Tuoretta tietoa Virosta
6.8.2013 | Kulttuuri

Viru Folk tähyää Ruotsin suuntaan

Viru Folk tähyää Ruotsin suuntaan

Suosittu elokuinen musiikkifestivaali keskittyy tällä kertaa ruotsalaiseen kulttuuriin.

 

Kolmen päivän aikana voi Suomenlahden pikkukylässä nauttia lähes puolesta sadasta konsertista. ”Mielestäni kaikki esiintyjät ovat jännittäviä”, tokaisee Viru Folkin lehdistöedustaja Tuuli Potik kysymykseen, mitkä voisivat olla tämänkertaisen festivaalin jännittävimmät nimet. ”Erikseen voisin mainita kuitenkin Folkmillin, jolla on tulossa ainutlaatuinen konsertti, koska vuosien saatossa bändissä toimineet jäsenet ovat melkein kaikki paikalla ja tällaista konserttia ei muualla ole luvassa.”

Lisäksi Tuuli Potik nostaa esiin Mari Kalkunin, joka keikkailee nykyään Runorun-yhtyeensä kanssa. ”Mielestäni Mari Kalkun on noussut täysin uudelle tasolle.”

Runorun-yhtyeessä soittaa myös pari suomalaista muusikkoa.

Venäläinen Otava Yo on hänen mukaansa koko Viru Folkin tiimin lempiesiintyjä. Moni yhtyeen livenä nähnyt vakuuttaa samaa; menoa ja meininkiä ei lavalta puutu.

Ukerdajad aloitti Viru Folkilla katuyhtyeenä, mutta viime vuosina se on esiintynyt yhä suuremmilla lavoilla. ”Heillä on aina todella suuri yleisö”, hehkuttaa Tuuli Potik. Ruotsista Käsmuun saapuvat muun muassa Saxtas ja Skenet. Virolaisia kestosuosikkeja edustavat Zetod, Metsatöll ja Paabel.

Musiikin lisäksi Viru Folkilla voi nauttia elokuvaelämyksistä. ”Tällä kertaa nekin ovat Ruotsin teeman mukaisia.” Festivaalin ruoka-anti on myös kallellaan Ruotsin suuntaan, tarjolla on Katto-Kassisen lihapullia ja hernekeittoa punssin kera.

Pientä festariyleisöäkään ei ole unohdettu. ”Merimuseon pihalla toimii Mamslin leikkimaa. Ilonin Ihmemaa tulee Käsmuun Astrid Lindgrenin elokuvien ja käsityöpajojen kanssa. Kylällä liikkuvat niin Peppi kuin Katto-Kassinenkin”, kertoo Tuuli Potik.

Käsmun kylä sijaitsee Lahemaan kansallispuistossa, noin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta Narvan suuntaan. Lippuja voi ostaa Piletilevin nettimyymälästä. Päivälippu maksaa 22 euroa.

Mistä löytää?

Viru Folk, 9.–11.8., Käsmun kylä, Vihulan kunta.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA VIRU FOLK

Lue lisää samasta aiheesta

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää

22.3.2024 | Kulttuuri

Jack Holmes kutsuu yleisön nauramaan kanssaan elämän vakavuuksille

Jack Holmes kutsuu yleisön nauramaan kanssaan elämän vakavuuksille

Brittiläinen koomikko Jack Holmes tuo Tallinnaan uusimman stand up -esityksensä ”Light in the Dark”. Show nähdään tänään ja huomenna … Lue lisää