Tuoretta tietoa Virosta
2.11.2018 | Viro

Verkkouutinen Viroon perustettiin ensimmäinen suomalainen saunaseura – tavoitteena on lisätä suomalaisten kiinnostusta Viron saunoja kohtaan

Viroon perustettiin ensimmäinen suomalainen saunaseura – tavoitteena on lisätä suomalaisten kiinnostusta Viron saunoja kohtaanTammivihta on erottamaton osa virolaista saunaa.

Virossa asuvat ja vaikuttavat suomalaiset saunan ystävät perustivat oman saunaseuran, Soome Saunaselts Eestis -yhdistyksen.

Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomalaisten kiinnostusta Viroa ja sen saunoja kohtaan. Tavoitteena on myös saada suomalaiset ja virolaiset saunomaan enemmän yhdessä.

Yhdistyksen perustavan kokouksen löylyt heitettiin 1. marraskuuta Tallinnassa Suomen suurlähetystön saunassa.

”Idea sai alkunsa Suomi 100 -juhlavuoden aikana järjestetystä saunakiertueesta. Mukana olleista moni totesi, että haluaisi jatkaa suomalaisten ja virolaisten yhteisiä saunaretkiä. Saunahan on yhteistä perimäämme, yksi ikiaikaisimmista kulttuurisilloistamme”, kertoo yksi perustajajäsen, lehdistöneuvos Hannele Valkeeniemi.

Soome Saunaselts Eestis pyrkii myös edistämään tietoisuutta saunomisen hyödyistä. Tarkoituksena on myös järjestää tapahtumia ja osallistua saunakulttuurista käytävään keskusteluun.

”Ulkomailla olevista suomalaisten saunayhdistyksistä ei ole tarkkaa lukumäärää. Niitä on muun muassa Yhdysvalloissa, Japanissa ja Iso-Britanniassa. Missä on muutamakin suomalainen, yleensä siellä on jo sauna. Samoin on enemmän tai vähemmän virallisia saunaseuroja”, kertoo Kansainvälisen Saunaliiton presidentti Risto Elomaa, joka osallistui myös perustavaan kokoukseen.

Võrumaan savusaunaperinne pääsi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2013. Kaakkois-Viron savusaunakulttuuri on saanut viime vuosina paljon kansainvälistä huomiota.

Suomi valmistelee parhaillaan hakemusta, jolla se anoo saunomisen saamista aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Soome Saunaselts Eestis -yhdistykseen liittyivät perustajajäseninä Hannele Valkeeniemen lisäksi Mikko Virta, Riitta Kemppainen ja Pekko Hokkanen. Yhdistys on tarkoitettu myös virolaisille.

Yhdistys löytyy myös Facebookista.

Teksti Mikko Virta, kuva Hannele Valkeeniemi

 

Lue lisää samasta aiheesta
sauna saunaretki saunaseura soome saunaselts eestis viron sauna

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää