Tuoretta tietoa Virosta
12.6.2026 | Kulttuuri

Suure-Jaanin musiikkijuhlat 2026

Teksti Stewart Johnson
Kuva Visit Estonia / Jaanus Siim

Suure-Jaanin musiikkijuhlat 2026

Klassisen musiikin keskipiste Virossa 16.–23.6. on Suure-Jaani, joka sijaitsee vain 20 minuutin päässä Viljandista pohjoiseen. Vuodesta 1998 lähtien pidetyt eli nyt järjestyksessään 29. Suure-Jaanin musiikkijuhlat ovat yksi Viron tunnetuimmista klassisen musiikin tapahtumista. Sen ohjelmisto koostuu lähinnä virolaisesta musiikista, ja erityishuomio on tapahtumapaikan seutuun liittyvillä säveltäjillä. Heihin kuuluvat Mart Saar, Artur Kapp, Eugen Kapp ja Villem Kapp, joiden musiikillinen perintö on osa festivaaliohjelman ydintä. Tapahtuman järjestävät Suure-Jaanin kunta ja kansainvälinen Artur Kapp -yhdistys. Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana toimii Andres Uibo, jonka sukunimi ei siis yllätyksellisesti olekaan Kapp.

Musiikkijuhlien konsertteja ja tilaisuuksia järjestetään eri puolilla Suure-Jaania ja sen lähialueita. Perinteisiä konserttipaikkoja ovat Suure-Jaanin Pyhän Johanneksen kirkko, Kapp-suvun kotimuseo, paikalliset kulttuurikeskukset sekä erilaiset ulkoilmalavat. Vuosien varrella festivaali on laajentunut myös esimerkiksi Olustveren kartanoon, Lõhaveren muinaislinnaan ja kuuluisalle Hüpassaaren suosaarekkeelle.

Vuodesta 1998 lähtien musiikkijuhlien omaleimainen identiteetti on rakentunut yhdistämällä perinteinen konserttimusiikki epätavallisiin esityspaikkoihin ja toteutustapoihin. Klassisen musiikin konserttien ohella juhlien ohjelmistossa on nähty keskustelutilaisuuksia, näyttelyitä, musiikkikilpailuja sekä yleisötapaamisia muusikoiden ja kulttuurivaikuttajien kanssa. Järjestäjien mukaan festivaalin tavoitteena on tuoda musiikki lähemmäs yleisöä sekä taiteellisen korkeatasoisuuden että ainutlaatuisten tapahtumaympäristöjen kautta.

Yksi festivaalin tunnetuimmista perinteistä on Auringonnousukonsertti, joka järjestetään juhannusaaton 23.6. aamuhämärissä eli kello 03 alkaen Hüpassaaren suosaarekkeella. Pitkospuita myöten keskelle suomaisemaa rakennetulla konserttipaikalla kuullaan elävää musiikkia Soomaan aamunkoiton luonnonvalossa. Tämänkesäisessä aamukonsertissa esiintyvät tenori Heldur-Harry Põlda, käyrätorviyhtye sekä jousikvartetti. Konsertin musiikkiin liittyvät esittelytekstit lukee virolainen radio- ja tv-uutiskasvo Märt Treier.

Tapahtuman koko ohjelmaa voi tarkastella viroksi täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
klassinen musiikki konsertti musiikki Suure-Jaani Suure-Jaanin musiikkijuhlat tapahtuma Viljandi

11.6.2026 | Vapaa-aika

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Mistä voit löytää yli 50 000 tapahtumavierasta, jotka nauttivat grilliruokaa? Tai mistä voit löytää yli 300 ruokamyyjää, jotka tarjoavat kävijöille … Lue lisää

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää