13.5.2020 | Kulttuuri
Tallinn Music Week järjestetään elokuussa – 500 henkilön yleisöraja huomioidaan
Teksti Mikko Virta, kuva Kai Kuusisto
Suomen seuraavaksi supertähdeksi povattu Jesse Markin esiintyy Tallinnassa 28. elokuuta. Liberialaissyntyinen räppäri palkittiin helmikuussa Emma-gaalassa vuoden tulokkaana ja kriitikoiden valintana.
Tallinn Music Week -festivaali järjestetään 26.–30. elokuuta. Festivaali tiedotti keskiviikkona 13.5., että se pystyy huomioimaan hallituksen uudet ohjeet, joiden mukaan yleisötilaisuuksien yläraja on sisätiloissa 500 henkilöä.
Festivaalin tiedotteessa kerrotaan, että konserttitilaisuudet järjestetään useissa eri konserttipaikoissa, minkä ansiosta rajoitusten huomioiminen on helppoa.
Festivaalin aikana Tallinnan konserttipaikoissa nähdään kymmeniä virolaisia ja ulkomaisia artisteja.
Suomesta mukana ovat muun muassa Suistamon Sähkö ja Blind Channel sekä kovassa nosteessa oleva Jesse Markin.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakonsertti
tallinn music week
14.10.2024 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
5.9.2024–30.3.2025 Kadonneen tilan kaipuu. Sirja-Liisa Eelman -näyttely, Tallinna Sirja-Liisa Eelma Näyttely Longing for Lost Space tutkii tilan, hiljaisuuden ja … Lue lisää
13.10.2024 | Kulttuuri
Tuiran Kamarikuoro konsertoi Nigulisten museossa Tallinnassa
Tuiran Kamarikuoro saapuu Tallinnaan konsertoimaan sunnuntaina 20. lokakuuta 2024. Konsertti The Fruit of Silence pidetään Nigulisten museossa klo 18.00. … Lue lisää
12.10.2024 | Luonto
6 Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa
Viron akvarellimaalarien liiton näyttely Luonnon kaikuja: matka Viron monipuolisen luonnonympäristön läpi kutsuu tutustumaan kauniiseen, mutta haavoittuvaan Viron luontoon. Viron … Lue lisää
11.10.2024 | Kulttuuri
Open House Tallinn vie sinut paikkoihin, joihin et yleensä pääse
Vuosittainen arkkitehtuuritapahtuma Open House Tallinn järjestetään tänä viikonloppuna (12.-13.10.), jolloin yleisölle avataan useita arkkitehtonisesti merkittäviä rakennuksia. Tapahtuman tarkoituksena on … Lue lisää
10.10.2024 | Kulttuuri
Oktoberfest saapuu Tallinnaan
Olutfestivaali Oktoberfest järjestetään tänä perjantaina 11. lokakuuta Unibet Arenalla Tallinnassa. Oluen ystäviä odottaa ilta, joka on täynnä livemusiikkia, erilaisia … Lue lisää
10.10.2024 | Kulttuuri
Viljandin kitarafestivaali kokoaa yhteen lahjakkaita artisteja ympäri maailmaa
Viljandin kitarafestivaali alkoi eilen ja kestää tämän viikon sunnuntaihin (13.10.) saakka. Vuodesta 2008 lähtien Viljandissa järjestetystä tapahtumasta on tulossa … Lue lisää
10.10.2024 | Kulttuuri
Virossa vietetään heimopäiviä
Suomalais-ugrilaiset päivät (Hõimupäevad) järjestetään tänä vuonna 11.–20. lokakuuta eri paikoissa Tallinnassa, Tartossa, Narvassa ja Jõhvissa. Fenno-Ugria -säätiön järjestämä tapahtuma … Lue lisää
9.10.2024 | Kulttuuri
6 Georgian kansallisbaletti Sukhishvili esiintyy Tallinnassa
Lokakuun 9. päivänä Alexela-konserttitalo isännöi Georgian kansallisbalettia Sukhishvilia, yhtä maailman arvostetuimmista tanssiryhmistä. Vuonna 1945 perustettu Sukhishvili yhdistää Georgian rikkaan … Lue lisää