Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2014 | Kulttuuri

Alastomana aseita vastaan

Alastomana aseita vastaanSarah Saudek kuvaa alastomia ihmisvartaloita.

Mark Soosaaren luotsaamat taidenäyttelyt Pärnussa ja Kiovassa ovat tuen osoitus Ukrainalle.

 

Viron viluisessa kesäpääkaupungissa Pärnussa on juhannuksen alla kaikkea muuta kuin raisu meno. Odottelen Pärnun Nykytaiteen museon kahvilassa johtajaa, joka parhaillaan kaahaa Riian lentoasemalta kohti kotikaupunkia.

Tuntia myöhemmin Mark Soosaar heilahtaa ovesta sisään ja istahtaa vastapäätä ennen kuin ehdin silmää räpäyttää. Soosaaren innostusta ei ole lytistänyt valvottu yö eikä lentomatka Kiovasta. Olemuksesta huokuu Maidanin voimaa.

”Tuhannet asuvat edelleen Maidanilla. Siellä syödään ja eletään, tuodaan kukkia. Muistomerkkejä on pystytetty sadan kaatuneen muistoksi, ja sinne on siirretty jopa hirsikirkko Karpaateilta”, Soosaar selostaa edellisinä päivinä nähtyä ja koettua.

Ukrainalaiset ovat nyt asettaneet toivonsa uuteen presidenttiin, Petro Poroshenkoon.

”Putinin puheisiin ei usko kukaan. Poroshenko on ihmisten silmissä Putinia vahvempi.”

Soosaar on varma, että lopulta ukrainainalaiset voittavat sodan, jota käydään sekä asein että aseitta.

Kiovassa Soosaar avasi virolaisen taiteen näyttelyn, jolla haluttiin osoittaa virolaisten tukea Ukrainalle. Pari viikkoa aiemmin Pärnussa puolestaan avattiin sisarnäyttely, jossa on esillä ukrainalaista nykytaidetta.

Virolaiset ovat usein ihailtavan nopeita käänteissään. Kun Maidanilla alkuvuodesta kuohui, Mark Soosaar päätti, että Nykytaiteen museon jo lukkoon lyöty kesäklassikko Mies ja Nainen muokataan uusiksi. Sopimukset peruttiin, ja Mark alkoi googlata ukrainalaisia nykytaiteilijoita.

”Löysin netin kautta lähinnä kaupallista roskaa. Onneksi Ukrainan lähetystön kautta sain yhteyden tv-toimittaja Tamara Karpenkoon, joka johtaa ArtProspekt-taidekeskusta.”

Tamara osoittautui avaintekijäksi ja on oikeutetusti näyttelyn toinen kuraattori. Pärnun kesänäyttelyyn valittiin perinteistä teemaa eli alastontaidetta edustavia teoksia. Soosaar ei halunnut olla uskoton kävijöitä yli 20 vuotta säväyttäneelle formaatille.

Kun näyttelyn tuonnista oli saatu sovittua, Soosaaren päähän pälkähti uusi idea. Miksi mennä Kiovaan tyhjin käsin ja tyhjällä autolla, kun siihen voisi lastata menomatkaksi taideterveiset Virosta.

Sanoista tekoihin. Nimekkäät virolaiset taiteilijat Jüri Arrakista ja Anu Raudista alkaen olivat heti hankkeessa mukana. Näyttelytila löytyi Ukrainan kolmen pääkirkon muodostamasta triangelista Kiovan vanhastakaupungista. Avajaisissa ukrainalaiset hämmästelivät virolaisen taiteen kovaa tasoa.

Ihmiskehon hauraus ja kauneus

Nykytaiteen museoon astuvan ei kannata hämääntyä sen hiukan nuhruisesta ilmeestä (rakennuksen tulevaisuus on edelleen vaakalaudalla, mutta Soosaar toivoo kaupungin ostavan sen takaisin), vaan suunnata rohkeasti kohti aulan oikealle puolella olevaa kioskia. Näyttelysalit löytyvät sen takaa.

Voimakkaimmat elämykset tarjoaa pääsalin takaosa. Ukrainalaistaiteilijoiden töistä monet ovat tältä keväältä ja ilmiselvästi poliittisen tilanteen suodattamia.

Marina Shkarupan 2013 ja 2014 maalaamat sarjat täydentävät toisiaan. Ensimmäinen kertoo kadonneista illuusioista ja arjen musertavuudesta. Toinen, kevättalven harmaanloskaisin värein maalattu sarja asettaa väkivaltakoneiston ja hauraan ihmisen vastakkain.

Mutta on myös tarinoita uskosta, toivosta ja rakkaudesta, kuten Igor Gaidain valokuvat rakastavaisista tai Anatoli Varvarovin voimakkaan sinikeltaiset maalaukset onnellisista tuokioista rannalla.

Sama pelon ja toivon piirileikki toistuu Maidanilla otetuissa valokuvissa.

Jotkut teokset olisivat kaivanneet lisäselityksiä. Gaidain valokuvasarja Kiovan noidat näyttäisi esittävän seksikkäitä mutapainin ystäviä, mutta Mark Soosaaren mukaan mudalla siveltiin Ukrainassa pyhiä ihmisiä.

Näyttelyyn on ympätty lisäksi töitä lähimaiden taiteilijoilta, jotka halusivat olla mukana tukemassa Ukrainan taideyhteisöä. Koko näyttelyn hitti voisi tunnettuuden puolesta olla tsekkiläinen valokuvaajapari Jan ja Sarah Saudek. Saudekien valokuvat myös vastaavat parhaiten alastontaiteelle omistetun näyttelyn alkuperäistä ideaa ylistäessään ihmiskehon kauneutta.

Vaikka näyttely kokonaisuutena on hajanainen, sieltä voi löytää sieluaan tai huumorisuontaan koskettavia pikku helmiä, kuten chagallimaisella otteella maalaavan valkovenäläisen Anna Silivonchikin.

Bussissa Tallinnaan nakertelen Roshen-suklaata, jonka Mark Soosaar viime minuutilla sujauttaa lähtijän lapaseen. Suklaata, joka teki presidentti Petro Poroshenkosta miljardöörin.

Mistä löytää?

Mies ja nainen -näyttely,

1.6.–31.8. Pärnun Nykytaiteen museo, Esplanaadi 10.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT PÄRNUN NYKYTAITEEN MUSEO

Lue lisää samasta aiheesta

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää