Tuoretta tietoa Virosta
19.9.2024 | Kulttuuri

Tanssiesitys Hool tutkii välittämisen vaikeutta ja kauneutta

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Ekaterina Soorsk / TantsuMENÜÜ

Tanssiesitys Hool tutkii välittämisen vaikeutta ja kauneutta

 

Helena Krinalin ja Zugan Yhdistyneiden Tanssijoiden uusin tanssiesitys Hool (suomeksi Välittäminen) pureutuu välittämisen vaikeuteen ja ristiriitaiseen luonteeseen. Esitys saa ensi-iltansa 21. syyskuuta Viron Tantsuagenduurin teatterissa (Hobujaama 12, Tallinna).  

”Elämämme aikana me kaikki pidämme huolta jostakin tai meistä pidetään huolta”, ohjaaja ja koreografi Helena Krinal toteaa. ”Joskus voi olla vaikeaa huolehtia jostain tai päinvastoin, on vaikeaa hyväksyä, kun joku ei enää tarvitse meidän huolenpitoamme. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa on antaa itsensä jonkun toisen hoivattavaksi. Ja kuitenkin välittämiseen sisältyy niin paljon rakkautta, joka kohottaa meitä ja tarjoaa lunastuksen menneille virheille”, Krinal kuvailee. 

 

 

Tanssiesityksen ohjaaja ja koreografi on virolalais-palestiinalainen tanssitaiteilija Helena Krinal. Lavalla tanssivat Tiina Mölder, Helen Reitsnik ja Ajjar Ausma. Tuotannon pukusuunnittelija on Marta Konovalov, äänisuunnittelija Liis Ring ja valosuunnittelija Reelika Palk

Hool on Helena Krinalin ja Zugan Yhdistyneiden Tanssijoiden kolmas yhteistuotanto. Aikaisempia tuotantoja ovat olleet Müra (2019) ja Häbi (2021). Vuonna 2020 Müra oli ehdolla Viron teatteripalkinnon saajaksi tanssiesitysten kategoriassa.

Tänä syksynä esitykset ovat Eesti Tantsuagenduurin teatterisalissa osoitteessa Hobujaama 12 aivan Tallinnan ydinkeskustassa 21., 22., 27., 28. ja 29. syyskuuta sekä 1. ja 2. joulukuuta. Viron esitysten jälkeen teos lähtee kiertueelle ympäri Viroa.  

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Eesti Tantsuagenduur Helena Krinal Hool tanssi tanssiesitykset Virossa tanssitaide tanssi Virossa Zugan Yhdistyneet Tanssijat

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää