Tuoretta tietoa Virosta

5.10.2011 | Historia

Viinaa meren takaa

Viinaa meren takaa

Viinaa meren takaa

Viron rannikon kalastajakylissä 1920-luku oli outoa aikaa. Verkot olivat samat, kalansaaliit olivat samat ja kalan hintakin oli suunnilleen sama kuin ennen, mutta silti vaurastumista oli vaikea välttää. Rakennettiin joka kylään komeita ”kapteenin taloja”, hankittiin moottoriveneitä ja jopa autoja. Rahaa oli ja sitä meni. 

Suomen kieltolain vuodet 1919—1934 olivat erityisesti Viron rannikkokylille ne ”kultaiset vuodet”. Viinalla oli vankka kysyntä Suomessa ja rannikon väki oli itsestään selvästi ongelmaa ratkaisemassa. 

Kieltolain aikana salakuljettajia oli oikeastaan neljänlaisia. Oli ulkomaalaisia laivoja, jotka toimivat uivina pirtutukkuina juuri Suomen aluevesirajan ulkopuolella. Viinan rantaan veivät suomalaiset ammattisalakuljettajat pikaveneillään. Parhaimmillaan salakuljettajien pikaveneessä saattoi olla kolme Junkersin lentokoneen moottoria, joissa polttoaineena käytettiin puhdasta pirtua, sillä se oli halvempaa kuin lentokonebensiini. Nopeutta tällaisilla pikakiitäjillä oli riittävästi. Rajavartioston vartioveneet näkivät lähinnä vain peräaallon. 

Toinen ryhmä oli ammattimaiset suursalakuljettajat, ”pirtukuninkaat”. Heissä oli niin virolaisia kuin suomalaisiakin. Pirtukuninkailla oli omat veneet ja autot sekä renkejä, jotka hoitivat käytännön hommat samaan aikaan kun päällikköporras edusti paremmissa ravintoloissa.

Kolmas ryhmä salakuljetuksessa olivat suomalaiset Suomenlahden saariston asukkaat. Saaristolaiset kävivät veneillään heimoveljien rannassa ja toivat tullessaan pirtua. Neljäs ryhmä oli sitten virolaisten rannikkokylien asukkaat. He hyötyivät kieltolaista joko myymällä pirtua suomalaisille kalastajille tai viemällä sitä itse yli Suomenlahden.

Reen jälki jäällä

Talvella rekiä liikkui Suomenlahden jäälakeuksilla. Aisakellot kilkkasivat, kun pirtulasteja vietiin rannalta rannalle. Tämä oli se salakuljetuksen muoto, joka kaikkein pisimpään jäi rannikon asukkaiden käsiin. Talviselle meren jäälle ei ollut tungosta.

Kaikkein tuottoisinta oli tukkukauppa. Pirtulitran hinta kolminkertaistui matkalla Danzigin viinatislaamosta Suomen aluevesirajalle. Se oli helppoa rahaa. Riitti kun vuokrasi sopivan laivan, lastasi sen pirtua täyteen, ankkuroi avomeren rajalle ja odotti ostajien pikaveneiden ilmestymistä. Tukkukauppiaat hankkivat myös ensimmäisen maailmansodan jälkeen ylijäämänä halvalla myynnissä olevia entisiä sota-aluksia. Torpedoveneet ja hävittäjät olivat suosittuja ja riittävän nopeita, sillä toisinaan viranomaiset hätyyttelivät jopa avomerellä. Ostipa yksi saksalainen kauppamies jopa sukellusveneen. Ei se enää sukeltanut, mutta tolkuttoman vaikea sukellusvenettä oli kaukaa nähdä. Pirtu-U-Boot toimikin ahtaalla Selkämerellä, jota yrittivät valvoa niin Suomen kuin Ruotsinkin viranomaiset. 

Helpon rahan haittapuolena olivat sitten kehnot kelit. Tukkukauppalaivojen jakeluverkoston yrittäjät saattoivat toimia vain pimeyden turvissa, varhain keväällä ja myöhään syksyllä. Valoisat kesäyöt olivat liian helppoja rajavartiostolle, silloin ei pirtuvenettä kannattanut ajaa. 

Kieltolaki

Alkoholinkäyttö on aina ollut Suomessa vähän ongelmallista ja ongelma päätettiin ratkaista kerralla vuonna 1919.

Aivan varmasti Suomessa 1910-luvun lopulla viinan kirot pistivät silmään aivan eri tavalla kuin ne olivat pistäneet vaikkapa 1910-luvun alussa. Suomalaisilla oli takanaan ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous ja Suomen oma sisällissodaksi kääntynyt vapaussota. Suomalainen yhteiskunta oli murroksen myllerryksessä ja se näkyi sekä kuului. Perinteiset arvot olivat koetuksella ja arvomaailman keikkuessa myös sosiaalinen kontrolli heikkeni. Suomessa juotiin näkyvämmin kuin aikaisemmin, ja varmasti myös enemmän. 

Ongelmaan puututtiin sillä kaikkein yksinkertaisimmalla keinolla, kiellolla. Yleisen mielipiteen tukea oli, sillä kukapa olisi halunnut vastustaa niin hyvää asiaa kuin on kansan raitistaminen. 

Tässä oli myös kieltolain tuhon siemen. Ihmiset eivät olleet huolissaan omasta alkoholinkäytöstään vaan tarkemmin määrittelemättömien “heikkojen yksilöiden” alkoholinkäytöstä. Laki säädettiin heikkojen suojaksi. Vahvat yksilöt olivat tavallaan moraalisesti oikeutetut rikkomaan lakia, sillä heidän suojakseen sitä ei oltu säädetty ja heitä kieltolaki ei siis oikeastaan koskenut. Hyvällä omallatunnolla saattoi siis kunnon kansalainen ottaa totinsa.

Kieltolain aikana viinaa sitten vasta juotiinkin, miljoonia litroja puhdasta pirtua vuodessa. Kansanäänestyksessä kieltolaki kumottiin vuonna 1931 ja 5.4. 1932 kello 10 (543210) avasivat valtion lailliset viinakaupat ovensa. 

Säännöstelty turistituonti 

Suomenlahden viinarallissa oli pitkä hiljaisuus. Vasta 1990-luvun alussa alkoi viinaralli uudestaan. Viro oli jo itsenäistynyt ja laivoja kulki yli Suomenlahden riittävästi. Suomen lain mukaan ulkomailta sai tuoda litran väkeviä tai kaksi litraa miedompia sekä olutta kaksi litraa. Matkakustannuksia laski mukavasti turistituonti, ahkera matkustaja saattoi kuvitella tekevänsä jopa voittoa. 

Oikeaa vauhtia viinaralliin tuli, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Vuoden 1995 alusta piti tuontirajoja korjata ja oluen määrä nostettiin aikaisemmasta kahdesta 15 litraan. Myös ulkomaalaiset saivat tuoda matkustajapakkauksen alkoholia tullessaan maahan.

Alettiin tehdä päiväristeilyjä. Laivalla Tallinnaan, saman tien takaisin ja täysi lasti kantoon. Hintaero oli niin huima, että homma kannatti. Kannatti jopa niin hyvin, että 1990-luvun alun laivoilla näki suomalaisia ”muuleja” eli eläkeläisiä, jotka päiväristeilyä ja buffet-lounasta vastaan suostuivat käymään Tallinnassa ja tuomaan tullessaan kaljakärryllisen tavaraa.

Suomen puolelle syntyivät niin kutsutut ”Punaiset torit”, joilla itäja etelärajan takaa tulevat turistit myivät turistiviinojaan. Tämä oli hyvin paheksuttua toimintaa, mutta toisaalta se mahdollisti monelle virolaiselle ja venäläiselle sen kauan odotetun ulkomaanmatkan. Viinan myynnistä saatiin matkakassa. 

Kansalaisten terveyden varjelemiseksi seuraavana vuonna sääntöjä kiristettiin. Terveyttä varjeltiin siksi, ettei muunlainen alkoholinrajoitusperustelu oikein sopinut EU-lainsäädäntöön. Suojelulaki määräsi ettei turistiviinoja saa tuoda maahan, jos on ollut ulkomailla vähemmän kuin 20 tuntia. Ulkomaalainen puolestaan ei saa tuoda turistiviinoja Suomeen, jos on Suomessa vähemmän kuin 3 vuorokautta. Lentomatkustajia ei sääntö koskenut.

Syntyi uusi matkailutuote 22-tunnin Suomenlahden risteily. 20 tuntia piti olla aluevesien ulkopuolella, mistä johtui risteilyn pituus. Suomalaiset risteilivät ja kaljakärryt natisivat edelleen laivaterminaalien käytävillä. 

EU-Viro

Lopullisen niitin matkustajatuonnin rajoituksiin löi Viron liittyminen EU:n jäseneksi. EU:n perusidea on yhteinen markkina-alue ja tavaraa verotetaan vain yhdessä EU-maassa. Verotetun tavaran saa viedä rajan yli ilman tulleja.

Alkoholia saa siis vapaasti ostaa toisen EU-maan kaupasta ja viedä kotiinsa. Virostakin saa nyt vapaasti tuoda alkoholia ja lahden toisella puolellahan se on selvästi halvempaa kuin Suomessa. 

Euron tulo selvensi hintasuhdetta vielä paremmin. Kaiken lisäksi virolaiset kotisivut saavat näyttää internetissä myös väkevän alkoholin hintoja, siinä missä Alkon sivustoilla ei saa mainita edes merkkejä.

Alkoholiturismin määrän voi olettaa vain kasvavan, mikä muuttaa montaa asiaa. Esimerkiksi Suomen alkoholiveron korotuksille on katto, sillä hintojen korotukset kotimaassa lisäävät tuontia. Jo nykyisillä hintaerolla monen autoilevan turistin kannattaa huollattaa autonsa jouset Tallinnassa ennen kotimatkaa. Uusi aika tuo tullessaan uusia asioita.

 

TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKA

 

Lue koko juttu näköislehdestä

15.8.2017 | Historia

Pärnu – lännen kaupunki

Pärnu – lännen kaupunki

Jostain kummallisesta syystä Pärnu on ollut aina Viron läntisin kaupunki. Ei maantieteellisesti, mutta ihmisten mielissä se on ollut eniten lännessä. … Lue lisää

1.8.2017 | Historia

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

Suomea ja suomalaisuutta kuvaavat esineet ovat esillä 20. elokuuta saakka Viron historiallisen museon Maarjamäen linnan tallissa. Jokainen voi käydä ihmettelemässä … Lue lisää

25.7.2017 | Historia

Kaupunki joka katosi

Kaupunki joka katosi

Virolaisista kaupungeista hyvin erikoisen kohtalon koki Narva. Ensin se tuhottiin täysin ja sitten rakennettiin uudestaan. Yhteistä vanhaan on vain nimi … Lue lisää

21.7.2017 | Historia

KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

Tallinnan vanhassakaupungissa osoitteen Pagari 1 ohi kävelevä turisti ei voi aavistaakaan, millaisia tuskia umpeen muurattujen kellari-ikkunoiden takana on koettu. Kuuden … Lue lisää

16.6.2017 | Historia

Kovaonninen Tartto

Kovaonninen Tartto

Kuten ihmistenkin, ovat myös kaupunkien kohtalot erilaisia. Toisia tuntuu onni ikuisesti suosivan, toisia koetellaan. Tartto on sellainen kaupunki, jota kohtalo on kolhinut. … Lue lisää

5.6.2017 | Historia

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Sakun kartano palvelee matkailijoita yhä paremmin.   Viron kartanoista puhuessa tulevat usein mieleen lukuisat komeat kartanot Tallinnasta itään. Jos haluaa … Lue lisää

31.5.2017 | Historia

Kolmen kaupungin hansatunnelmaa

Kolmen kaupungin hansatunnelmaa

Keskiaikaisesta tunnelmasta nauttiva voi kerätä itselleen Viron kesässä kovan kolmikon kiertämällä läpi kolmet hansapäivät Viron eri maakunnissa.   Viljandi aloittaa … Lue lisää

23.5.2017 | Historia

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Hengeltään nuori Vanhakaupunki juhlii värikkäästi.   Tallinnan vanhakaupunki ei tahdo jäädä museoesineeksi. Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät (TVP) nostavat … Lue lisää