Tuoretta tietoa Virosta
25.1.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Virolaisen musiikin huiput palkittiin EMA-gaalassa – eniten palkintoja nappasi Suomessa tänään esiintyvä bändi

Virolaisen musiikin huiput palkittiin EMA-gaalassa – eniten palkintoja nappasi Suomessa tänään esiintyvä bändiEwert and The Two Dragons valittiin vuoden parhaaksi yhtyeeksi. Bändin Hands Around the Moon -levy valittiin vuoden albumiksi ja vuoden rockalbumiksi. Virolaisbändi esiintyy 25.1. Helsingin Tavastialla.

Saku Suurhallissa palkittiin torstai-iltana Viron musiikkialan parhaat. Juhlallisessa EMA-gaalassa selvisi, mitkä ovat vuoden parhaat artistit, levyt ja musiikkivideot.

Eniten palkintoja nappasi Ewert and The Two Dragons -yhtye, joka palkittiin vuoden parhaasta albumista ja rockalbumista. Se valittiin myös vuoden yhtyeeksi.

Ewert and The Two Dragons on mahdollista nähdä tänään Suomessa, sillä bändillä on illalla keikka Helsingin Tavastia-klubilla.

Vuoden miesartistiksi valittiin Nublu, jonka hitit ovat soineet tauotta virolaisilla radiokanavilla. Kuuntele tästä Nublun suurin hitti Mina ka, joka valittiin myös vuoden parhaaksi kappaleeksi.

Vuoden naisartistiksi kruunattiin Lenna, jolta ilmestyi uusi albumi hiljattain. Vuoden parhaaksi etnolevyksi valittiin Puuluupin Süüta mu lumi.

Voittajat valitsi musiikin ammattilaisista koostuva tuomaristo. Katso kaikki voittajat tästä linkistä.

Teksti Mikko Virta, kuva Herkki Erich Merila

Lue lisää samasta aiheesta
EMA-gaala virolainen musiikki

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää