Tuoretta tietoa Virosta
6.4.2011 | Kulttuuri

Bussilla luovuuden syntysijoille

Bussilla luovuuden syntysijoille

Harva meistä on käynyt keraamikon pajassa tai taiteilijan ateljeessa. Nyt siihen avautuu mahdollisuus.

Tänä vuonna taiteen ja designin keittiöpuolta pääsee vilkaisemaan kätevästi kulttuuripääkaupunki Tallinnassa. Kurkistamaan pääsee esimerkiksi piirroselokuvastudion tiloihin ja teatterin takahuoneisiin.

Hop on hop off Kunstibuss -projekti vie suoraan luovuuden tyyssijoille joka lauantai toukokuun loppuun asti ja kesätauon jälkeen taas syksyllä. Asiantuntijaoppaiden johdolla kyläillään erilaisissa työpajoissa, käsityökilloissa ja studioissa. Omia taitojaan pääsee kokeilemaan jokaisessa kohteessa.

Kävin testaamassa taidebussin maaliskuun puolivälissä. Lontoonpunainen tupladekkeri odotti minua ja muita tekstiilisuunnittelusta kiinnostuneita räntäsateessa Kaubamajan nurkalla. Tasan kello 12 bussi oli viimeistä sijaa myöten täynnä ja retki Sundropin silkkipainoon alkoi.

Matkalla tekstiilitaiteilija Katrin Pere kertoi kokemuksia 30-vuotiselta uraltaan. Peren upeita sisustustekstiilejä sai ihailla valitettavasti vain kiertämään laitetuista katalogeista.

Kymmenen minuutin päästä olimme jo painossa, jossa johtaja Eero Diener aloitti katsauksella silkkipainon yli 3 000-vuotiseen historiaan. Mukana olleille kolmelle liettualaisopiskelijalle asiat tulkattiin englanniksi.

Kiinalaisten keksimän tekniikan teki lopullisesti maailmankuuluksi Andy Warhol – muistatte varmaan Marilynin ja ne papupurkit! Puupölkylle veistetystä sapluunasta on edetty nykyiseen valotusfilmin avulla tapahtuvaan massatuotantoon. Silkki- eli seripainotekniikalla syntyvät miljardit t-paitakuviot eri puolilla maailmaa.

Seuraavaksi Diener esitteli laitteet. Painamiseen käytetään karusellilta näyttäviä ja siksi myös kutsuttuja häkkyröitä. Massiivinen automaattikaruselli pyöräyttää työpäivän aikana logon jopa 8 000 paitaan. Vieressä hohkasi viisimetrinen uuni, jonka syövereissä kuvio kuivuu kulutusta kestäväksi parissa minuutissa.

Lopulta käsillä oli kaikkien odottama hetki, eli omien tekstiilien painaminen. Kasseista kaivetut paidat viriteltiin käsikaruselliin. Muutama edestakainen veto raakelilla ja voil?, vanhan taideakatemian seiniltä ennen purkua kopioidut graffitit siirtyvät seulakankaan läpi paitaan. Paidat liukuhihnalle ja ei muuta kuin uunin toiseen päähän odottamaan valmista tavaraa.

Kaksi tuntia kului nopeasti ja opettavaisesti. Taidan hypätä taidebussiin toisenkin kerran.

Huhtikuussa teemoina ovat nahkataide 2.4., grafiikka 9.4., rakennussuojelu ja restaurointi 16.4., korutaide 23.4. ja muoti 30.4.

Projektia koordinoiva Maria Viidalepp kehottaa retkille halajavia ilmoittautumaan ennakkoon. Paikkoja on rajoitetusti ja tulkkauskin on helpompi järjestää, jos ulkomaalaisten osallistuminen on tiedossa. Paikan voi varata myös sähköpostilla: kunstibuss@artun. ee. Lipun hinta on 1,5 euroa.

Mistä löytää? Netissä projektin osoite on www.hoponart.artun.ee ja facebookissa Kunstibuss Hop on Art.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT PIIA KAUTS, STEN JÕEMETS / NIKON

Lue lisää samasta aiheesta

4.10.2023 | Kulttuuri

Dire Straits Experience saapuu Viroon

Dire Straits Experience saapuu Viroon

Ensi vuonna legendaarisen Dire Straitsin entinen jäsen Chris White saapuu esiintymään Tallinnaan yhdessä The Dire Straits Experiencen kanssa. Keikka … Lue lisää

3.10.2023 | Kulttuuri

Voca People vie katsojan musikaaliselle avaruusmatkalle

Voca People vie katsojan musikaaliselle avaruusmatkalle

Voca People on energinen ja humoristinen a capella lauluyhtye, joka esittää Virossa neljän päivän aikana kaikkien aikojen suosituimpia hittejä … Lue lisää

3.10.2023 | Kulttuuri

Nils Frahmin konsertin avaavat ERSO:n Theodor Sink ja Tammo Sumera

Nils Frahmin konsertin avaavat ERSO:n Theodor Sink ja Tammo Sumera

Yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista nykymuusikoista Nils Frahm esiintyy 17.10. Alexelan konserttitalossa Tallinnassa. Illan avaa Viron radion sinfoniaorkesterin (ERSO) … Lue lisää

30.9.2023 | Kulttuuri

Musica Sacra on uusi syksyn konserttisarja Pärnussa 

Musica Sacra on uusi syksyn konserttisarja Pärnussa 

Syksyisen konserttisarjan tarkoituksena on esitellä uutta ja vanhaa klassista tuotantoa ja antaa esiintyjille mahdollisuus esittää monipuolisesti omia konserttiohjelmistoja. Konserteista … Lue lisää

29.9.2023 | Kulttuuri

Elokuvamusiikin maestron sävellykset ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen

Elokuvamusiikin maestron sävellykset ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen

Legendaarisen säveltäjän Ennio Morriconen musiikkia kuullaan pian Tallinnassa. Kolmella Grammylla palkitun edesmenneen maestron elokuvamusiikkia esittää italialainen naisorkesteri Le Muse. … Lue lisää

28.9.2023 | Kulttuuri

Nuori huippupianisti esittää kansainvälisesti tunnettuja sävellyksiä Arvo Pärt -keskuksen konserttisalissa

Nuori huippupianisti esittää kansainvälisesti tunnettuja sävellyksiä Arvo Pärt -keskuksen konserttisalissa

Useita palkintoja voittanut pianisti Mantas Šernius esittää kiehtovan soolo-konsertin ”Linnunrata” Arvo Pärtin keskuksessa Laulasmaalla. Vuonna 2019 liettulainen Mantas Šernius … Lue lisää

28.9.2023 | Kulttuuri

Elokuvien keinoin kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Elokuvien keinoin kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Festheart on vuotuinen LGBT -elokuvafestivaali, jota on järjestetty Virossa vuodesta 2017. Ensimmäiset kolme vuotta tapahtuma järjestettiin Rakveressa, mutta vuodesta … Lue lisää

27.9.2023 | Kulttuuri

Myrskyisinä aikoina elänyt virolainen säveltäjä ei jättänyt päivääkään säveltämättä – Eduard Tubinin teoksia kuullaan Tartossa ja Tallinnassa 

Myrskyisinä aikoina elänyt virolainen säveltäjä ei jättänyt päivääkään säveltämättä – Eduard Tubinin teoksia kuullaan Tartossa ja Tallinnassa 

Musiikkitapahtuma Festival TubIN järjestetään ensi viikolla Tartossa ja Tallinnassa. Tänä vuonna festivaaleilla kuullaan säveltäjä Eduard Tubinin (1905–1982) seitsemäs ja … Lue lisää