Tuoretta tietoa Virosta

25.7.2017 | Kolumnit

Viroa ja Suomea, ennakkoluulottomasti

Viroa ja Suomea,  ennakkoluulottomasti

Kohta 100-vuotiaiden Suomen ja Viron kunniaksi on keksitty mainio kilpailu. Suomalaisilta toivotaan virolaisuutta ja virolaisilta suomalaisuutta kuvastavia valokuvia. Osallistumaan pääsee somessa aihetunnisteella #vironhetki. Tietoa kilpailusta saa osoitteesta 100hetkea.fi .

Ajatukseni lähtivät laukkaamaan heti luettuani kilpailuun liittyvän otsikon Helsingin Sanomista. Mikähän kaikki kuvastaisi virolaisuutta ja suomalaista?

Sitten pääsin lehdessä julkaistuihin Akseli Valmusen ja Eero Vabamägin esimerkkikuviin asti. Mieleeni juolahtivat kaikki ne kerrat, kun olen itse artikkelitoimittajana julistanut jonkin kilpailun alkaneeksi.

 

Luovuus on jännä juttu. Jos siihen liittyvän tehtävän jättää liian epämääräiseksi, moni osallistujista kokee, että hänellä ei ole minkäänlaista kiinnekohtaa. Ajatus poukkoilee sinne tänne, mutta suunta on hukassa.

Jos taas annetaan yksikään esimerkki, vähintään yhtä moni saattaa heti juuttua lähestymään aihetta liian kapeasti. Pääsemättä koskaan sen kuuluisan laatikon ulkopuolelle.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei asiaa välttämättä edesauta tosiasia, että Valmuselta ja Vabamägiltä on kummaltakin valikoitunut Helsingin Sanomiin kuvasarja, joka liittyy ilmeisimpään. Suomalaiskuvaaja näkee virolaisuuden kuorolaulun ja virolainen suomalaisuuden saunan kautta.

On totta, että ei ole olemassa tylsiä aiheita, on vain tylsiä toteutuksia. Siitä huolimatta toivon – ja uskon – että 100 hetkeä -kilpailuun osallistuu muitakin kuin kuorolaulu- ja saunakuvia. Ovathan virolaisuus ja suomalaisuus niin paljon muutakin. Eivätkä vähiten sitä, mitä ennakkoluulottomaan luovuuteen tarvitaan. Eli kekseliäisyyttä.

 

Pohjoistallinnalainen hipsteri yksivaihteisen pyöränsä selässä, Elimäen kesäteatteri, aarniometsässä kannon nokassa tablettinsa kautta yritystä perustava nainen, somalinuorukainen Reserviupseerikurssin priimuksena ja niin edelleen – sitä kaikkea Viro ja Suomi ovat.

Osallistutaan joukolla. Ja annetaan mielikuvituksen lentää. Olisi jotenkin surullista, jos mielikuvamme toisistamme jämähtäisivät jonnekin syvälle 1900-luvulle. 

Screen Shot 2017-07-19 at 09.55.06

 

TEKSTI RAIN KOOLI

Kirjoittaja on suomenvirolainen toimittaja.
rain@kooli.eu

11.10.2017 | Kolumnit

Do you speak Finnish  ja muut tärkeät kysymykset

Do you speak Finnish ja muut tärkeät kysymykset

Kun on asunut pidemmän aikaa ulkomailla, muuttuu automaattisesti paikallisoppaaksi. Kerron todella mielelläni kaikille Tallinnaan tuleville tuttavilleni, missä heidän kannattaa yöpyä, … Lue lisää

7.10.2017 | Kolumnit

Mielenkiintoisimmat vaalit miesmuistiin

Mielenkiintoisimmat vaalit miesmuistiin

Viron lokakuisen kuntavaalin tulos tulee olemaan erityisen mielenkiintoinen Tallinnassa. Viron pääkaupunkia ja ylivoimaisesti väkirikkainta paikkakuntaa on viime vuodet hallinnut Viron … Lue lisää

19.9.2017 | Kolumnit

Kauan aikaa sitten

Kauan aikaa sitten

Tulin ensimmäistä kertaa käymään Tallinnassa noin 25 vuotta sitten ja käytännössä muutin tänne samaisen vuoden loppupuolella. Aloitin päivittäistavarakauppiaana Õismäen lähiössä … Lue lisää

12.9.2017 | Kolumnit

Muistot, omat ja vieraat

Muistot, omat ja vieraat

Imbi kutsuu meidät Tarttoon. Se sopii, meillä on jo varattu auto, koska olemme menossa Võrumaalle. Paluumatka kulkee joka tapauksessa Tarton … Lue lisää

5.9.2017 | Kolumnit

Edgar Savisaaren hämmentämässä kuntavaalissa on myös suomalaisia ehdokkaita

Edgar Savisaaren hämmentämässä kuntavaalissa on myös suomalaisia ehdokkaita

Virossa on lokakuun puolivälissä kuntavaalit. Mielenkiintoisin tilanne on Tallinnassa, jossa Keskustapuolueen syrjäytetty johtaja Edgar Savisaar on perustanut oman valitsijayhdistyksen ja … Lue lisää

5.9.2017 | Kolumnit

Koulun alku on suuri juhla ja kakkukahvien paikka

Koulun alku on suuri juhla ja kakkukahvien paikka

Virossa koulu alkaa aina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Suomessa koulun aloitus on toki tärkeä päivä, mutta kaukana virolaisesta koulunaloituspäivän juhlavuudesta. Ensimmäisellä … Lue lisää

15.8.2017 | Kolumnit

Kielitaitoa kesäleiriltä

Kielitaitoa kesäleiriltä

Tätä kirjoittaessani olen matkalla hakemaan kuopustani Viron Laulasmaan KutiMuti-nuortenleiriltä. Leirillä kävi vuosia myös esikoiseni, aina siihen asti, kunnes kasvoi ulos … Lue lisää

14.8.2017 | Kolumnit

Suomalaiset pitävät itseään kamalampina kuin ovatkaan

Suomalaiset pitävät itseään kamalampina kuin ovatkaan

”Sinä et voi olla suomalainen!” sanoi tuntematon mies minulle tallinnalaisen baarin tiskillä. Virolaisilla tuntuukin olevan täysin erilainen mielikuva suomalaisista kuin … Lue lisää