Tuoretta tietoa Virosta

20.9.2016 | Henkilö

Wille Wilenius: ”Tämä on mahdollisuuksien maa”

Wille Wilenius: ”Tämä on mahdollisuuksien maa”

Viestintäkonsultti Wille Wilenius uskoo Viron vetovoimaan.  

Suuren yleisön paremmin julkkismanagerina tuntema Wille Wilenius löysi tiensä Tallinnaan kymmenen vuotta sitten, kiitos Samuel Soraisen, joka antoi hänelle sysäyksen tulla maahan. Viro voitti miehen sydämen saman tien.

”Nyt minulla on oma yritys, joka etabloi tänne yrityksiä ja auttaa markkinoinnissa. Vietän 1–2 päivää viikossa Virossa, tarkoitus on muutaman vuoden kuluttua muuttaa tänne.”

Wileniuksen asiakkaina on niin Viroon tähyileviä suomalaisyrityksiä kuin virolaisia yrityksiä, jotka haluavat Suomen markkinoille. Asiakkaina on paljon vaate- ja kauneusalan sekä ravintola- ja hotellialan pienyrityksiä.

”Yhdistän ihmisiä ja asioita. Suomessa työ on paljon myös mielikuvien rakentamista.”

 

Viroon tulevissa suomalaisissa on Wileniuksen mukaan tapahtunut muutos.

”Tänne tulee nyt ihmisiä, jotka ovat onnistuneet Suomessa bisneksissä. Enää ei tule ns. katamaraanibisnesmiehiä. Monien suomalaisyritysten ensimmäinen ulkomaan etabloituminen tehdään Viroon, ei enää Ruotsiin”, hän kertoo.

Tallinnassa kilpailu ei ole niin rankkaa kuin Tukholmassa. Lisäksi lyhyt yhteys Helsinkiin on tärkeä ominaisuus, Wilenius luettelee Tallinnan etuja.

Hän on myös sitä mieltä, että nuori sukupolvi näkee Viron toisin kuin vanhempansa. Viroon ei tulla pelkästään suomalaisten turistien tai verotuksen takia. Täällä on muitakin matkailuryhmiä kuin suomalaiset.

”Tämä on mahdollisuuksien maa. Tänne tullaan, koska Helsingissä ei ole yhtä ainutlaatuista paikkaa kuin Rotermanni tai Viru-katu.”

Hän kiittelee virolaisten rohkeutta ottaa riskejä yritysmaailmassa.

”Yrittäminen on täällä positiivinen asia.”

 

Uutena trendinä Wilenius kertoo monien suomalaisyritysten tähyävän jo Tallinnan ulkopuolelle muihin kaupunkeihin, esimerkiksi Tarttoon. ”Se varmaan liittyy siihen, että matkailu painottuu muuallekin kuin Tallinnaan. Mietitään Viroa jo isompana alueena.”

Viihdealan konkari on huomannut liikettä myös viihteen saralla.

”Näyttää siltä, että virolaiset ravintolat alkavat käyttää suomalaista viihdettä. Ja aletaan ymmärtää sekin, että suomalaisen viihteen hinnoittelu on erilaista kuin virolaisen”, Wille Wilenius kertoo.

Hänen mukaansa suomalais-esiintyjien kyselyitä on tullut jo muutamalta tallinnalaiselta ravintolalta.

Liikennettä on myös toiseen suuntaan. Wileniuksen mukaan moni suomalaisfestivaali käyttää jo virolaisia äänentoistoalan ammattilaisia.

screen-shot-2016-09-20-at-9-51-27

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

16.7.2019 | Luonto

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Narvan taiteilijaresidenssiä vetävä Ann Mirjam Vaikla viihtyy hyvin rajakaupungissa.   Narvan taiteilijaresidenssiä johtava Ann Mirjam Vaikla muutti Narvaan vuoden 2017 … Lue lisää

8.7.2019 | Ostokset

Sipulitie itkettää vain ilosta

Sipulitie itkettää vain ilosta

Peipsijärven rannoilta kuoriutuu kolme kulttuuria ja kaksi kieltä.   Viron Peipsijärven länsilaidalla olevaa aluetta kutsutaan Sipulitieksi (Sibulatee), joka pitää sisällään … Lue lisää

7.7.2019 | Vapaa-aika

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Elma Reinikka opiskelee Tartossa.   Tarton ikonisen suutelevien ylioppilaiden patsaan suihkulähde solisee niin keväisesti kuin vain voi, kun istumme opiskelija … Lue lisää

6.7.2019 | Henkilö

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Sikke Sumari emännöi Muhun saarella asiakkailleen täydellistä rauhaa tarjoavaa Nami Namasten tilaa.   Hiekkatie kiemurtelee keskelle metsää ja lopulta vastaan … Lue lisää

30.6.2019 | Vapaa-aika

Löydä toisenlainen Pärnu

Löydä toisenlainen Pärnu

Pärnussa koko ikänsä asunut Heiko Leesment rohkaisee lähtemään uusiin paikkoihin.   Paljasjalkainen pärnulainen Heiko Leesment soittaa bassoa paikallisessa Sibyl Vane … Lue lisää

28.6.2019 | Henkilö

Viime tipassa Tallinnaan

Viime tipassa Tallinnaan

Wilma Salmenjaakko opiskelee Virossa oikeustieteitä.   “Olen Wilma Salmenjaakko, 18-vuotias oikeustieteiden opiskelija, kotoisin Salosta. Olen jo lapsuudessani asunut ulkomailla perheeni … Lue lisää

27.6.2019 | Vapaa-aika

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Tallinnassa toimii Suomi-koulu, joka tarjoaa kerran viikossa suomen kielen opetusta kaupungissa asuville suomalaisille lapsille. Koulun oppilaat jakavat nyt omat Tallinna-vinkkinsä. … Lue lisää

25.6.2019 | Vapaa-aika

Kaakonkulman lumoa

Kaakonkulman lumoa

Trad.Attack!-yhtyeen Sandra Vabarnan juuret ovat syvällä Setomaalla.    Viron musiikkimaailman supertähtiin kuuluva Sandra Vabarna kertoo Setomaalla olevan vankka paikka hänen … Lue lisää