruvetaan mittaamaan ylioppilaskirjoitusten tuloksien perusteella ja kyseinen opettaja halusi varmistaa työpaikkansa. Toisin kävi, koulun tulokset olivat liian hyviä ja vastukset kaikki yhtä vaikeasti ratkaistuja.
Epäilys jäi elämään ja vuotta myöhemmin pari tallinnalaista lukiopoikaa rahasti huhuilla. He olivat koonneet netistä ylioppilaskirjoitusten harjoitustehtäviä ja muita vastaavan tasoisia matematiikan tehtäviä. Huolellisesti he olivat kopioineet myös ylioppilastutkintolautakunnan koepaperien ulkoasun. Sitten vain huhu liikkeelle ja kirjoituksia edeltävänä iltana pojat myivät kymmenittäin ”huomisen matematiikan koetehtäviä” hermostuneille ylioppilaskokelaille. Tieto liikkui tekstiviesteinä kokelaalta toiselle ja iltapimeän Tallinnan kadunkulmissa lunttaushalukkaat sitten kohtasivat myyjät. Hinta oli lukiolaisen varallisuustason huomioiden korkea, muttei mikään kiskurihinta. Viisaina nuorina miehinä väärentäjät eivät myyneet ”tehtäviä” oman koulun abiturienteille.
Petoksen paljastuminen aiheutti tavallisille kansalaisille paljon vitsien aihetta ja hyvää mieltä. Oikeastaan petetyt lunttaushaluisetkin voittivat, pojat myivät ”koetehtäviä” ilman mallivastauksia ja niin tehtävät ostaneet käyttivät illan ja yön ylimääräisiin matematiikan harjoituksiin. Siitä oli seuraavana päivänä samantasoisten oikeiden tehtävien ratkaisemisessa varmasti hyötyä.
Tiikerinloikka
Henkisesti Juku-koulutietokonehankkeen jatko syntyi 1996, kun silloisen ulkoministerin, nykyään presidenttinä toimivan, Toomas Hendrik Ilveksen aloitteesta aloitettiin Tiikerinloikka-projekti.
Tiikerinloikka nimenä viittasi Aasian taloustiikereihin ja siihen kuinka ne olivat nopeasti hyödyntäneet uusinta tekniikkaa. Kyse ei kuitenkaan ollut teollisuuden kehittämisestä, vaan tietokoneiden käyttämisestä kouluopetuksessa.
Nykyään Tiikerinloikka on edelleen hyvissä voimissa ja tarjoaa opettajille välineitä opetustietokone-esitysten tekoon sekä valmista materiaalia. On videota, opettavia pelejä, audio-ohjelmia ja varsinaisia opetusapuja. Opetusapu on tyypillisimmillään huolellisesti tehty PowerPoint -esitys, johon on upotettu nettilinkkejä. Voidaan käydä läpi vaikka Viron metsien eläimiä ja katsoa myös niistä tehtyjä filmejä.
Opetusavut on sovellettu opetussuunnitelmien mukaan ja niiden varaan vaikkapa tavallinen luokanopettaja rakentaa kiinnostavamman oppitunnin kuin mitä ehkä muuten saisi aikaiseksi. Esitykseen riittää yksi tietokone ja projektori, oppilaskohtaisia tietokoneita ei Virossakaan vielä ole. Erilaisilla peleillä koululainen puolestaan voi kotona harjoitella ja kerrata vaikkapa kieliä tai fysiikkaa.
Samanlaisia opetusmateriaalisivustoja on Suomessakin, eivätkä ne ole enää mikään kansallinen erikoisuus. Tiikerinloikan omaperä on hankkeen ikä. Jo 16 vuotta on Tiigrihüpe-säätiön avulla johdonmukaisesti luotu oppimateriaalia nettiin ja materiaalin kattavuus on hyvin laaja.
Uusin oivallus on kokeilu ohjelmoinnista yläasteen oppiaineena. Ohjelmoinnin opettamista vasta testataan, mutta voi hyvinkin olla, että tulevina vuosina siitä tulee Virossa samanlainen oppiaine kuin muistakin oppiaineista.
Virossa tietotekniikkaan suhtaudutaan vakavasti, myös kouluissa.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheesta
