Tuoretta tietoa Virosta
3.12.2018 | Pääkirjoitus

The Baltic Guide syntyi tyydyttämään matkailijoiden tiedonjanon

The Baltic Guide syntyi tyydyttämään matkailijoiden tiedonjanon

The Baltic Guidella on joulukuussa syytä juhlaan. Kaikkien aikojen ensimmäinen numero ilmestyi tasan 25 vuotta sitten.

Hengästyttävää tahtia kehittyvä maa oli tuohon aikaan kiehtova ja jännittävä matkakohde myös suomalaisille. Moni halusi nähdä rautaesiripun takana olleen naapurimaan. 

 

Tavaroiden ja palveluiden löytäminen oli tuohon aikaan hankalaa. The Baltic Guide perustettiin, jotta matkailijoiden ei tarvitsisi olla pelkkien huhupuheiden varassa. Tuoretta tietoa Virosta -slogan iski hyvin asian ytimeen.

Lehden ensimmäinen painosmäärä oli 10 000 kappaletta, mutta se kasvoi nopeasti 40 000:een.

 

Maailma ja siinä samalla Viro ovat muuttuneet 25 vuoden takaisesta ajasta. The Baltic Guiden tehtävä tiedonvälittäjänä on kuitenkin pysynyt samana.

Virossa käyvät suomalaiset haluavat nykyäänkin tietää, mitä maassa tapahtuu; missä on hyvä ravintola, kiinnostava näyttely tai vaikkapa konsertti.

Erityisen tärkeäksi on muodostunut oikean ja luotettavan tiedon välittäminen Virosta. Somen ja klikkauskulttuurin aikana totuuden raja saattaa joskus hämärtyä.

Tehtävämme on kertoa myös niitä positiivisia uutisia Virosta. Viro ei ole pelkkä kallis ja ynseän palvelun paikka, kuten eräässä suomalaisessa lehtijutussa hiljattain väitettiin.

Se, että Virosta kirjoitetaan Suomenkin mediassa yhä enemmän, on merkki siitä, että suhde maidemme välillä on nyt entistäkin tiiviimpi. Viro todellakin kiinnostaa!

 

Myös pienet ja paikalliset uutiset ovat tärkeitä. Näin voimme palvella myös Virossa asuvia ja maassa usein vierailevia suomalaisia.

Päivittäiset verkkouutiset mahdollistavat ajan hermoilla pysymisen ihan toiseen malliin, kuin pelkkä kerran kuukaudessa ilmestyvä paperilehti.

Sosiaalisen median kanavat tavoittavat myös sellaisia lukijoita, jotka eivät aikaisemmin The Baltic Guidea seuranneet.

Some on mahdollistanut myös vuorovaikutuksen lukijoiden kanssa. On palkitsevaa huomata, kuinka postaukset ja verkkojutut keräävät säännöllisesti satoja tykkäyksiä.

Ehkä paras palaute tuli kuitenkin marraskuussa Helsingin Martin markkinoilla eräältä lukijalta, joka sanoi: ”Minähän tiedän kohta enemmän Viron kuin Suomen asioista.”

Kiitos kuuluukin teille, lukijat! Ilman teitä ei olisi tätäkään lehteä.

Kiitos myös TBG:n uutteralle tekijäkaartille sekä kaikille, jotka ovat osallistuneet lehden tekoon vuosikymmenten saatossa.

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta
25 vuotta sitten juhlalehti tbg 25 tbg 25 vuotta tuoretta tietoa virosta

9.7.2024 | Pääkirjoitus

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskellä

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskellä

Viron tilastokeskuksen kulttuuriosallistumistutkimuksen mukaan viime vuonna yli puoli miljoonaa Viron asukasta kävi elokuvissa vähintään kerran vuodessa. Noin saman verran … Lue lisää

16.5.2024 | Pääkirjoitus

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kävelen Paljassaaren rantapolkuja ja ihailen Pikakarin rannassa pesivää joutsenparia. Ne tervehtivät minua ja koiriani uimalla uteliaisuuttaan hieman lähemmäs. Autereinen … Lue lisää

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää