Teksti Susanna Poikela
Kuvat Rünno Lahesoo, Veljo Poom
Viron kansallisoopperan baletissa esitetään parhaillaan Viettelyksen vaunua (Tramm nimega iha), joka sai maailman ensi-iltansa Skotlannissa vuonna 2012. Tarina kertoo tuhovoimaisesta intohimosta ja perhedraamasta.
Ohjaaja Nancy Mecklerin ja koreografi Annabelle Lopez Ochoanbaletti perustuu näytelmäkirjailija Tennessee Williamsin samannimiseen näytelmään. Pulitzer-palkittu Viettelyksen vaunu -näytelmä julkaistiin vuonna 1947 ja baletin maailman ensi-ilta oli vuonna 2012 Skotlannissa.
Pääosaa Blancen roolia tanssii virolainen ballerina Eve Mutso. ”Viettelyksen vaunu on erityinen esitys, koska sen tekivät yhdessä ohjaaja ja koreografi. Baletti ei perustu satuun, vaan yhteen 1900-luvun merkittävimmistä näytelmistä. Blanche on vaikein rooli, hänen tanssiminen on iso haaste”, Eve Mutso kuvailee rooliaan.
”Aloitamme Blanchesta nuorena tyttönä ja seuraamme häntä traagisten tapahtumien läpi, jotka tekevät hänestä epätoivoisen alkoholistin, ja joka ei saa tukea kenestäkään. Kun hän saapuu New Orleansiin majoittuakseen sisarensa luo, ymmärrämme hänen ongelmansa luonteen. Williamsin näytelmän kertominen tanssin kielellä on antanut meille mahdollisuuden päästä sisään hahmojen mielenmaisemiin ja ilmaista heidän syvimmät intohimonsa, unelmansa ja pelkonsa”, ohjaaja Nancy Meckler kertoo.
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää