Tuoretta tietoa Virosta

26.7.2018 | Vapaa-aika

Verkkouutinen: Viljandin 26. perinnemusiikkifestivaali avattiin tänään – luvassa on 74 konserttia ja 800 esiintyjää

Viljandin 26. perinnemusiikkifestivaali avattiin tänään – luvassa on 74 konserttia ja 800 esiintyjääViljandin perinnemusiikkifestivaali avattiin tänään helteisessä säässä.

Pohjoismaiden ja Baltian suurin perinnemusiikin festivaali avattiin helteisissä tunnelmissa ja nuorten voimin tänään torstaina.   

Festivaalin päällikkö Ando Kiviberg otti Viljandin kaupunginjohtajalta vastaan symbolisen kaupungin avaimen. Kaupunginjohtajan mukaan vieraat ovat olleet aina hyvin käyttäytyviä. Kivibergin kertoi, että festivaalin järjestävät katsovat kauaksi. Koska nuoret ovat tulevaisuus, on heidän näköisensä myös tämän kertainen festivaali.

Festivaalin lavoilla on tänä vuonna yhteensä 74 konserttia. Yhteensä esiintyjiä on noin 800 ja lavoja yhdeksän. Suomalaisia edustavat Viljandissa Jouhiorkesteri ja Antti Paalanen soolokonsertissaan sekä Kiharakolmion kanssa. Kaukaisemmat esiintyjät ovat Kanadasta, Nigeriasta ja Kiinasta. Virolaiset alan huiput, kuten Trad.Attack!, Curly Strings, Zetod ja Untsakad kilpailevat yleisön suosiosta.

Festivaalin teemana on Sajaga (suomeksi: täyttä sataa tai sadan kanssa). Viron 100-vuotisjuhlia vietetään siis esitellen etenkin nuorten virolaisten osaajien taitoja. Viron perinnemusiikin tulevaisuus on turvattu ja siitä nähdään sekä kuullaan todisteita joka festivaalipäivänä.

Presidentti Kersti Kaljulaid oli festivaalin avajaisten aikaan Saarenmaalla Suomen ja Viron historiaseminaarissa, mutta hänenkin odotetaan saapuvan Viljandiin. Valtiovallan tervehdyksen avajaisiin toi opetus- ja tiedeministeri Mailis Reps, joka painotti kansanperinteen merkitystä kansallisen informaation edistämisessä.

Päiväpasseja ja konserttien lippuja on vielä saatavissa, mutta etenkin perjantain ja lauantain suosituimmat konsertit myydään tavallisesti loppuun.

Järjestäjät suosittelevat, että yleisö varaa mukaan vettä ja päähineitä. Ruoka-alueella on vesihanoja, joista voi täyttää juoma-astiansa. Tänä vuonna on tarjolla yleisölle kestomuovisia laseja, joiden käyttöön on tarkoitus siirtyä ensi vuonna.

 

Mistä löytää? Viljandin XXVI perinnemusiikkifestivaali 26.—29.7., eri puolilla Viljandia. Lisätietoa: www.viljandifolk.ee, liput Piletilevistä.

Teksti ja kuvat Mikko Savikko

16.8.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden Top 3

Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden Top 3

TSOJ ry antaa joka kuukausi vinkkejä vapaa-ajan viettoon   1. Pada Tallinnan kesän yöelämän helmi on ehdottomasti Pada. Sen aukeamista … Lue lisää

15.8.2018 | Vapaa-aika

Real Madrid ja Atlético Madrid pelaavat tänä iltana Tallinnassa – vielä ehtii Vapaudenaukion fanialueelle

Verkkouutinen: Real Madrid ja Atlético Madrid pelaavat tänä iltana Tallinnassa – vielä ehtii Vapaudenaukion fanialueelle

Tallinnan Lillekülan stadionilla nähdään tänä iltana suuren maailman jalkapallotunnelmaa, kun jalkapallon jättiläiset Real Madrid ja Atlético Madrid pelaavat stadionilla UEFA Super … Lue lisää

10.8.2018 | Vapaa-aika

Kesän kuumimmat rantabileet

Kesän kuumimmat rantabileet

Weekend Festival Baltic tanssittaa Pärnun biitsillä elokuussa.    Neljättä kertaa Pärnussa järjestettävä Weekend Festival Baltic on jo käsite. Festarille saapuu … Lue lisää

8.8.2018 | Vapaa-aika

Saunalautta vie suon keskelle

Saunalautta vie suon keskelle

Kelluvalle lautalle voi mennä isommallakin porukalla.   Tarton lähellä on Emajõe-Suursoon suojelualue, johon pääsee tutustumaan erilaisten lauttojen avulla. Vee Matkad … Lue lisää

8.8.2018 | Vapaa-aika

Päivä Tartossa

Päivä Tartossa

Elokuussa ehtii vielä nauttia Tarton kesästä. Yliopistokaupunki on lomatunnelmassa: terassit ovat auki, jokiranta hehkuu illan hämyssä ja kiinnostavat kohteet sekä … Lue lisää

4.8.2018 | Vapaa-aika

Pyöräilijöitä lasketaan Pärnussa – oletko jo polkenut pyörälaskurin ohi?

Verkkouutinen: Pyöräilijöitä lasketaan Pärnussa – oletko jo polkenut pyörälaskurin ohi?

Pärnun keskustaan vievän sillan luona on sähköinen pyörälaskuri, joka laskee ohitse kulkevia pyöräilijöitä. Toukokuussa asennetun laskurin ohi on tähän mennessä … Lue lisää

3.8.2018 | Vapaa-aika

Täysimittainen triatlon Ironman Tallinn kilpaillaan lauantaina – kisa vaikuttaa paljon kaupungin liikennejärjestelyihin

Verkkouutinen: Täysimittainen triatlon Ironman Tallinn kilpaillaan lauantaina – kisa vaikuttaa paljon kaupungin liikennejärjestelyihin

Tallinnassa kilpaillaan lauantaina 4.8. ensimmäistä kertaa täysimittainen Ironman-sarjan triatlon-kilpailu. Triatlonissa kilpailijat uivat 3,8 kilometriä, ajavat pyörällä 180 kilometriä ja juoksevat … Lue lisää

2.8.2018 | Vapaa-aika

Tartossa on viikonloppuna ruoka- ja viinifestivaali

Verkkouutinen: Tartossa on viikonloppuna ruoka- ja viinifestivaali

Tartossa on tämän viikonlopun aikana luvassa monipuolista herkuttelua, kun kaupungissa järjestetään hyvin suosituksi tullut ruoka- ja viinifestivaali. Nimestään huolimatta tapahtuma … Lue lisää