Tuoretta tietoa Virosta
3.7.2012 | Ravintolat

Viisikymppistä voimaa

Viisikymppistä voimaa

Viisikymppistä voimaa

Vuonna 1961 asennettiin Põltsamaalle maan ensimmäinen tuubien pakkauslinjasto.

Yksi ensimmäisistä tuotteista oli Kange Sinep eli vahva sinappi. Sen merkitys Viron ruokakulttuuriin on suurempi kuin Turun Sinapin Suomelle. Nimittäin viimeksi mainittu saavutti parhaimmillaan "vain" 2/3 markkinaosuuden. Põltsamaan sinapin markkinaosuus on Virossa 83 prosenttia! Viiteenkymmeneen vuoteen ei ole kahta vaihdettu: reseptiä ja valmistuspaikkaa. Vuodessa sitä tehdään miljoona tuubia. Sinappia ei parane levitellä lihapiirakan tai makkaran päälle kuten suomalaista sinappia. Tai miksei, jos haluaa kaikki päässä olevat tiehyeet kerralla auki. Vesi nimittäin valuu taatusti silmistä ja korvistakin tuntuu lyövän lieskoja.

Ota Põltsamaan sinappia lautasellesi vain herneen kokoinen kasa ja ota siitä veitsen kärjellä ainoastaan osa lihapalan päälle levitettäväksi. Siitä riittää mausteeksi. Samassa ymmärtää myös sen, miksi tuubi on vain 65-grammainen. Pienemmästä pakkauskoosta riittää pitkään eikä sinappi melko rasvapitoisena tuotteena säily seuraavaan vuoteen. Vahvaa sinappia maistaessa voi unohtaa väitteet virolaisen keittiön mausteiden puutteesta. Sinappi soveltuu hyvin myös ruuanlaittoon, esimerkiksi sillä maustuu smetana kylmäksi kastikkeeksi tai sitä voi laittaa porsaanlihamarinadiin tai hernekeittoon.

Ja jos haluaa maistaa lähes yhtä voimakasta virolaistuotetta, kannattaa kokeilla lasipurkkiin pakattua piparjuurta. Sen nimi on viroksi mädarõigas. Piparjuuri sopii hyvin syltyn oheen.

 

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

 

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää