Tuoretta tietoa Virosta

20.3.2019 | Viro

Verkkouutinen: Viron talous kasvoi viime vuonna – rakentamisella menee hyvin

Viron talous kasvoi viime vuonna – rakentamisella menee hyvinNosturit ovat olleet viime vuosina näkyvä osa Tallinnan katukuvaa. Kiivas rakentaminen on osasyy Viron viime vuosien talouskasvuun.

Viron bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 3,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2017. Viime vuosi oli kolmas perättäinen vuosi, jolloin Viron talouskasvu oli yli kolmen prosentin. Asiasta kertoi Viron tilastokeskus Statistikaamet.

Eniten kasvua oli rakennusalalla, jonka kasvu oli kuta kuinkin samalla tasolla kuin vuonna 2011, jolloin talous alkoi nousta muutaman kriisivuoden jälkeen.

Tuotteiden ja palvelujen vienti Virosta kasvoi 4,3 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Suomessa vastaava luku oli 1,5 prosenttia.

Suomessa bruttokansantuote kasvoi viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan 2,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Suomi ei ole muutamaan vuoteen päässyt yli kolmen prosentin talouskasvuun.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

20.5.2019 | Viro

Uusi kesälehti on ilmestynyt

Uusi kesälehti on ilmestynyt

Viron kesä 2019 -lehti on nyt luettavissa nettisivuillamme. Muhkea kesän erikoisnumero esittelee koko Viron Narvasta Saarenmaalle ja Lahemaalta Latvian rajalle. … Lue lisää

18.5.2019 | Vapaa-aika

Ylellistä vapaa-ajan asumista

Ylellistä vapaa-ajan asumista

Matkailijalle on Virossa tarjolla yhä monipuolisempia majoitusmahdollisuuksia.   Suomalaiset matkailijat yöpyvät Virossa yhä useimmin muualla kuin hotelleissa. Monet varaavat asunnon … Lue lisää

12.5.2019 | Viro

Uusi installaatio juhlistaa 150-vuotiaita Pärnun aallonmurtajia

Verkkouutinen: Uusi installaatio juhlistaa 150-vuotiaita Pärnun aallonmurtajia

Pärnun kävelykadun keskelle avattiin installaatio, joka juhlistaa 150-vuotiaita Pärnun aallonmurtajia. Läpinäkyvässä kuutiossa on sisällä aallonmurtajaa esittäviä suuria postikortteja. Kuution seinillä … Lue lisää

10.5.2019 | Viro

M/S Finlandia liehuttaa Suomen lippua

M/S Finlandia liehuttaa Suomen lippua

Eckerö Line on sukkuloinut Suomenlahdella jo neljännesvuosisadan kotimaisuutta korostaen.   Ahvenanmaalaisvarustamo Eckerö Line juhlii tänä vuonna 25. kauttaan Tallinna–Helsinki-reitillä. Välimeren … Lue lisää

5.5.2019 | Viro

Viron pinta-alasta on metsää 52 prosenttia – maan metsäisin kunta on Saarde

Verkkouutinen: Viron pinta-alasta on metsää 52 prosenttia – maan metsäisin kunta on Saarde

Viron tilastokeskus kertoo tuoreessa selvityksessään, miten paljon Virossa on metsää, viljelysmaata ja kosteikkoja. Eniten metsää on Pärnun maakunnan Saardessa, jossa … Lue lisää

3.5.2019 | Viro

Toukokuun The Baltic Guide on ilmestynyt 

Toukokuun The Baltic Guide on ilmestynyt 

Keihäänheittäjä Magnus Kirt pesi viime kaudella komeasti suomalaiset kilpakumppaninsa, heitti EM-pronssille ja paransi Viron ennätystä kolmesti. The Baltic Guiden haastattelussa … Lue lisää

27.4.2019 | Viro

Lauantaina on avoimien kalasatamien päivä – mukana yli 20 satamaa eri puolilta Viroa

Verkkouutinen: Lauantaina on avoimien kalasatamien päivä – mukana yli 20 satamaa eri puolilta Viroa

Avoimet kalasatamat -tapahtumassa on mahdollista tutustua satamiin ja kalastamiseen. Satamissa pääsee maistelemaan paikallisia kalaherkkuja ja voi ostaa kotiin vietäväksi tuoretta … Lue lisää

26.4.2019 | Viro

Viron parhaat elintarvikkeet valittiin – kurpitsa-rahkaletut ja uuniomenasmoothie palkittiin

Verkkouutinen: Viron parhaat elintarvikkeet valittiin – kurpitsa-rahkaletut ja uuniomenasmoothie palkittiin

Keskiviikkona valittiin jälleen Viron parhaat elintarvikkeet. Vuoden 2019 parhaaksi elintarvikkeeksi valittiin Saarioinen Eestin valmistama Mamman kurpitsa-rahkaletut. Voittajatuote sai kiitosta muun … Lue lisää