Tuoretta tietoa Virosta
7.11.2011 | Henkilö

Viron vaalea mustalainen

Viron vaalea mustalainen

Viron vaalea mustalainen

Anne Veski CV

s. 1956 Raplassa

* Yksi tytär

* Naimisissa manageri Benno Beltšikovin kanssa.

* Esiintynyt vuodesta 1978, muun muassa Iltatähti/Õhtutäht -ohjelmassa.

* Edelleen erittäin suosittu laulaja entisen Neuvostoliiton alueilla.

* Tuotantoa niin viroksi kuin venäjäksi.

* Kuuluisimpia iskelmiä: Roosiaia kuninganna, Jätke võtmed väljapoole.”

 

Suomalaiset voivat löytää hänestä paljon yhteisiä piirteitä Katri Helenan kanssa. Ulkoisestikin toisiaan muistuttavat iskelmätaivaan kiintotähdet ovat tehnet kumpikin pitkän uran ja keikkailevat edelleen – eikä suosio osoita hiipumisen merkkejä.

Vapaa-aikanaan Anne Veski emännöi mielellään juhlia kotonaan ja lomailee etelän lämmössä meren rannalla. Virossa käyviä matkailijoita hän neuvoo tutustumaan muuhunkin kuin vain vanhaan Tallinnaan.

Tilastojen mukaan tämän vuoden aikana Virossa on käynyt aiempaa enemmän matkailijoita. Miksi Tallinna houkuttelee yhä suuremmassa määrin matkailijoita?Tallinnassa kaikkea löytyy kävelymatkan päästä ja tietysti Vanhakaupunki tekee lähtemättömän vaikutuksen. Kieliongelmiakaan ei ole, tulee sitten idästä tai pohjoisesta. Etenkin naiset kertovat Viron kauppojen hintatason olevan edullisemman kuin kotimaassa. Ja tietenkin Viro on lähellä, joten matkoihin ei kulu kohtuuttomasti aikaa.”

Missä mielestänne Virossa pitää ehdottomasti käydä?

”Minulla on venäläinen ystävä, joka tietää virolaisista suurista kartanoista enemmän kuin minä. Hänestä matkailijat voisivat kokea toisenlaisen Viron ja saada myös historiastamme paremman kuvan kiertämällä kartanoita ja yöpymällä niissä. Toiseksi tulee mieleen Viron saaret ja SPA-hotellit, joissa voi rentoutua ja saada laadukasta palvelua kohtuulliseen hintaan. Hiljaisuudesta ja rauhasta pitävät voivat lomailla matkailumaatiloilla.”

Sinua arvostetaan niin Virossa kuin Venäjällä. Ei ollut siis suuri yllätys, että Venäjä palkitsi sinut Ystävyyden kunniamerkillä panoksestasi virolais-venäläisten suhteiden rakentamisessa. Missä sait kuulla asiasta?

”Olimme lomalla Turkissa, ja moskovalaiset ystäväni laittoivat minulle tiedon tekstiviestinä. En ollut alussa uskoa ja iloitsinkin vasta sen jälkeen, kun näin tiedon presidentti Dmitri Medvedevin internet-sivuilla. Myöhemmin sain Venäjän Viron-suurlähettiläältä virallisen vahvistuksen ja onnittelut. En vielä tiedä, luovutetaanko kunniamerkki Kremlissä Moskovassa vai Venäjän Vironsuurlähetystössä.”

Konserttisi ovat aina loppuunmyytyjä. Missä piilee menestyksen salaisuus?

”Taiteilijan pitää osata ottaa yleisönsä. Kaikki eivät pysty siihen. Minun on saatava kuulijat nauttimaan konsertista, että he tulisivat toistekin. Aikoinaan minua kutsuttiin Venäjällä vaaleaksi mustalaiseksi. Tietysti ohjelmistossani on sekä ikivihreitä, joista yleisö pitää, että uusia lauluja uusilta albumeilta. Sehän on hyvin yleistä.”

Kesällä kiersit Viroa ja julkaisit uuden albumin nimeltä Synttärit kahdelle. Missä voi kuulla Anne Veskin syksyllä ja alkutalvella?

”Venäjällä järjestetään syksyllä kokonainen sarja konsertteja, joissa esiinnyn. Venäläiset voivat nähdä minut myös uudenvuoden risteilyillä, joilla olen ollut mukana jo kuusi vuotta. Pietarilainen yritys vuokraa Tallinkilta kaksi risteilylaivaa, joista kumpaankin mahtuu 1 200 matkustajaa, ja räätälöi kaksi uudenvuoden ja kaksi jouluristeilyä reitillä Pietari-Helsinki- Tukholma-Tallinna-Pietari. Työskentelemme risteilyllä kolmatta vuotta yhdessä ruotsalaisten Se?ret Servicen ja Ingridin kanssa. Matkustajien palaute on ollut hyvin positiivista.”

 

TEKSTI JEVGENIA GORSKI, KUVAT ANNE VESKIN ARKISTO

 

Lue koko juttu näkõislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää