Tuoretta tietoa Virosta

11.3.2013 | Ravintolat

Yksinkertaisesti hyvää

Yksinkertaisesti hyvää

Viro, Tallinna, Ravintola, japanilainen, miso, sushi, sashimi, ruuanlaitto, kauppa, lounas

Momo on varmin paikka Tallinnassa hankkia japanilaisia erikoisuuksia. Jos esimerkiksi on ollut vaikeuksia löytää Kewpie-majoneesia muualta (mausteinen japanilainen erikoismajoneesi), niin Momosta sitä saa. Kuivatavarahyllyltä ja pienestä pakastimesta voi ostaa mukaan erikoisempiakin tuotteita, kuten vaikkapa gyozaa, japanilaisia taikinanyyttejä.

Asiansa osaava henkilökunta kertoo mielellään asiakkaille japanilaisesta ruokakulttuurista. Jos esimerkiksi hakee aineksia johonkin tiettyyn ruokaan, voi Momoon mennä reseptin kanssa. Silloin tarvikkeet löytyvät helposti ja samalla saa myös valmistusvinkkejä.

Paikan facebook-sivuilla (jaapaniköökmomo) ilmoitellaan säännöllisesti ruuanvalmistusdemoista sekä päivän erikoisuuksista. Joka päivä tarjotaan jotain uutta, kuten vaikka kasviscurrya, kanateriyakia, katkarapuja majoneesikastikkeella tai lohisashimia. Päivän annoksiin kuuluu aina riisi mukaan.

Testipäivänä tarjottu kanateriyaki oli erinomaisesti kypsennettyä ja uiskenteli maukkaassa soijakastikkeessa. Annokseen kuului myös merileväsalaattia ja hillottua inkivääriä. Päivän annoksien hinta on 4–4,5 euroa ja lisäeurolla saa vielä alkupalaksi kulhollisen misokeittoa. Ei siis ihme, että kysyntää riittää ja paikalle kannattaakin mennä ajoissa, sillä kun päivän satsi loppuu, niin lisää ei tehdä.

Momo avataan kello 11.00 ja yleensä 15.00 on jo myöhäistä. Paikka muistuttaa ennemminkin kauppaa kuin ravintolaa, mutta löytyy sieltä mukava pyöreä pöytä ruokailuun. Monet kanta-asiakkaat kuitenkin ostavat ruokansa mukaan.

Mistä löytää?

Momo, Kunderi 29, Tallinna.TEKSTI KRISITINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV

16.8.2017 | Ravintolat

Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Verkkouutinen: Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Viro on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Herkullista vatsantäytettä saa niin pienistä kyläkahviloista kuin huipputason fine dining -ravintoloistakin.  Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt … Lue lisää

15.8.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Herkullista juustokakkua on osattu arvostaa jo muinaisessa Kreikassa. Kermaista jälkiruokaa arvosti aikanaan myös Englannin kuningas Richard II. Tämänkertainen resepti onkin … Lue lisää

11.8.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Kesä rullaa eteenpäin säistä riippumatta ja tutuun tapaan monien uusien ravintoloiden putkahdellessa katukuvaan. Tässä ravintolamarkkinoiden viimeisimpiä tulokkaita. Time to Wine … Lue lisää

3.8.2017 | Ostokset

Makujen fuusiota

Makujen fuusiota

 Tallinnan asematorin ruokatarjonnassa kansainvälinen ja paikallinen kohtaavat sulassa sovussa.   Uudella asematorilla (Balti Jaama Turg) on monta hyvää syytä vierailla. … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Alkukesä on tuonut Tallinnaan niin paljon uusia ravintoloita, että kaikissa emme ole vielä ehtineet käymään eivätkä ne edes mahdu yksiin … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Ravintola Mashan parasta antia ovat perinteisen venäläisen keittiön tukipilarit, jotka tarjoillaan omalla tyylillä. Masha sijaitsee Tallinnan sataman D-Terminaalin kupeessa vanhan … Lue lisää

20.7.2017 | Ravintolat

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Kun viiniharrastus on sillä tolalla, että marketien viinivalikoimat eivät riitä, voi Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Gloria Veinikelder tulla hätiin. Nimensä mukaisesti … Lue lisää

19.6.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Keskiajalla kalaruuat olivat hyvin arvostettuja, koska kala oli paaston aikana pääasiallista ruokaa ja paastoa saattoi olla vuodesta jopa 1/3. Itämeri … Lue lisää