5.10.2023 | Vapaa-aika
12. Tarton kaupunkimaraton juostaan yhtenä kierroksena lauantaina
Teksti Susanna Poikela
Kuva Hendrik Osula

Tarton kaupunkimaraton järjestetään perjantaina ja lauantaina (6.–7.10.). Visit Estonia kertoo sivuillaan, että matka on ainutlaatuinen, koska koko 42 kilometrin taival juostaan yhtenä kierroksena. Se tarkoittaa, että jokainen reittikilometri on ainutlaatuinen ja tarjoaa uusia elämyksiä.
Maratonin voi juosta eri pituisina matkoina, joita ovat 21 kilometrin puolimaraton tai 10 kilometrin lyhytmaraton. Tarton keskustassa järjestetään lyhyempiä juoksuja nuorimmille juoksijoille. Koko kisan voi juosta myös virtuaalisesti omalta paikkakunnalta.
Maratonia edeltävänä iltana juostaan myös Friday Night Run -iltajuoksu, joka on viihteellinen tapahtuma. Se alkaa tunnelmallisella konsertilla Tarton Raatihuoneentorilta.
Perjantain iltajuoksu houkuttelee ihmisiä aloittamaan viikonloppu kotisohvan sijaan urheilemalla. Iltajuoksun reitti kulkee pitkin Tarton kauniita katuja ja sen voi juosta joko ajanotolla tai ilman. Tässä juoksussa voittajia ovat kaikki osallistujat.
Lisätietoja tapahtumanjärjestäjän sivuilta.
Tapahtuman aikataulut:
6.10.2023 kello 20.00–23.00 Friday Night Run
7.10.2023 kello 9.30–16.30 12. Tarton kaupunkimaraton 42 / 21 / 10 km
7.10.2023 kello 10.00–11.00 Tarton kaupunkimaratonin lasten juoksut
Talvisin Tartossa järjestetään myös kuuluisa hiihtomaraton. Ensi helmikuussa hiihdetään jo 50. kertaa. Lue lisää edellisvuoden tapahtumasta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaFriday Night Run
juoksu
kaupunkimaraton
lasten juoksut
tarton maraton
tartto
urheilutapahtumat
Viro
20.3.2025 | Vapaa-aika
Suuri pelikuukausi PROTO:ssa
Suuri pelikuukausi PROTO:ssa on täydessä vauhdissa! Joka maaliskuu Keksintötehdas PROTO on täynnä erilaisia pelejä, joista niin lapset kuin aikuisetkin … Lue lisää
13.3.2025 | Vapaa-aika
Motoexotica 2025 tuo moottoriurheilun ystävät Tarttoon
Motoexotica 2025 järjestetään jo 25. kertaa tulevana viikonloppuna 14.–16. maaliskuuta Tartossa. Tapahtuma kokoaa yhteen moottoriurheilun harrastajat Virosta ja ulkomailta. … Lue lisää
12.3.2025 | Vapaa-aika
5
Kesäkurssille Viroon – kieltä, kulttuuria ja taidetta alan ammattilaisten opissa
Kieltenopettaja ja yrittäjä Klarika Sander-Komulainen on jo 16 vuoden ajan vienyt suomalaisia Viroon oppimaan kieltä ja nauttimaan taide- ja … Lue lisää
7.3.2025 | Vapaa-aika
Simple Session 25 – Extreme Sports
Rullalautailu ja BMX-stuntit ovat paitsi äärimmäisen vauhdikkaita myös vaarallisia, mutta juuri siksi niiden seuraaminen on niin jännittävää, erityisesti paikan … Lue lisää
8.2.2025 | Vapaa-aika
Jokainen on tähti laulaessaan
Tähtikaraoke avasi ensimmäisen kerran ovensa vuoden 2022 keväällä, ja on nopeasti vakiinnuttanut asemansa yhtenä Viru-kadun suosituimmista karaokepaikoista. Omistaja Jouni … Lue lisää
20.1.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Koe Viro toisin: ainutlaatuinen luontokokemus Viron sydämessä
Keskellä Viron kaunista luontoa sijaitseva Toosikannu on Viron suurin luonnonvaraisten villieläinten puisto satoine saksanhirvineen. Se on samalla maan suurin … Lue lisää
13.1.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Vuosi 2025 on Piritalle juhlan aikaa
Löydä Pirita – Tallinnan vihreä helmi meren rannalla Jos haluat paeta kaupungin hälinää ja viettää ihanan päivän luonnossa, suuntaa … Lue lisää
9.1.2025 | Vapaa-aika
Missä yö vaihtuu aamuksi – Tallinnan legendaariset yökerhot ja baarit
Kypsemmän juhlakansan suosikit Rotermannin kortteliin muutama vuosi takaperin muuttanut suosittu Chicago 1933 tarjoaa livemusiikkia ja ruokaa viikon jokaisena iltana. … Lue lisää