Tuoretta tietoa Virosta
7.12.2012 | Luonto

Ylös, ulos ja lenkille!

Ylös, ulos ja lenkille!

Viro, Tallinna, Pärnu, Otepää, Kõrvemaa, hiihto, hiihtäminen, liikuntareitit, lenkkeily, juoksu, sauvakävely, pyöräily, liikunta

Hiihtäminen on Virossa vuosi vuodelta suositumpaa, mihin lienee syynä lumiset talvet. Ympäri maata löytyy hyvin hoidettuja ulkoilualueita, joissa on talvisin hiihtolatuja ja lumettomana aikana juoksu- ja pyöräreittejä. Lähes jokaisessa maakunnassa on vähintään yksi kunnollinen urheilukeskus, jonka liikuntareittien käyttö on yleensä ilmaista. Vähälumisina talvina suuremmissa urheilukeskuksissa tehdään tykkilunta. Tallinnassakin pääsee sivakoimaan hyvin huolletuille laduille. Hiihtäjien erityisessä suosiossa on Nõmme Spordikeskus, jossa latuja on eri pituisia ja monet niistä ovat myös valaistuja. Nõmmella voi myös lenkkeillä ja sauvakävellä. Jos omat sauvat eivät ole mukana, voi paikan päältä vuokrata sellaiset muutamalla eurolla. 

 

Pääkaupungin toinen ulkoilualue löytyy Piritalta, jonka metsät soveltuvat mainiosti lenkkeilyyn ja talvisin hiihtämiseen. Ladut on valaistu iltaisin kello 23:een asti. Sauvakävelijöiden suosiossa ovat myös Piritan rantatie ja Kadriorgin puistoalue.

Lisäksi suosittu lenkkipaikka on Rocca al Maresta Stroomin rannalle kulkeva kevyen liikenteen väylä. Lumettomana aikana kaunis rantatie täyttyy pyöräilijöistä, sauvakävelijöistä ja juoksijoista.

Maakunnan ulkoliikuntakeskuksista löytyy haasteita ja mahdollisuuksia enemmän. Suosittuja paikkoja ovat muun muassa Lääne-Virumaan Tamsalu, Harjumaan Kõrvemaa, Pärnumaan Jõulumäe ja tietenkin talvipääkaupunki Otepää Etelä-Virossa.

Terviserajad – ulkoilureitit

Ulkoilureiteistä käytetään Virossa nimitystä terviserajad. Ne ovat yleensä hyvin merkitty maastoon värikkäillä viitoilla. Tietoa Viron ulkoilureiteistä: www.terviserajad.ee.

Uusi palvelu mahdollistaa älypuhelimella suunnistamisen liikuntareiteillä. Palvelu on käytössä jo muutamilla ulkoilureiteillä.

Lisätietoa: mobo.osport.ee.

Tallinnan lähin suurempi hiihto- ja ulkoilukeskus löytyy noin 55 kilometrin päästä Kõrvemaalta. Retkeily- ja hiihtokeskus sijaitsee suuren suojelualueen tuntumassa, joten ulkoilureitit kulkevat lähes koskemattoman luonnon helmassa. Alueelle ovat tunnusomaisia vaihtelevat pinnanmuodot sekä järvet, metsät ja suot. Latuja on moneen makuun, pisin niistä peräti 24 kilometriä. Lumettomana aikana Kõrvemaan metsissä on hyvät mahdollisuudet sauvakävelyyn ja pyöräilyyn. Keskuksessa on monipuoliset palvelut majoituksesta luontoretkiin.

Otepää on Viron talvi- ja hiihtopääkaupunki, eikä syyttä. Kaupungissa järjestetään vuosittain useita hiihtotapahtumia, joista tärkeimmät ovat hiihdon maailmancup tammikuussa ja Tarton hiihtomaraton helmikuussa. Niinpä ladut ovat huippukunnossa ja tarjoavat haastetta kokeneemmallekin hiihtäjälle. Erityisesti Tehvandin nousut ja laskut ovat muuten tasaisessa Virossa harvinaista herkkua. Lumettomana aikana samoissa maisemissa on mukavaa pyöräillä ja lenkkeillä. Maaston mäkisyys ja järvien paljous tuovat ulkoiluun hyvää vaihtelua.

Viron ehkä legendaarisin hiihtolatu on Otepään lähellä sijaitseva Kekkosen reitti, jolla on pituutta 15 kilometriä. Nimensä taipale sai Urho Kaleva Kekkoselta, joka kävi vuoden 1964 Viron vierailullaan hiihtämässä Käärikun metsissä 17 kilometrin lenkin. Legendan mukaan Kekkonen sivakoi sellaista vauhtia, että karisti kannoiltaan turvamiehetkin.

Jõulumäe on paras ulkoliikunta- alue Pärnun seudulla. Kesäpääkaupungista on sinne noin puolen tunnin ajomatka. Jõulumäellä on monipuoliset palvelut suksivuokrauksesta majoitukseen. Talvella latuja löytyy useita eri pituisia ja osa niistä on myös valaistu. Alueen valoisat mäntymetsät ovat aurinkoisena talvipäivänä kuin luotu hiihtolenkkiä varten. Mäkisyys tuo reitteihin vaihtelevuutta ja latujen huippukunto tekee hiihtämisestä nautinnon. Lumettomana aikana Jõulumäellä lenkkeillään ja pyöräillään.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV, TOOMAS TUUL, EAS, KUVITUS EVE JAANSOO

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Luonto

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää