Tuoretta tietoa Virosta
4.4.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Viron suurin kaupunkifestivaali käynnissä – ohjelmassa myös ilmaiskonsertteja

Viron suurin kaupunkifestivaali käynnissä – ohjelmassa myös ilmaiskonserttejaIsmo Alanko ja Kimmo Pohjonen esiintyvät perjantaina 6.4. F-hooneen Mustassa salissa.

Tallinn Music Week alkoi maanantaina ja kestää sunnuntaihin 8. huhtikuuta asti. Kymmenettä kertaa järjestettävä TMW on Viron suurin kaupunkifestivaali. Viime vuonna sen tapahtumissa vieraili yli 35 000 ihmistä.

Varsinainen musiikkiohjelma alkaa torstaina 5. huhtikuuta ja kestää sunnuntaihin asti. Lähes 20 konserttipaikassa esiintyy yli 250 artistia 30 eri maasta.

Tarjolla on aimo annos uutta musiikkia jazzista etnoon ja metallista klassiseen musiikkiin. Mukana on myös suomalaisia nimiä, kuten Pohjonen Alanko, kansanmuusikko Maija Kauhanen, 22-Pistepirkosta tuttu PK Keränen ja Suomen metalliylpeys Battle Beast.

Kannattaa muistaa myös ilmaiskonsertit, joita on 5.–7.4. lähes sata eri puolilla Tallinnaa. Esimerkiksi Viru Keskuksessa ja Solaris Keskuksessa esiintyy virolaisia ja ulkomaisia artisteja.

Festivaalin aikana järjestetään myös ruokatapahtuma, jossa on mukana useita tallinnalaisia ravintoloita ja kahviloita. Festivaalin omaa pop up -ravintolaa pitää tällä kertaa Renard Coffee Shop osoitteessa Pärnu maantee 6.

Kino Sõpruksessa näytetään viikon aikana dokumenttielokuvia, joiden aiheena on muun muassa elämää suuremmat rocktähdet.

Sunnuntaina 8.4. Tallinn Music Weekin designtori järjestetään Kulttuurikattilassa klo 11–19. Paikalla on virolaisia muotoilijoita myymässä tuotteitaan.

Lisäksi viikon aikana on TMW Talks -keskustelutapahtumia ja taideohjelmaa gallerioissa. Katso koko ohjelma festivaalin sivuilta.

The Baltic Guiden TMW-festivaalivinkit voi lukea tästä.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Tallinn Music Week

Lue lisää samasta aiheesta
Tallinn Music Week -festivaali TMW

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää

12.4.2024 | Kulttuuri

Viron kansallismuseo juhlii 115-vuotispäiviään

Viron kansallismuseo juhlii 115-vuotispäiviään

Viron kansallismuseo täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Juhlan kunniaksi Tartossa sijaitseva museo järjestää monenlaista yleisötapahtumaa museossa. Juhlapäivää vietetään ERM:ssä … Lue lisää

12.4.2024 | Kulttuuri

Giselle toisen maailmansodan pyörteissä

Giselle toisen maailmansodan pyörteissä

Viron kansallisooppera Estonian näyttömällä nähdään tänä keväänä ja kesänä uusi versio Adolphe Adamin baletista ”Giselle”. Tarina on sijoitettu toisen … Lue lisää

11.4.2024 | Kulttuuri

Hugo Simbergin virtuaalitodellinen taidenäyttely Pocossa 

Hugo Simbergin virtuaalitodellinen taidenäyttely Pocossa 

Vielä tämän viikon ajan kävijät pääsevät kokemaan suomalaisen Hugo Simbergin töitä virtuaalitodellisuuden avulla pop- ja nykytaiteen museossa PoCo:ssa. Tämä … Lue lisää