Tuoretta tietoa Virosta
17.1.2020 | Henkilö

Viiskulman suomalainen – Jaana Oulasvirran veivät Haapsaluun omat juuret

Viiskulman suomalainen – Jaana Oulasvirran veivät Haapsaluun omat juuretHaapsalun merellisyys viehättää Jaana Oulasvirtaa. Kuvankaunis rantapromenadi ja Haapsalu Kuursaal -ravintola ovat parhaimmillaan lämpöisinä kesäiltoina.

Viron uudelleen itsenäistyttyä Jaana Oulasvirta sai vuonna 1994 takaisin suvun vanhan talon Haapsalussa. Eikä mitä tahansa taloa, vaan Viieristimajan eli viiskulman talon, jonka kaikki Haapsalussa tuntevat.

”Talon nimi tulee siitä, että se sijaitsee Haapsalun Viiskulmassa, viiden kadun risteyksessä. Viieristimaja on ihan kaupungin keskustassa ja silti meri näkyy parvekkeeltamme. Talon alakerta on rakennettu 1700-luvulla ja yläkerta 1800-luvulla”, hän kertoo. 

Oulasvirran isoisoisä osti talon vuonna 1938 ja siinä asuivat isoisovanhempien lisäksi isoäiti sisaruksineen. Myös hänen isänsä vietti kesiä Haapsalussa pikkupoikana. 

”Isovanhempani virolainen Amilde Minsky ja suomalainen Pauli Oulasvirta vihittiin Haap­salun linnan tuomiokirkossa 1927 ja isoäitini on haudattu Haap­salun hautausmaalle.”

 

Jaana Oulasvirta emännöi legendaarista Viieristimajaa Haapsalussa. "Talon alakerrassa on toiminut ainakin konditoriakahvila, kapakka ja veterinär apteek”, hän kertoo.

Haapsaluun Jaana Oulasvirta matkusti ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja siitä lähtien hän on käynyt kaupungissa muutaman kerran vuodessa. ”Koen vahvasti, että osa juuristani on siellä. Vuokraamme talosta huoneita sekä lyhyiksi loma-ajoiksi että pidemmillä sopimuksilla. Olemme talkoovoimin ja vuokratuloilla remontoineet taloa pikkuhiljaa.”

Haapsalussa Jaana Oulasvirtaa viehättää tunnelma, joka on tuttu myös Astrid Lindgrenin kirjoista.

”Kirjojen kuvittaja on ollut haapsalulainen Ilon Wikland, joka on piirtänyt teoksiin kotikaupunkinsa puutaloja ja esimerkiksi Ronja ryövärintyttären linnan mallina on ollut Haapsalun 1200-luvulla perustettu piispanlinna.”

Kauniiden puutalojen, linnan ja merellisyyden lisäksi Oulasvirtaa viehättää se, että Haapsalu on eri vuodenaikoina kaksi eri kaupunkia. ”Kesällä kaupunki on hyvin vilkas, siellä on tapahtumia ja festivaaleja melkein joka viikko ja talvella voi tulla rauhoittumaan hiljaiseen idylliin.”

 

Ensimmäistä kertaa kaupunkiin tulevaa Oulasvirta neuvoo lähtemään kävelylle merenrannalle.

”Haapsalun henki tempaa kyllä mukaansa. Linnassa ja linnan museossa on ehdottomasti myös vierailtava ja kannattaa kiivetä linnan torniin, sieltä on upeat näköalat yli kaupungin. Suosittelen myös tutustumaan Iloni imedemaahan eli Ilon Wikland -museoon.” 

 

Jaana Oulasvirta – minun Haapsaluni:

Lempipaikka
”Merenrannat ja oma piha.”

Syömään
”Minun makuuni parhaita ruokapaikkoja ovat Wiigi kohvik Väike viikin rannalla, Kärme Küülik ja Dietrich pääkadun varrella, kesällä myös Kuursaal rannassa.”

Kesätapahtuma
”Lempparini on italialainen viinijuhla Itaalia veinipidu kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ja sen yhteydessä on myös italialaisen musiikin festivaali.”

 

Koe nämä Haapsalun seudulla:

Rantalomalle Nõvalle ja Roostalle

Viron luoteisnurkka on suosittu rantalomakohde upeiden hiekkarantojensa ansiosta. Nõvan rantojen hiekka on niin hienoa, että sen kerrotaan ”laulavan” tuulessa. Myös Roostan ranta dyyneineen on upea.

 

Saaristoluontoa ja vironruotsalaista kulttuuria 

Vormsin saari on mainio päiväretkikohde Haapsalussa majaileville. Toki saaren ainutlaatuinen luonto ja vironruotsalainen kulttuuri tarjoavat nähtävää useammaksikin päiväksi. Kuvassa Marju Tamm Vormsin museosta.

 

Haapsalun kulttuurikesä

Haapsalun tapahtumakattaus on kesäkuukausina runsas. Pelkästään musiikkifestivaaleja on rockista bluesiin ja klassiseen musiikkiin. Usein tapahtumapaikkana on Haapsalun uljas piispanlinna, jossa järjestetään myös Valkean daamin aika elokuussa.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Jaana Uusi-Oukari, Jaana Oulasvirta, Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
autokorjaamo kauneussalonki konsertit Kuressaare lääkkeet tapahtumat vanha kaupunki viiskulma

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää