8.1.2014 | Pääkirjoitus
Alueellista matkailua

Suomen ja Viron taloudellinen kanssakäyminen vilkastui Viron EU-jäsenyyden myötä. Vuonna 2007 poistunut passintarkastus oli viimeinen hidaste, minkä jälkeen matkustajaluvut ovat kasvaneet uusiin ennätyksiin.
Viron keskuspankin viimeisten selvitysten perusteella uskallan väittää, että suomalaiset viettivät vuoden 2013 aikana maassa yli kuusi miljoonaa päivää. Syyskuun loppuun mennessä oli saavutettu jo 4,8 miljoonaa päivää. Kasvua oli edellisvuoteen noin 15 prosenttia. Tämä merkitsee, että maassa on noin 17 000 suomalaista joka päivä.
Mitä voisimme päätellä asiasta? EU:n sisällä on jo kauan puhuttu alueellisista talousalueista. Talsinki on molempia valtioita hyödyttävä talousalue, joka on syntynyt myös suurelta osalta päättäjien tahdosta huolimatta. Sen verran laimeaa yhteistyö korkeammalla tasolla on, etenkin verrattuna talouden arvoon. Enterprise Estonian Helsingin toimiston johtaja Valdar Liive mainitsee ilmeikkään faktan: suomalaiset ja virolaiset korkean tason päättäjät eivät yövy toistensa luona. Pikaisten käyntien aikana ei opita tuntemaan toista maata ja sen toimintoja.
Samalla on mielenkiintoista nähdä, miten paljon tavallisten kansalaisten tuntemus naapurimaista on kasvanut. Enää ei luulla, vaan tiedetään. Syynä ovat pidentyneet oleskelut toisessa maassa, oli syynä työnteko tai vapaa-ajan vietto. Kontakteja ja oppimista syntyy henkilökohtaisten suhteiden avulla.
Parinkymmenen vuoden aikana maidemme välinen matkailu on muuttunut täysin erilaiseksi. Sitä ei voi enää myöskään mitata perinteisillä matkailumittareilla. Sen kehittäminen vaatiikin uusia lähestymistapoja ja uusia selvityksiä.
Mikko Savikko, päätoimittaja
Lue lisää samasta aiheesta
17.5.2023 | Pääkirjoitus
Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?
Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää
13.1.2023 | Pääkirjoitus
Jäniksen vuosi 2023
En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää
28.11.2022 | Pääkirjoitus
Hyvä naapuri, paha naapuri
Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää
13.9.2022 | Pääkirjoitus
Kirja elää ja voi hyvin Virossa
Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää
17.5.2022 | Pääkirjoitus
Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka
Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää
30.1.2022 | Pääkirjoitus
Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin
Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin. Tätä … Lue lisää
30.12.2020 | Pääkirjoitus
Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!
Pitkän ja piinaavan koronavuoden jälkeen on valoa tunnelin päässä. Koronarokotukset aloitettiin Virossakin joulukuun lopussa. Viron terveysviranomaiset arvioivat, että huhtikuuhun mennessä … Lue lisää
2.10.2020 | Pääkirjoitus
Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn
Kirjoitan tätä pärnulaisen kylpylähotellin kahvilassa. Asiakkaita on minun lisäkseni vain parissa pöydässä. Rannan lähellä sijaitsevan perinteikkään hotellin edustakin oli kummallisen … Lue lisää