Tuoretta tietoa Virosta
9.6.2011 | Historia

Avainkertomuksia ja jännittäviä esineitä

Avainkertomuksia ja jännittäviä esineitä

Baltian vanhimman kaupungin museot esittelevät vuoden loppuun asti kaikkein harvinaisimpia esineitään. Tuhatvuotisen kaupungin historiaan on vaikuttanut merkittävästi sijainti kauppareittien risteyksessä, Hansaliitoon kuuluminen ja Yliopiston perustaminen. Tartossa on tehty maailmanluokan tutkimusta viimeisen 400 vuotta.

Tarton kaupunginmuseo sijaitsee Raatihuoneella vain 300 metrin päässä Emajoesta vuonna 1790 rakennetussa aatelislinnassa. Museo esittelee kaupungin historiaa esihistoriallisesta ajasta lähtien Viron valtion perustamiseen ja Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamiseen asti.

Museon kokoelmien monista esineistä valittiin Avainkertomukseksi (Võtmelugu) ainutlaatuinen kolikko; Tmutarakanin ruhtinaskunnassa 900-luvulla lyöty ja Baltiassa 900—1100-luvuilla käytössä ollut hopearaha. 11. marraskuuta asti on museossa avoinna myös näyttely keskiaikaisesta kapakasta ja sen toiminnasta.

Vain 200 metrin päässä kaupunginmuseosta sijaitsee Laulujuhlamuseo (Laulupeomuuseum). Laulujuhlat tunnetaan myös maan rajojen ulkopuolella ja ne on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon. Museo sijaitsee rakennuksessa, jossa 1800-luvulla kokoontuivat Viron ensimmäiset seurat. Samaisen katon alla järjestettiin laulujuhlia ja siellä sai alkunsa myös Viron kansallinen teatteri, nykyinen Tarton teatteri Vanemuine. Museon Avainkertomuksena ovat Viron musiikkikulttuurin kaksi tärkeää henkilöä; ensimmäisen laulujuhlan järjestäjä David Otto Wirkhaus ja kuoromusiikin äiti Miina Härma.

KGB:n selleissä voi tutustua toisen maailmansodan jälkeisen Neuvostoliiton kommunistisen miehitysajan rikoksiin. Entisissä vankityrmissä sijaitseva museo on uudistunut ja sen Avainkertomus esittelee 1940-50-lukujen vastarintaliikkeen jäsenten toimintaa Tartossa. Näytteillä on muistohuivi, jonka tekivät siellä vangittuina olleet tytöt.

Keskustassa Johanneksen kirkon lähellä sijaitseva 1800-luvun tarttolaisen talomuseo (19.saj Tartu linnakodaniku muuseum) esittelee tavallisen kaupunkilaisen 150 vuotta vanhaa kotia. Tyypillisenä esineenä on esillä muun muassa kaappikello.

Mistä löytää?
Tarton kaupunginmuseo, Narva mnt. 23. Avoinna ti—la, 11—18.
Laulujuhlamuseo, Jaama 14. Avoinna ti—la, 12—18.
KGB:n sellit, Riia 15. Avoinna ti—la, 11—16.
1800-luvun tarttolaisen talomuseo, Jaani 16. Avoinna ke—su, 11—17.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT TARTON KAUPUNGINMUSEO

Lue lisää samasta aiheesta

1.9.2022 | Historia

Kiek in de Kökissä on näyttely Baltian pakolaisten epävarmasta elämästä

Kiek in de Kökissä on näyttely Baltian pakolaisten epävarmasta elämästä

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevan Kiek in de Kök -linnoitusmuseon uusin näyttely ”Küüditatud” esittelee amerikkalaisen taiteilijan Krista Svalbonasin tutkimustyötä ja taidetta … Lue lisää

24.8.2022 | Historia

Tallinnan alku

Tallinnan alku

Paikka oli kuin seikkailuelokuvasta. Jyrkkärinteinen ylätasanko ja miltei sen juurella meri. Ylätasangosta vähän itään laski nopeajuoksuinen joki mereen hietarantaiseen … Lue lisää

15.8.2022 | Historia

Padisen luostarissa aistii vuosisataisen historian

Padisen luostarissa aistii vuosisataisen historian

Padisen luostarimuseon johtajalle Marje Kidronille parasta museoalueella on sen tarjoama rikkumaton rauha ja levollisuus. ”Kannustan kaikkia luostariin saapuvia pysähtymään … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Etelä-Viro kutsuu kylään!

Mainos Etelä-Viro kutsuu kylään!

Etelä-Viro on paikka, jossa kohtaavat nykyaika ja menneisyys, jännittävät maut ja aidot elämykset. Tiet ovat kiemurtelevia, mutta välimatkat lyhyitä. … Lue lisää

22.7.2022 | Historia

camera icon5
Kuressaaressa tutustutaan viikinkeihin ennen viikinkiaikaa

Kuressaaressa tutustutaan viikinkeihin ennen viikinkiaikaa

Saarenmaan museon näyttely ”Viikingid enne viikingeid” eli suomeksi ”Viikingit ennen Viikinkejä. Salmen laivahaudat – löydöt, jotka muuttivat historiaa” on … Lue lisää

13.6.2022 | Vapaa-aika

camera icon10
Patarein merilinnoitus kunnostetaan – työt on tarkoitus aloittaa jo tänä vuonna

Patarein merilinnoitus kunnostetaan – työt on tarkoitus aloittaa jo tänä vuonna

Patarein merilinnoituksen haltija US Real Estate kertoi kunnostavansa rakennuskompleksin. Yhtiö aikoo aloittaa työt myöhemmin tänä vuonna. Rakennuttaja haluaa kunnostaa … Lue lisää

31.5.2022 | Vapaa-aika

Viikonloppuna Tallinna juhlii – Vanhankaupungin päivät elävät tätä aikaa

Viikonloppuna Tallinna juhlii – Vanhankaupungin päivät elävät tätä aikaa

3.–5. kesäkuuta järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät nostavat esille Vanhankaupungin lukemattomia kiinnostavia kohteita ja tapahtumia, jotka elävät nykypäivässä, vaikka tapahtumapaikka … Lue lisää

19.5.2022 | Historia

Lauantaina on Museoyö – tapahtumaan osallistuu yli 200 museota ympäri Viroa 

Lauantaina on Museoyö – tapahtumaan osallistuu yli 200 museota ympäri Viroa 

Kerran vuodessa, toukokuisena lauantai-iltana museot ympäri Viroa avaavat ovensa vieraille ilmaiseksi. Museoyö on Viron suurin museotapahtuma. Tänä vuonna ympäri … Lue lisää